Hejsan! Meillä alkoi pari viikkoa sitten Maxi-kurssilla mallinrakentelukerrat. Ennen sitä meillä oli kuitekin monta viikkoa tekniikkatunteja, joissa harjoiteltiin mm. lyijykynä-, tussi-, värikynä-, vesiväri-, peiteväri-, ja kollaasitekniikkaa. Kaikista niistä teimme myös pääsykoetyyppisiä kotitehtäviä, joista saimme palautteen ja numeroinnin (1-5). Ajattelin laittaa tähän pari tekemääni työtä ja niiden arvosanat ja arviointiperusteet.
Pääsykoetyyppinen tehtävä
Pääsykoetyyppinen kotitehtävä on rajallisessa ajassa toteutettava työ. Aikaa työn suunnittelemiseen ja tekemiseen on 3 tuntia. Tositilanteessa, eli pääsykokeissa tehtävän tekeminen alkaa siitä, että luetaan tehtävänanto ja sen jälkeen alkaa suunnittelu ja tekeminen. Nämä kotitehtävät ovatkin todella oivallinen keino harjoitella todellista pääsykoetilannetta.
Tehtävänanto: Tarkastele ympräristöä oikein läheltä. Millaisia maisemia muodostuu kun zoomaat näkökulman lähelle?
Arviointiperusteet: Aiheen käsittely, idean välittäminen, mielikuvitus, tilallisuus ja tunnelma
Sain tästä työstä 4. Alla arvioijien kommentit. +Omenankara näyttää kuin se olisi isketty omenan pintaan ja tehnyt samalla tuon mahtavan kuopan. Hienosti ajateltu tehtävänanto, joskin samalla makroisuus jää aika pieneen rooliin -iso osa kuvasta, vaikka onkin superhienosti toteutettu, on jotain muuta kuin makromaisemaa. Toisaalta kontrasti todella suuren ja kauas ulottuvan, ja todella läheltä tarkastellun asian välillä on onnistunut!
Eli mitä tästä opimme? Hiukan meni tehtävänannon ohi tuo tekemäni kuva. Eli on todella tärkeää lukea pääsykokeissa tehtävänanto moneen kertaan ja varmistaa, että on ymmärtänyt oikein. Toki 4 on hyvä numero, mutta se voi silti ratkaista kahden tasaveroisen hakijan välillä 🙂
Tehtävänanto: Toteuta elokuvajuliste otsikolla: Ääniaalloilla, Ranskalainen kosketus tai Maailmojen rakentajat. Saat itse päättää elokuvan genren.
Arviointiperusteet: Ideointikyky, elokuvan tunnelman välittyminen, sommittelu, esitystekniikka ja aiheen viestivyys.
Sain tästäkin työstä 4. Alla arvioijien kommentit.
+ Kuvaa on tyylitelty hienosti rajaamalla väripalettia muutaman sävyn kokonaisuuteen. Ampujan asento tuo kuvaan kolmiulotteisuutta ja tilan tuntua. Fontti on siististi ja hyvin toteutettu.
– Koiran kuonon voisi esittää myös hieman sivulta päin kuvattuna, jolloin kuvassa olisi enemmän kolmiulotteisuutta.
Mitä opin? Kannattaa aina panostaa kuvissa mahdollisuuksien mukaan kolmiulotteisuuteen ja tilalliseen sommitelmaan ja tarinallisuuteen. Tässä kuvassa koiran pää tosiaan näyttää melko flätiltä, koska se on kuvattu suoraan edestäpäin. Sunnittelu- ja luonnosteluvaihe on tärkeä!!
Arviontitilanteet ja palautteen saaminen on ollut todella opettavaista ja palkitsevaa. Enkä tosiaan voi liikaa painottaa sitä asiaa, miten tärkeää palautteen saaminen on oman kehittymisen kannalta. Jokainen palaute ja arviointitilanne on ollut erittäin mieluisa eikä niitä ole tarvinnut jännittää yhtään. Opettajat ovat ammattitaitoisia, kannustavia ja osaavat antaa palautetta hyvin rakentavasti ja kehittävällä tavalla. Teholla painotetaan sitä, että palautetta ei anneta minulle ihmisenä, vaan siitä näkökulmasta, miten pääsykoeraati arvioisi kyseistä tehtävää ja kyseisenä hetkenä tehtyä työtä. Työt palautetaan ennen kutakin kurssikertaa kuvapuoli alaspäin, jolloin työt myöskin arvioidaan anonyymisti.
Kiitos kun luit! Pysy kuulolla, jatkan tästä aiheesta vielä ensi kerralla. 🙂 ihanaa eloa ja oloa sinne mistä ikinä tätä luetkin!
xoxo: K <3
Seuraa somessa ja heitä viestillä, jos heräili kysymyksiä liittyen valmennuskurssiin, Teho-Opistoon tai yleisesti luoviin aloihin ja luovuuteen 🙂
Tule treenaamaan pääsykokeisiin meidän kanssa! Yksilöllisessä valmennuksessamme kehität oman persoonallisen tyylisi ja nostat taitosi pääsykokeissa vaaditulle tasolle yhdessä ammattitaitoisten ja kannustavien opettajiemme kanssa. Kursseilla valmistautuminen on tavoitteellista, mutta hauskaa ja opettajiemme innostus tarttuvaa! Liity mukaan treenaamaan Tehon huippuporukkaan!
Vaikka me näemme, se ei tarkoita että havainnoisimme asiat sellaisina kuin ne todellisuudessa on. Havainnointi on paljon enemmän kuin pelkästään näkeminen ja katsominen – siihen sisältyy mentaalinen prosessi: visuaalisuus yhdistettynä tietoiseen ajatteluun. Monesti esimerkiksi piirtäessä kukka piirretään hyvin tyypillisellä tavalla sen sijaan, että se piirrettäisi oikeasti siten millainen se on. Kun vaihdamme tämän automaattioletuksen kukan olemuksesta siihen, että todella tarkkailemme ja havainnoimme sitä tietoisesti ennen kuin piirrämme sen, kukka hahmottuu eri tavalla alitajuntaamme ja voimme ensi kerralla piirtäessä hyödyntää tuota opittua tapaa. Havainnoiminen on avain taiteen tekemiseen ja oppimiseen. Se voi aluksi tuntua vaikealta, mutta mitä enemmän sitä tekee, sitä helpommaksi se tulee. Ja mitä helpommaksi se tulee, sitä parempia tekijöitä meistä tulee.
Miten opetella paremmaksi havainnoijaksi?
1. Aloita helpoista kohteista. Miltä tuttu ympäristömme näyttää? Millainen valo huoneessa on? Mistä suunnasta valo tulee? Mitä eri värejä näet?
2. Tarkkaile valoa ja varjoa. Millainen valo on kirkkaalla auringonpaisteella? Entä miten valo muuttuu katsoessa varjokohtiin? Onko muutos terävä, pehmeä? Millainen valo on kun on pilvinen taivas?
3. Kysele itseltäsi tietoisesti kysymyksiä; kuinka montaa väriä perhosessa on? Miten ruusun terälehdet eroavat muodoltaan päivänkakkaran terälehdistä? Monta ruskean sävyä on puunrungossa? Minkä värinen on järvi, entä meri? Yleinen luulo on, että vesi on sinistä, mutta todellisuudessa se heijastaa ympäristöään ja vallitseva valo vaikuttaa veden ‘väriin’. (Vesi on läpinäkyvää..)
5. Valitse yksi tarkkailtava kohde ja tutki sitä minuutin ajan. Kun minuutti on kulunut loppuun, kirjoita tai piirrä kaikki havainnot ylös, mitä mieleesi jäi kyseisestä kohteesta.
Tärkeää on muistaa olla utelias ja avoin. Jos saamme asennettua aivomme pois edes vähäksi aikaa ennakko-oletuksista, miltä jokin mielestämme näyttää, olemme jo hyvässä vauhdissa. Hyvä keino on pitää luonnoskirjaa mukana kaikkialla minne menee, ja tehdä omien havaintojensa pohjalta luonnoksia. Luonnosten ei tarvitse olla loppuun viimeisteltyjä teoksia. Riittää, että koettaa saada oman havaintonsa paperille. Viivoja, muotoja, värejä.
Toivottavasti sulla on kiva päivä! Ihanaa eloa ja oloa sinne mistä ikinä tätä luetkin!
xoxo: K <3
Seuraa somessa ja heitä viestillä, jos heräili kysymyksiä liittyen valmennuskurssiin, Teho-Opistoon tai yleisesti luoviin aloihin ja luovuuteen 🙂
Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.
Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!
Luovilla taide- ja suunnittelualoilla aloituspaikkoja suhteessa hakijoihin on vähän ja kilpailu on kovaa.Hakuprosessi on usein monivaiheinen, ja esimerkiksi ennakkotehtävillä karistaan koulutusohjelmasta riippuen yli puolet, jopa yli 80% hakijoista.Tehtävät ovat laajoja ja vaativia, mutta ne myös antavat hakijalle tilaisuuden ilmaista luovuuttaan, osoittaa motivaatiotaanja näyttää osaamistaan. Tartu siis tilaisuuteen ja suhtaudu ennakkotehtäviin mahdollisuutena panostaa unelmiisi! Jatka lukemista ja ota selvää, mitä tarvitset ennakkotehtävissä onnistumiseen!
Mitä tarvitset ennakkotehtävissä onnistumiseen?
Ennakkotehtävät ovat myös korkeakoulun kannalta olennaisen tärkeä osa pääsykoeprosessia, sillä niiden perusteella valitaan sopivat hakijakandidaatit seuraaviin vaiheisiin. Onnistuaksesi ennakkotehtävissä onkin tärkeä ymmärtää, mitä niiden avulla pyritään hakijasta selvittämään. Tehtävänannot vaihtelevat toki aloittain ja kouluittain, mutta perusajatus kaikissa luovien alojen ennakkotehtävissä on sama. Niillä pyritään mittaamaan esimerkiksi:
Motivaatiota
Ennakkotehtävät ovat ennen kaikkea motivaatiotesti. Laajojen tehtävien avulla pyritään kartoittamaan, kuinka paljon hakija on valmis panostamaan tehtäviin ja samalla ymmärtämään hakijan arvostusta ja omistautuneisuutta tehtävänantoa ja koko hakualaa kohtaan. Tehtävänantoihin kannattaakin tutustua huolellisesti ja noudattaa tarkasti annettuja ohjeita. Myös viimeistelyyn kannattaa panostaa – hyvin viimeistelty työ on vaikuttava ja kaunis, ja kertoo myös panostuksestasi tehtävään.
Luovuutta
Luovuus on melko laaja käsite, mutta luovien alojen näkökulmasta sitä voidaan ajatella esimerkiksi hakijan ideointikykynä, mielikuvituksena ja tarinankerronan taitona. Kaikki nämä ominaisuudet tekevät töistä sisällöltään mielenkiintoisia ja auttavata hakijaa erottumaan massasta luovien alojen ennakkotehtävissä. Lue lisää hyvän työn tunnusmerkeistä!
Teknistä osaamista
Mielenekiinotoisen sisällön lisäksi ennakkotehtävissä arvioidaan myös työn teknistä toteutusta. Ennakkotehtäviin harjoitellessa onkin hyvä treenata myös tärkeimpiä perustekniikoita. Alasta riippumatta ennakkotehtävissä kysytään usein laajalti sekä piirustus- ja maalaustaitoja, mutta myös paperin, puutikkujen kuin savenkin työstöä. Myös kaksiulotteisiksi miellettyjen alojen, kuten visuaalisen viestinnän, pääsykokeissa pääsee usein rakentelemaan. Lue myös tarkkaan mitä välineitä ja materiaaleja tehtävässä saa käyttää. Turhien riskien otto on syytä jättää pois, sillä esimerkiksi väärän materiaalin käyttö voi olla hylkäysperuste. Lue lisää vinkkejä ennakkotehtävien tekoprosesiin!
Katse kohti ennakkotehtäviä – harjoittele valmennuskurssin avulla
Ennakkotehtävät julkaistaan tuttuun tapaan tammi-helmi kuun vaihteessa. On tärkeää, että aloitat tehtävien työstämisen pian ennakoiden julkaisun jälkeen, mutta harjoitteleminen on hyvä aloittaa jo ennen tehtävien julkaisua. Tapoja harjoitella on monia ja yksi niistä on valmennuskurssi. Me Teho-Opistolla olemmekin kehittäneet uudistuneen ENNAKKO-kurssin, jonka myötä ymmärrät paremmin, mitä ennakkotehtävissä ja pääsykokeissa vaaditaan. Kurssi alkaa jo ennen ennakkotehtävien ilmestymistä opetusjaksolla, missä pääset harjoittelemaan opettajan ohjauksessa vanhoja oman alasi ennakkotehtäviä. Eri koulujen ennakkotehtävissä testataan vuodesta toiseen hyvin saman kaltaisia taitoja, joten harjoittelemalla niitä jo etukäteen, varmistat onnistumisesi varsinaisissa ennakkotehtävissä!
Varmista onnistumisesi ennakkotehtävissä
Uudistuneella Ennakko-kurssilla valmistaudut luovien alojen ennakkotehtäviin hyvissä ajoin, jolloin ehdit sisäistää ennakkotehtävissä vaadittavat taidot. Opit edellisten vuosien tehtävistä harjoittelemalla ja hiot osaamisesi huippuunsa!
Kurssi sopii hyvin myös esimerkiksi Tehon pitkien kurssien, Kuten Midi+Tekiinkka-, Midi- ja Tekniikka-kurssien yhteyteen. Tekniikka-kurssi täydentää pitkillä kurssilla oppimiasi taitoja ja antaa puitteet soveltaa niitä ennkotehtäviin harjoitellessa.
Kuten muutkin Teho-Opiston kurssit, myös Ennakko-kurssi noudattaa korkeakoulujen antamia ohjeistuksia. Kurssin jälkeen jokainen opiskelija ideoi ja toteuttaa omat ennakkotehtävänsä itsenäisesti.
Vanha tuttu perfektionismi. Kukapa ei olisi joskus kokenut edes pientä häivähdystä siitä? Varmasti maailmassa on myös ihmisiä, jotka ei tiedä asiasta mitään, mutta luulen että suurin osa länsimaisista ihmisistä on jotenkin ollut kosketuksissa asian kanssa. Monesti juuri luovien alojen ihmiset painiskelevat kyseisen asian parissa. Mitä sitten on perfektionismi?
On olemassa kahdenlaista perfektionismia: rakentavaa ja neuroottista. Rakentavassa perfektionismissa kunnianhimo, tavoitteet ja normit ovat kohtuullisia. Neuroottisessa päinvastoin on ylettömän korkeat tavoitteet sekä suuri epäonnistumisen pelko. Tuntuu, että aina voisi hieman viilata tai parantaa omaa suoritustaan eikä koskaan ole täysin tyytyväinen siihen mitä on saanut aikaan. Perfektionismi on hyvin uuuttavaa ja se voi aiheuttaa stressiä, jännittyneisyyttä ja riittämättömyyden tai huonommuuden tunnetta. Ainakin itse nostan nöyränä käden pystyyn; tutulta kuulostaa.
Omat kokemukseni
Olen tunnustanut itselleni ja tunnistanut itsessäni viimeisten vuosien aikana perfektionismin piirteet. Täydellisyyden tavoittelu on huomattavasti hidastanut ja vaikeuttanut kehitystä ja etenemistäni piirtämisen ja taiteilun saralla. Useinkaan ei ole edes halunnut aloittaa mitään uutta projektia, koska jo etukäteen on valmistautunut siihen, että siitä ei kuitenkaan tule juuri sellainen kuin haluaisin. Ei anna luovuudelle ja keskeneräisyydellensä lainkaan tilaa vaan ruoskii itseään siitä, että ei osaa tehdä asioita niin hyvin kuin pitäisi. Kuka sitten määrittää sen miten pitäisi tehdä? Todellisuudessa ei kukaan. Elämme maailmassa, jossa ulkoapäin viestitetään ja paineistetaan, että pitäisi kokoajan olla parempi ja tuottavampi ja aina pitäisi osata ja olla enemmän kuin on. Saatamme kuulla vain vähän sitä, että olemme oikeasti hyviä juuri tällaisena kuin olemme. Perfektionismi on ainoastaan suoritusyhteiskunnassa opittu kaava, mutta koska se on ulkoapäin opittua, voimme sen aivan hyvin sisältä käsin muuttaa jos vain itse tahdomme. Linkin takana lisää aiheesta: https://www.nyyti.fi/opiskelijoille/opi-elamantaitoa/uupumus-2/perfektionismi-uuvuttaa/
Harjoituksia
Keinoja ja harjotteita neuroottisen perfektionismin muuttamiseen rakentavaksi on monia. Itselleni hyvin vapauttava tekniikka tähän on ollut piirtäminen yhdellä viivalla, ilman että kynä nousee paperista lainkaan ennen kuin piirros on valmis. Tämä harjoitus myös kehittää erittäin hyvin ja säännöllisesti tehtynä aivojen ja käden koordinaatiota. Harjoituksessa on pakko päästää irti täydellisyydestä ja pikkutarkkuudesta. On vain tarkkailtava piirrettävää kohdetta ja annettava käden tehdä tekemisiään. Toinen hyvä keino on piirtää ’ei vahvalla’ kädellä. Itse olen oikeakätinen, eli piirrän toisinaan vasemmalla kädellä ja harjoitan sitä. Voi myös kokeilla piirtämistä siten, että ei katso ollenkaan paperiin kun piirtää. Olen huomannut, että mitä enemmän teen erilaisia harjotteita, joissa ei voi ‘onnistua’, sitä vapautuneempaa ja kivempaa tekeminen on. Tähän ovat myös olleet avuksi Tehon kotitehtävät. Kun aikaa tehtävän tekoon on vain rajallinen määrä, on tehtävän tekeminen ja hiominen pakko lopettaa jossain vaiheessa. Alla vasemmalla kuva kun joskus tein ensimmäisiä yhden viivan piirroksia ja oikealla kuva kun olen harjoitellut tätä jo pidemmän ajan.
Jos itsessään tunnistaa perfektionismiin viittaavia merkkejä, on tärkeää pysähtyä kuuntelemaan ajatuksiaan, kehoaan ja omaa jaksamista. Ei ole mitään pakkoa suorittaa ja jaksaa, koska me olemme ihmisiä, emme koneita. On aivan täysin fine ottaa joskus (tai useamminkin) päivä rennommin ja jättää sovittu meno välistä, jos oma olo ei ole hyvä. Perfektionismia saattaa olla vaikea tunnistaa, koska perfektionismin ajatteluun ei mahdu, että olisi jotain ’vikaa’ tai jokin olisi huonosti. Siksi on todella tärkeää pysähtyä kuuntelemaan omia sisäisiä viestejä ja kiinnittää huomiota omaan jaksamiseensa ja hyvinvointiin.
Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin, iloa ja valoa sinne missä tätä luetkin! <3
xoxo: Karo
Seuraa somessa ja heitä viestillä, jos heräili kysymyksiä liittyen valmennuskurssiin, Teho-Opistoon tai yleisesti luoviin aloihin ja luovuuteen
Tehon kursseilla portfolion koonneista, ulkomaille hakeneista 100 % on päässyt sisään johonkin hakemistaan yliopistoista! Voit valita kurssivalikoimastamme minkä tahansa kurssin (pl. Ennakko-kurssi) portfoliototeutuksena ja tulla treenaamaan ammattilaisten ohjauksessa. Ilmoittaudu mukaan koostamaan joukosta erottuva portfolio ja nappaa unelmiesi opiskelupaikka!
Nyt on muutama viikko Tehon maxikurssia takana. Mitä fiiliksiä minulla nyt on? Olen oppinut jo tähän mennessä paljon uusia juttuja ja tekniikoita. Ennen kaikkea sen, että tehtäviä tekemällä todella kehittyy, oppii tekniikoista, ajankäytöstä ja omasta tekemisen tavasta joka tehtävän ohessa lisää. Ajankäytön hallinta on yksi oleellinen asia, mitä tulee ottaa huomioon aina harjoitustehtäviä tehdessä. Yksin piirrellessä ja omaksi ilokseen tehdessä ei ajankäytöllä välttämättä ole niin kauheasti väliä, mutta pääsykoetyyppisissä tehtävissä sillä on. Muutenkin, kun koulussa/työelämässä uppoutuu johonkin luovaan projektiin, on sille yleensä sovittu jokin tietty aikaraja, jolloin projektin on oltava valmis. Oman ajankäytön hallitseminen ja suunnittelu on siis yleisesti hyödyllinen taito kaikilla elämän osa-alueilla.
“Time is a created thing. To say ‘I don’t have time’ is to say ‘I don’t want to.’” —Laozi
Harjoitus tekee mestarin..
Yllättikö se nyt sitten kauheasti, että harjoittelu kehittää? Ei, ei se ole mikään yllätys, mutta se on asia mikä simppeliydessään jää usein liian vähälle huomiolle. Oli asia mikä hyvänsä, kielen opettelu, tanssin harjoittelu, koodaaminen, tiedekeksintöjen kehittäminen.. kaikki taidot vaativat pitkäjänteistä ja säännöllistä opiskelua ja harjoittelua. Teholla tekniikka -ja pääsykoetehtävät ovat olleet sopivan haastavia, eikä niistä ole koskaan tehty liian ’helppoja’ siinäkään mielessä, että kukaan ei oikeastaan neuvo miten ne kuuluisi tehdä. Kotitehtäviin saa halutessaan lukea opettajien vinkit mihin tehtävässä kannattaa kiinnittää huomiota, mutta muuten tehtävät tehdään itsenäisesti. Joka viikko kurssin yhteydessä palautetut tehtävät arvioidaan koko ryhmän kanssa ja niistä saa suullisen palautteen. Sen perusteella voi itse jatkossa miettiä, mitä kannattaa tehtävissä tehdä toisin ja mikä onnistui. Odotan aina innolla uusia viikottaisia tekniikka -ja pääsykoetehtäviä sekä itse kurssikertoja ja palautetta, sillä se on hyvin opettavaista.
Luovuus älä jätä!
No miten on, kuoleeko luovuus aikaan rajoitettuna? Olen itse huomannut, että monesti sitä helposti odottelee ‘luovuudenpuuskaa’. Mitä se nyt sitten ikinä kellekin tarkoittaa. Kun olen jäänyt odottelemaan luovuutta, ei yleensä mitään tapahdu eikä asioita saa aikaiseksi. Rutiiniilla, annetuilla harjoitustehtävillä ja rajoitetulla ajalla taas olen huomannut olevan sen vaikutuksen, että luovuutta on pakko puristaa ulos jostakin. Ja yleensä sieltä jotain pusertuukin. Ja sitten kun sitä alkaa oikein kunnolla pusertaa, niin saattaakin syntyä jotain huippuhienoa, mitä ei olisi ikinä uskonut itse pystyvänsä tekemään. Luovuus, siinä missä muutkin taidot on myös harjoiteltavissa oleva asia. Se on sisäsyntyisesti meissä kaikissa, mutta monesti elämän timmellyksessä se saattaa hävitä tai sitä ei ruokita tarpeeksi. Treenaamalla sitä, saamme tehtyä siitä toisen luontomme! Luovuus on upea ja hieno asia ja mielestäni on mahtavaa, että saamme yhdessä jakaa ja oppia toisiltamme sitä täällä Teholla.
Iloa ja rakkautta päiviisi ja tsemppiä pimeneviin syysiltoihin, missä ajassa ja paikassa ikinä tätä luetkin!
xoxo: Karo <3
Seuraa somessa ja heitä viestillä, jos heräili kysymyksiä liittyen valmennuskurssiin, Teho-Opistoon tai yleisesti luoviin aloihin ja luovuuteen 🙂
Pääsykokeisiin valmistautuminen on raskas prosessi ja välillä voi tuntua, ettei itse tiedä mitä töissään voisi enää parantaa. Töitään kannattaakin rohkeasti näyttää muille, sillä subjektiivisen arvioinnin saaminen on ensisijaisen tärkeää kehittymisen kannalla. Teho-Opiston valmennuskursseilla saat jatkuvasti ammattilaisten palautetta töistäsi, jonka avulla kehityt harppauksin. Aloita matkasi kohti unelmien opiskelupaikkaa Teho-Opiston tukemana!
Ensiksi, mahtavaa päästä Teholle bloggaajaksi ja aloittaa Tehon Maxi-kurssi! Olen suunnattoman kiitollinen ja otettu tästä mahdollisuudesta. On upea ympäröidä itsensä luovilla ihmisillä, korkealuokkaisella ja laadukkaalla opetuksella sekä rakentavalla palautteella. Jännittävää, mitä kaikkea tämä lukuvuoden mittainen matka tuokaan tullessaan! On kiehtovaa (mutta samalla vähän pelottavaa!!) jakaa omia ajatuksia ja kokemuksia näin kirjoitellen. Olen aina pitänyt kirjoittamisesta ja siitä on ollut elämäni varrella paljon iloa ja hyötyä omien ajatusten ja tuntemusten tutkiskelussa. Toivottavasti juuri sinä, joka luet tätä, voit saada itsellesi jotain oivalluksia, inspiraatiota ja iloa tulevasta blogimatkastani.
Kuka olen?
Minut tunnetaan nimellä Karoliina. Olen 31-vuotias, sydämeltäni ja sielultani ikuinen lapsi ja etsijä. Tunnen ja koen asiat syvästi, eläydyn ympäröivään maailmaan upoten sen syvyyksiin ja kauneuteen. Rakastan taidetta kaikissa sen eri muodoissa. Piirrän ja maalaan, luen, katson elokuvia, valokuvaan, muovailen, näpertelen, käyn museoissa ja taidenäyttelyissä, välillä tanssin ja laulan. Taide ja kulttuuri on pysynyt elämässäni aina, kaikkien myrskyjen ja tyrskyjenkin äärellä. Se puhuttelee sieluani ja sydäntäni siinä määrin, että haluan tehdä siitä ammatin itselleni. Mitä enemmän tutkin ja syvennyn taiteeseen, sitä enemmän haluan elää ja hengittää sitä.
Olen kokeillut lukemattomia uravaihtoehtoja, kuitenkin päätyen siihen tulokseen, että mikään niistä ei ole ollut minua varten. Kaikki kokeilemani asiat ovat kuitenkin opettaneet minulle paljon, aina vähintään sen mitä en halua olla tai mitä en halua tehdä. Uskon, ja olen myös kokenut asian niin, että kaikesta ja kaikilta voi oppia, sekä kaikkeen voi suhtautua avoimella uteliaisuudella. Olen tavallaan elänyt monta elämää yhdessä elämässä, jos niin voisi sanoa. Joskus joku sanoi minulle kuultuani taustojani, että ’wau miten paljon olet saanut elää ja kokea!’
Ruusun loisto
Aina se ei ole ollut itselleni kuitenkaan niin ’wau’. Minulla oli olo, että sisäinen kompassini on rikki, tuhoutunut, enkä ikinä löydä sitä, minne sydämeni tahtoisi minun menevän. Pelotti unelmoida, jos vaikka se ei toteutuisikaan. Tunsin aikaisemmin kateutta ja välillä katkeruuttakin, että en ole ’löytänyt itseäni’ ja omaa juttuani jo aikaisin elämässäni. Olen kadehtinut niitä, jotka jo nuorella iällä ovat tienneet mitä haluavat olla ja tehdä. Ajattelin, että miten taitava olisinkaan, jos olisin jo yläasteen jälkeen tiennyt mitä haluan olla ja mihin asioihin haluan panostaa. Nämä ajatukset eivät ole kovin hyödyllisiä ja kauaskantoisia, vaan ne nakertavat sisältä ja tekevät hiljaista tuhoa. Itsensä vertaileminen muihin tappaa luovuuden. Jos ruusu vertaisi itseään ympäröiviin oksiin, lehtiin ja ruohoon, ei se loistaisi. Se surkastuisi ja olisi kokoajan nuupallaan. Niin kuin jokaisella ruusulla, kukalla ja elävällä olennolla, meillä kaikilla on oma persoonallinen loistomme, joka palaessaan valaisee kirkkaasti ympäröivän maailman, inspiroi ja ilostuttaa lähellämme olevia. Todellisuudessa kompassini ei ollut rikki, en vain osannut tai uskaltanut tulkita sitä oikein.
Etsivä löytää
Totuus on, että kaikki ihmiset jollain tavalla ’etsivät itseään’ koko ikänsä. Elämä muuttuu, ihmiset muuttuvat, koko maailma ympärillämme muuttuu koko ajan. IKEAn seinällä oli joskus mainos, jossa luki, että ”On ihan okei muuttaa mieltään.” Ja niin on! On okei kokeilla, etsiä ja hakea itseään. Jotkut tietävät jo varhain, mitä haluavat tehdä, ja sekin on ihan okei! Meidän kaikkien polut ja tiet ovat niin erilaisia keskenään, että on turhaa verrata omaansa toisten matkaan. Jos vain mitenkään mahdollista, koettaa keskittyä kaikin voimin omaan tiehensä, siihen että luo omasta ympäristöstään itselle inspiroivan ja kuuntelee rehellisesti itseään, mistä unelmoi ja mitä haluaa. Kaikki tiet vievät loppujen lopuksi perille. Ensin on otettava kuitenkin se ratkaiseva askel, heittäydyttävä tuntemattomaan ja oltava täysin rehellinen itselleen ja totuudellinen omille toiveilleen. Ja se täytyy aloittaa tänään, ei huomenna, ei viikon päästä vaan NYT. Sen ei tarvitse olla kokonainen elämänmuutos, vain pieni pysähdys ja oman sisimmän kuunteleminen. Mitä ja millainen haluan olla? Miksi? Mitä haluan kauttani tuoda tähän maailmaan?
Kaiken kokemani jälkeen, olen joka askel lähempänä sitä, mitä minun kuuluu olla. Olen kulkenut koko tuon pitkän matkan ja ylittänyt (joskus alittanutkin) esteet tielläni. Helppoa se ei aina ole ollut eikä niin mukavaakaan. Kuitenkin olen kaikista kokemuksista, opetuksista, vastoinkäymisistä, ilosta ja surustakin hyvin kiitollinen. Nyt olen tässä, Tehon tiimin hyvissä käsissä ja voin vihdoin nostaa jalat pöydälle ja ottaa rennosti! (Läppä läppä, tästä se työ vasta alkaakin) Ja hyvä niin. 🙏🏽
Kiitos kun luit! Rakkautta, inspiraatiota ja ihanaa oloa sinne, missä ja milloin hyvänsä tätä tekstiä luetkin🤍 Jatkoa on luvassa, joten pysy kuulolla!
xoxo: K🤍
Seuraa somessa ja heitä viestillä, jos heräili kysymyksiä liittyen valmennuskurssiin, Teho-opistoon tai yleisesti luoviin aloihin 🙂
Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?
Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!
Teho-Opiston kursseilla tehdään viikottain luovien alojen pääsykoetyyppisiä tehtäviä, jotka keskittyvät useisiin eri tekniikoihin ja aloihin.Ammattitaitoiset opettajat arvioivat jokaisen tehtävänsamoin perustein, kuin ne pääsykokeissa arvioitaisiin. Tämä antaa opiskelijalle käsityksen siitä, miten kyseisellä työllä olisi mahdollisesti menestynyt vaativissa luovien alojen pääsykokeissa tai ennakkotehtävissä. Tähän blogipostaukseen on kerätty perusteluineen niitä töitä, jotka saivat Tehon raadilta täydet 5/5 pistettä!
Täyden pisteen töitä
Alle on koottu kuvia Tehon opiskelijoiden viikkotehtävistä ja kotitehtävistä, jotka saivat Teho-Opiston opettajilta täydet 5 pistettä. Jokaisen työn yhteydestä löytyy myös opettajien perusteet huippupisteille!
Viikkotehtävä: Toimiva ihminen
Tehtävässä pyydettiin kuvaamaan toimivaa ihmistä
Perustelut
Kuvassa esitetään poikkeuksellinen ja erottuva tilanne. Yleensä pääsykokeissa se ensimmäisenä mieleen tuleva idea tulee myös muiden mieleen – kannattaa siis brainstormata erikoisempia ideoita!
Hahmojen esittäminen tilassa on monipuolista: mittakaavat vaihtelevat ja hahmot rajautuvat osin ulos kuvasta
Kuvassa on voimakas tilan tuntu. Vertikaalilinjat ja voimakas rajaaminen tehostaa liikkeen ja kiireen tuntua.
Kotitehtävä: Visuaalinen viestintä
Perustelut
Hahmo on erittäin persoonallinen ja sen hiuksia on fiksusti käytetty brändin kuviointina. Hahmo onkin todella monikäyttöinen vaihtoehto graafisessa ilmeessä: sillä sitä voi käyttää mihin vain some-animaatioista vaikkapa seinälle maalaamiseen.
Logo on sopivan pelkistetty ja kontrastiltaan vahva – se toimii mainiosti myös pienessä koossa.
Ilme on sommiteltu paperille selkeästi ja myös tyhjää tilaa on jätetty riittävästi.
Kurssitehtävä: Sisutusarkkitehtuuri & Muotoilu
Tehtävänä oli piirtää ja maalata tilanne kylpyhuoneessa, jossa on samaan aikaan yksi aikuinen, kiukkuinen teini ja kissa.
Perustelut
Työssä on vahva tilallisuus. Jotain on sijoiteltu eteen, keskelle ja taakse, tämä vahvistaa illuusiota tilasta.
Valon suunta on harkittu ja luo tunnelmaa työhön.
Tarina käy tehokkaasti ilmi ja mistä näkökulmasta sitä kerrotaan.
Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?
Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.
Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!
Teho-Opiston Valmennuskurssin käynyt Anneli Trifonova oli jo pitkään unelmoinut sisustusarkkitehtuurin opinnoista. Unelma toteutui kesällä 2023, kun hän läpäisi yhteensä neljän eri korkeakoulun ennakkotehtävät ja pääsykokeet – loistavin tuloksin!Syksyllä alkavatkin opinnot Aalto-Yliopistossa.Annetaanpa Annelin itsensä kertoa lisää eri koulujen pääsykoetehtävien tekemisestä! Jatka siis lukemista ja katso kuvat menestyksekkäistä töistä!
Hei taas! Olette jo aikaisemmin saattaneet lukea Tehon blogista, että hain neljään eri korkeakouluun sisustusarkkitehtuurin linjalle: Aalto Yliopistoon, LAB Ammattikorkeakouluun, Metropoliaan ja XAMKiin.
Olin niin onnellinen, kun sain kutsut pääsykokeisiin kaikista korkeakouluista! Sen jälkeen asetin itselleni tavoitteen: nappaa kaikki sisustusarkkitehtuurin opiskelupaikat hyvillä pisteillä.
Työpaikalla sovin etukäteen vapaapäiviä valintakokeita varten. Asetin itselleni heti tavoitteen päästä Aallon toiseen vaiheeseen, kun yliopiston sisustusarkkitehtuurin koe on kaksivaiheinen.
No niin. 10 intensiivistä pääsykoepäivää edessä. Let’s go!
XAMK Pääsykokeet
Ensimmäisen osan pääsykokeista XAMK ammattikorkeakoulu järjesti etänä. Jatkoon pääsisi 60 parhaat pisteet saanutta hakijaa. Aamulla kello 8.00 XAMKin nettisivulta löytyi 2 tehtävää. Ne piti palauttaa samana päivänä klo 15 mennessä.
Tehtävä 1. PEHMEÄÄ JA KOVAA
Piirrä A3 paperille mustavalkoinen perspektiivikuva kahvilan näkymästä. Piirroksen tulee välittää näkymän tilallinen vaikutelma sekä näkyvien esineiden materiaalien tuntu.
Mielenkiintoinen tehtävä! Tykkään rakentaa perspektiiviä ja suunnitella tiloja! Olin tyytyväinen työhöni!
– Anneli
Tehtävä 2. TARINAN KUVITUS
Tee värillinen kuva tarinan pohjalta, niin että olet itse osa tarinaa:
Nyt aion kertoa Zenobian kaupungista, jossa ihmeellistä on tämä: vaikka se sijaitseekin kuivalla maaperällä, se seisoo hyvin korkeilla pilareilla, talot ovat bambua ja sinkkiä, niissä on puujaloissa seisovia monia terasseja ja parvekkeita, ne menevät ristiin rastiin ja niitä yhdistävät puu- ja köysitikkaat, talojen yllä on kartiokattoisia näköalaterasseja, vesitynnyreitä, tuuliviirejä ja taloista sojottaa väkipyöriä, ongensiimoja ja nostureita.
Olen tehnyt jo aikasemmin piirustuksia tarinan pohjalta. Minulla ei ole yleensä ollut vaikeuksia tällaisten tehtävien kanssa, mutta kun ensimmäinen tehtävä vei paljon aikaa, jouduin tekemään toisen kiireessä. Sen takia en ollut täysin tyytyväinen.Myöhemmin sain silti kutsun valintakokeen toiseen osaan ja ensimmäisestä päivästä tulikin täydet pisteet: 40/40!
– Anneli
Tehtävä 3.
Tee kolmiulotteinen abstrakti taideteos paperista, mikä kuvaa pehmeetä ja kovaa sekä miten se siirtyy yhdestä toiseen.
Toinen osa pääsykokeista järjestettiin Kouvolan kampuksella. Sinä päivänä heräsin neljältä aamulla ja menin junalla Helsingistä Kouvolaan. Olin koko päivä niin väsynyt, että en pystynyt keskittymään tehtäviin. Ideat eivät vain tulleet päähäni. Tein paljon luonnoksia, mutta en keksinyt mitään hyvää. Loppujen lopuksi sain idean, mutta en silti ollut tyytyväinen.
– Anneli
Tehtävä 4.
Rakenna kahden henkilön näkötorni grillitikuista, paperista ja langasta. Mittakaava 1:10. Piirrää/maalaa näkötorni A3 paperille. Aikaa tehtävän suorittamiseen 3 tuntia.
Apua! Kolme tuntia! Miten saada hyvän idean ja rakentaa näkötornin ANNETUSSA MITTAKAAVASSA 15cm tikuista ja paperista niin lyhyellä ajalla?! Tarkoittaako se, että jos suunnitelmani näkötorni olisi luonnossa 10 metriä, kyseisessä mittakaavassa se olisi metri mittainen? Suunnittelin aikani niin, että 2 tuntia menee näkötornin ideoimaan ja sen toteutukseen ja viimeinen tunti menee maalaukseen. Lopputulokseen en ollut yhtään tyytyväinen, koska pienoismalli tuli paljon matalampi, niin kuin olin alussa suunnitellut. Piirustuksen tein akvarelliväreillä. Palautin työn viimeisenä sekunnilla. Kokeiden jälkeen jäi epävarma fiilis.
– Anneli
Kesäkuun alussa sain tulokset ja olin suunnattoman yllättynyt kun sain täydet pisteet: 100/100!
– Anneli
LAB Pääsykokeet
LAB muotoiluinstituutin kolmen päivän pääsykokeet järjestettiin Lahden kampuksella. Ensimmäisenä päivänä tutustuin ihmisiin, jotka olivat tulleet pääsykokeisiin, kuten minäkin. Oli helpottavaa pystyä jakamaan jännitystä muiden kanssa!
Tehtävä 1.
Suunnittele ja valmista pienoismalli puutikuista ja/tai rautalangasta vähintään viidelle takille tarkoitetusta vaatesäilyttimesta. Lisää palautettavan malliin yhtä takkia kuvaava esimerkkikangas. Mittakaava 1:5Arviointiperusteet: Idean omaperäisyys, rakenteen kestävyys ja tukevuus, tarkoituksenmukainen materiaalin käyttö, käytännöllisyys ja toimivuus, mallin siisteys ja tekninen viimeistelytaso.
Oli hauskaa tehtävää! Toteutettu idea ei tullut heti päähän. Ennen kuin sain sen, tein paperilla n.10 eri luonnoksia ja pari esimerkkiä puutikuista. Lopputulokseen olin ihan tyytyväinen.
– Anneli
Tehtävä 2.
Täydellinen paikka keskittymiselle. Pohdi millaisessa tilassa tai ympäristössä sinä mieluiten tekisit valintakoetehtävää. Pohdi myös minkälaiset kalusteet, värit ja materiaalit sopisivat tähän keskittymistä vaativaan suunnittelutyöhön. Piirrä/maalaa värillinen kuva itsestäsi tekemässä tätä tehtävää tässä täydellisessä paikassa.
Tämä oli minun lempitehtävä! Halusin tuoda omaa persoonallisuuttani esille työssäni, siksi valitsin auringonkukka-aiheen. Lähdin tehtävään hyvällä mielellä, koska olin tehnyt Tehon kurssin akvarellitunnilla vastaavan harjoitustehtävän ja saanut siitä hyvät pisteet. Heti kun olin lukenut tehtävänannon, päätin, että toteutan sen lempitekniikallani – akvarelliväreillä. Olin tyytyväinen työni värimaailmaan ja lopputulokseen!
– Anneli
Tehtävä 3.
Muotoiluinstituutin kevätnäyttely esittelee opiskelijoiden töitä eri koulutusohjelmista. Näyttelyssä on esillä mm.kalusteita, sisustussuunnittelua, grafiikkaa, vaatesuunnittelua ja teollista muotoilua. Näyttelyyn kuljetaan aulan kautta. Tehtävänäsi on suunnitella elämyksellinen sisäänkäynti näyttelyyn aulaan. Aulan takaseinän keskellä on ovi näyttelyyn. Rakenna sisäänkäynnistä pienoismalli mittakaavassa 1:50 sekä tee mittakaava selventävä ihmishahmo. Aulan koko on 6*6 metriä ja se on 6 metriä korkea. Leikkaa ovi keskelle takaseinää. Oven koko on 2*2 metriä. Liimaa tai teippaa seinät lattia toisiinsa.
Välineet: seinä- ja lattiapahvit 12*12, paperi, pahvi, teippi, liima, rautalanka sekä vapaavalintaiset piirustusvälineet.
Arviointiperusteet: Sisäänkäynnin idea ja elämyksellisyys, tilallinen hahmotuskyky, mittakaavan hallinta, värien tai kontrastien käyttö, sommittelutaito, esitys- ja rakennustapa.
Onpa ihana ja mielenkiintoinen tehtävä! Tässä meni aluksi paljon aikaa ideointiin. En halunnut käyttää työssä rautalankaa ollenkaan, joten lähdin toteuttamaan suunnitelmaa käyttäen vain paperia ja kartonkeja. Ideana oli tehdä harmoninen ja trendikäs tila – tuoda luonto sisälle. Puupinnat ja luonnon tekstiilit tuovat tilaan positiivista tunnelmaa ja niitä on miellyttävä katsoa ja koskettaa. Työssä käytin luonnon värejä. Vihreä väri kuvaa puuelementtiä, joka kuvastaa kasvua, tehokkuutta ja ravitsemusta. Aikaa oli 3 tuntia ja onnistuin omasta mielestäni tosi hyvin!
– Anneli
Tehtävä 4.
Café MI. Suunnittele kampuksen sisäpihalle Muotoiluinstituutin kesäkahvila. Voit itse päättää kahvilan koon, muodon sekä sijainnin pihalla. Kahvilassa tulee olla jonkinlainen suoja sateelta ja auringolta. Piirrä kahvilasta pohjapiirros, mistä hahmottaa suunnitelman muodon, koon, toiminnot, kalustuksen, ja sijainnin pihalla. Piirrä lisäksi suunnitelmasta värillinen perspektiivinäkymä.
Välineet: Pystysuuntainen A3 paperi. Piirrä paperin yläosaan perspektiivinäkymä ja alaosaan pohjapiirros. Voit myös kirjoittaa paperiin lyhyitä suunnitelmaa avaavia tekstejä.
Arviointiperusteet: Idea, suunnitelman soveltuvuus käyttötarkoitukseensa ja ympäristöönsä, Kolmiulotteinen hahmotuskyky, piirustustaito, värien käyttö, mittakaavan hallinta, sommittelu, esitystapa.
Ihan alusta olin tosi tyytyväinen tehtävänantoon. Tekniikka oli vapaa, ja yksi arviointiperusteista oli värien käyttö. Vaikka tiesin, että tussilla piirtäminen ei ole vahvuuteni, halusin silti kokeilla jotain uutta. Mielestäni olisin voinut lukea tehtävänannon tarkemmin, koska tein pieniä virheitä, jotka huomasi myöhemmin. En ollut täysin tyytyväinen suoritukseen, mutta virheiden jälkeen on hyvä selvittää itselleen, miksi se tuli tehtyä ja miten voi vaikuttaa siihen, ettei niitä tapahdu enää jatkossa.
– Anneli
Haastattelu
Haastattelussa pyrin olemaan mahdollisimman oma itseni. Kerroin itsestä, harrastukseni ja miksi olen hakemassa juuri susustusarkkitehtuurin linjalle. Kaikki kolme haastattelijaa olivat todella mukavia ja oli kiva jutella niiden kanssa. Kokeista jäi kokonaisuudessaan hyvä fiilis, sainkin kaikki työt ajallaan valmiiksi.Tieto LABiin pääsystä tuli jo kesäkuun puolivälissä. Sain 92/100. Happy!
-Anneli
Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?
Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.
Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!
Metropolian valintakokeet olivat kaksipäiväiset. Ennen kokeita jännitin huomattavasti vähemmin, kuin LABissa, varmasti sen takia, itselläni oli menossa jo kuudes pääsykoepäivä. Aamulla lähdin Arabian kampukselle hyvällä fiiliksellä ja tapasin tuttuja Teholaisia. Toivotimme toisillemme tsemppiä ja menimme paikoillemme luokkaan.
Tehtävä 1. Crescendo
Crescendo on musiikkitermi, joka viittaa äänenvoimakkuuden kasvuun tai musiikillisen intensiteetin lisääntymiseen. Se ilmaisee äänenvoimakkuuden asteittaista kasvua tai musiikin tunteellisen voimakkuuden ja jännitteen kasvua.
Lapsena kävin musiikkikoulua ja voin hyvin kuvitella mitä tarkoittaa ”CRESCENDO”. Tehtävänannon luettuani kuvittelin itseni 10-vuotiaana soittamassa pianoa. Päähäni ilmestyi muotoja ja värejä jotka siirsin nopeasti paperille. Vastaväreillä halusin lisätä voimakkuutta. ”Musiikkivärinä” valitsin oranssin. Se on vahva, energisoiva ja hehkuva!
-Anneli
Tehtävä 2. Sisätila
Kävelet vanhalla teollisuusalueella ja saavut kiinnostavan näköisen rakennuksen eteen. Ovet ovat lukossa, mutta vähän korkeammalla on aukko, josta avautuu rajattu näkymä teollisuushalliin.
Aukon sijainti kohdistaa katseesi ylöspäin. Katon tukirakenteet ovat terästä ja vankkaa tekoa. Tila on yllättävän matala, ja lähellä olevien rakenteiden yksityiskohtiakin on mahdollista erottaa. Katosta roikkuu rivissä valkoisia pallovalaisimia. Kirkas päivänvalo lankeaa tilaan kattoikkunoista muodostajan oikealle seinälle jyrkkiä varjoja.Piirrä aukosta avautuva näkymä. Käytä rikkaasti eri valöörejä eli valoisuusasteikkoa.
Välineet: A3 paperi, lyijykynät.
Arviointiperusteet: Mielikuvitus, piirustustaito, sommittelu, tilan ja muodon hahmotus, valon ja varjon aikaansaaman tunnelman kuvaaminen.
Ensimmäinen asia, jonka huomasin oli aika: 1 tunti ja 45 minuuttia. Minun mielestäni se on tosi vähän aikaa hyvänlaatuiseen lyijykynätyöhön, mutta ehkä tässä tehtävässä piti näyttää kuinka nopeasti pystyn reagoimaan stressitilanteessa ja keksimään ideoita. Oli aika helppo aloittaa, koska kaikki tärkeät asiat ovat jo ehtävänannossa. En tehnyt mitään luonnoksia. Päätin, että yritän toteuttaa työn heti A3 paperille. Työprosessi meni hyvin. Ensimmäiset 10-15 minuuttia meni perspektiivin ideointiin ja rakentamiseen, sen jälkeen piirsin tehtävänannosta tärkeät yksityiskohdat. Viimeiset 40 minuuttia meni varjostamiseen. Kaiken kaikkiaan olin tyytyväinen työhön.
-Anneli
Tehtävä 3. Siirtymä
Rakenteen ja muodon lähtökohta on tasasivuinen kuutio, 14*14*14 cm, jota voit muokata haluamallasi tavalla.Suunnittelee ja toteuttaa valkoisesta paperista kolmiulotteinen teos, joka ilmentää siirtymää.
Välineet: A3 paperi, liima/teippi, annettu alusta
Arviointiperusteet: ideontikyky, sommittelu, materiaalin käyttö, muodon ja kokonaisuuden hallinta
Tämä oli mielestäni heikoin työni pääsykokeissa. Ideanani oli tehdä varjon siirtymä aukkojen avulla. En halunnut tehdä perus kuutiota ja yritin olla mahdollisimman kaukana tästä muodosta, mutta noudattaa kuitenkin annettuja mittoja (14*14*14cm). Parin tunnin jälkeen loistava idea meni pieleen. Olin mielestäni liian kaukana kuutiosta ja työ ei näyttänyt siltä, miten olin sen suunnitellut. En tiennyt mitä tällä tehtävällä haettiin ja lopputuloksesta jäi vähän epävarma fiilis.
– Anneli
Tehtävä 4. Jännittävä kohtaaminen
Museon pyöreässä ala-aulassa museovieraita vastaanottamassa seisoo kaksi veistosta omilla jalustoillaan. Ne kohtaavat toisensa yllättävällä tavalla ja yllättävät samalla katsojatkin. Veistokset ovat ei-esittäviä abstrakteja muotoja. Suunnittele, miltä veistokset näyttävät ja mistä materiaalista ne ovat tehty. Piirrä lyijykynällä veistoksista museon ala-aulassa. Sijoita kuvaan myös mittahenkilö.
Toteutus: A3 paperi, lyijykynät
Arviointiperusteet: mielikuvitus, veistosten muoto ja persoonallisuus, kolmiulotteinen esittäminen, valon ja varjon käyttö, sommittelu ja kuvakulma, kokonaisuuden hallinta.
Neljännelle tehtävälle oli aikaa 2 tuntia. Lähdin heti luonnostelemaan erilaisia veistoksia. Tällä kertaa käytin suunnitteluun tunnin ja itse toteutukseen loput ajasta. Viimeistelyyn ei jäänyt paljon aikaa, mutta kun itselleni lyijykynät ovat ne tutuimmat välineet, nopeammalla varjostuksella sain työn valmiiksi niin hyvin, kuin se oli tuossa ajassa mahdollista.
-Anneli
Tehtävä 5. Näyttelypaviljonki TRIENNALE
Euroopan Sisustusarkkitehdit kokoontuvat joka kolmas vuosi järjestettävään tapahtumaan Triennaleen. Tänä vuonna tapahtuma järjestäjän Suomessa, Helsingissä. Triennaleen sisältyy mm. seminaareja, näyttelyitä. Tällä kertaa jokainen osallistujamaa tuottaa tapahtumaan näyttelypaviljongin edustamaan maansa parasta suunnittelua ja samalla toimimaan kohtauspaikkana ja näyttelytilana. Paviljonkien rakennuspaikkaksi on valittu Töölönlahden puisto. Tarkoitus on, että jotkut paviljongit voivat jäädä tapahtuman jälkeen palvelemaan muuta käyttöä, loput siirretään ja mahdollisesti myydään kiinnostuneille. Ohjeeksi on annettu, että paviljonkien tulee olla rakenteellisesti 3 metriä irti maan pinnasta ja niiden yhteydessä tulee olla terassi.
Suunnittele ja toteuta Suomen kokonaisuus, johon kuuluvat näyttelypaviljonki ja siihen kuuluva terassi.
Paviljonki on yksikerroksinen ja pohjapinta-alaltaan 30m2. Rakennuksen pohja on kohotettu rakenteilla 3 metriä irti maasta. Paviljonkin johtaa portaat maan tasosta.
Paviljonkiin kuuluu maan tasoon sijoittuva terassi, jonka pinta-ala on myös 30m2.
Piirrä ja/tai maalaa vapaalla tekniikalla toteutettu värillinen perspektiivikuva, jossa paviljonki on kuvattu maantasolla seisovan ihmisen silmin katsottuna. Kuvassa näkyy myös ympäristöä ja tapahtuman yleisöä.
Pienoismalli: omat A3 paperit, puutikut, valintakoekutsussa mainitut omat välineet ja annettu alusta mallille.
Arviointiperusteet: Rakenteiden ja rakennuksen ulkonäkö, sommittelu, kuvallinen ilmaisu, materiaalien käyttö, mittakaavan, muodon ja kokonaisuuden hallinta.
Jeeee tykkäsin tästä suunnittelutehtävästä! Lähdin luonnostelemaan paviljonkia tavallisesta paperista ja onneksi sain idean aika nopeasti. Laitoin ylös kaikki tarkat mitat, ettei tule virheitä pienoismallissa. Kolme tuntia meni paviljongin tekemiseen (tein huolellisesti, ettei tule sotkuja liimasta) ja vähän alle pari tuntia jäi maalaukseen (piti varata vielä 10-15 min. haastatteluun).Lopputulokseen olin tosi tyytyväinen, eikä viiden tunnin aikarajassa tullut kiire. Haastattelunkin meni hyvin.
– Anneli
Kokeiden jälkeen minulla jäi kuitenkin varma fiilis, vaikka mietinkin , teinkö Siirtymätehtävän tehtävän oikein.Silloin kun sain tietää koulun pääsystä, olin jo reissussa Perussa. Sain yhteensä 93/100 pistettä!
– Anneli
Aalto-Yliopisto Pääsykokeet
Aallon sisustusarkkitehtuurin koe oli kaksivaiheinen. Ensimmäisen päivän jälkeen vajaa puolet hakijoista pääsivät viimeiseen vaiheeseen. Ensimmäisenä päivänä heräsin aikaisemmin. Otaniemen kampusalue on laaja, joten päätin tulla hyvissä ajoin, jotta ehdin löytää oikean paikan ajoissa. Fiilis oli positiivinen, vaikka hieman jännitti. Takana oli jo kolmen korkeakoulun pääsykokeet ja edessä loma Etelä-Amerikassa!Harmi, että töiden kuvaaminen oli kielletty pääsykokeissa.
Tehtävä 1.
Ensimmäisessä tehtävässä piti maalata KVARTETTI. Tämä tehtävä tuntui mukavalta ja ideoinnin osalta helpolta. Teho-Opiston kurssilla olen oppinut tekemään miellekartttoja. Tämä osaaminen auttoi minua pääsykokeiden aikana tosi paljon! Miellekartan avulla löysin ensimmäiselle tehtävälle loistavan idean: kielisoitinkvartetti esiintymässä Japanin sakurapuistossa ja taustalla näkyy Fuji vuori. Valitsin akvarellit, koska se on minulle tutuin ja turvallisin tekniikka. Olin erityisen iloinen tehtävän onnistumisesta!
Tehtävä 2.
Toisessa tehtävässä pyydettiin suunnittelemaan ja piirtämään lyijykynillä AIKAKONE. Aluksi ideoita ei vaan tullut päähän, mutta luonnostelun jälkeen sain kipinän. Piirsin kaksi kuvaa, jossa näkyy aikakone kahdesta eri kulmasta. Ensimmäisen kuvan taustalle piirsin myös ison kaupungin ja mittakaavaksi ihmishahmon aikakoneen sisällä (ideana oli se, että ihminen on lähdössä menneisyyteen). Toisessa kuvassa ihminen on saapunut aavikolle ja näkee ison dinosauruksen. Lopputulokseen olin ihan OK tyytyväinen. Näiden kahden tehtävän jälkeen karsittiin osa hakijoista pois. Minulla oli varma fiilis ensimmäisen päivän jälkeen, mutta silti odotin kutsua toiseen osaan jännityksellä. Ja sain sen!
Tehtävä 3.
Kolmannessa tehtävässä piti rakentaa tornin paksusta kartongista, puutikuista ja/tai rautalangasta. Tämäkin tehtävä tuntui mukavalle. Olin tehnyt aikaisemmin Tehon kurssilla vastaavan tehtävän, mutta en saanut siitä hyviä pisteitä. Niin kuin sanoin aikasemmin, virheistä oppii. Ottaen huomioon aiemman virheeni, suunnittelin hienon tornin muodon, jotta se näyttäsi kiinnostavalta jokaisesta suunnasta.
Kuva: Tuomas Uusheimo
Tehtävä 4.
Neljäs tehtävä: LELU. Materiaalina olivat: das-massaa, pillit, puutikut, rautalanka. Vaikka olen tehnyt tänä vuonna Teholla pääsykoetyyppisiää tehtäviä savesta, tämä tehtävä oli minulle kaikista haastavin. Das-massaa kuivui kädessä ja sitä oli vaikea käsitellä. Loppujen lopuksi tein lelun kissalle. Tehtävää palautteessa minua jännitti, että olinko ymmärtänyt tehtävän oikein, mutta yritin ajatella positiivisesti ja odottaa tuloksia rauhassa.
Tehtävä 5.
Viidenneltä tehtävästä odotin jotain vaikeaa rakennustehtävää, koska aamulla kolmantena päivänä meitä vastassa olivat puurimat, pahvit, rautalanka, siima, naru ja sahat. Tehtävänannossa luki, että pitää tehdä soitin annetuista materiaaleista ja värittää se.
Tein semmoisen puusoittimen, jota en ole nähnyt ikinä missään. En ole koskaan tehnyt mitään rimasta, mutta tehtävä tuntui mielenkiintoiselta. Jäi kuitenkin hyvä ja helpottunut fiilis. Iltapäivällä meillä oli haastattelut. Vaikein valintakokeen osa oli jo takana, joten odotin vuoroani innoissani! Haastattelussa piti esitellä soitin ja soittaa sitä. Luonteeltani olen puhelias ja pirteä, joten se meni tosi hyvin. Haastattelijat olivat mukavia ja puheliaita ihmisiä, joten tilannetta ei tarvinnut jännittää. Hyvällä fiiliksellä lähdin lomalle Peruun. Mietin joskus reissun aikana Aallon valintakokeista ja analysoin tehtäviä uudestaan. Tiesin, että tulokset tulevat varmasti jo heinäkuun puolella, joten päätin nauttia lomasta ja olla päivittämättä opintopolkua Metropolian tuloksien jälkeen.
Fiilikset kokeiden jälkeen
4.6 aamupäivällä tulokset tuli. En uskonut silmiäni kun näin: ”Sinulle tarjotaan opiskelupaikkaa”. Ja ekalla yrityksellä! Olen ylpeä itsestäni ja niin onnellinen siitä, että kova työ palkittiin.
Vuoden aikana palautin Tehoverkkoon n. 80 kappaletta piirustuksia, maalauksia, puutikkutehtäviä, paperimalleja, savitehtäviä, kollaasitehtäviä, ja rautalankatehtäviä. Tein pääsykoesimulaatioita, vanhoja Aallon pääsykokeita ja otin lisäkurssin Treeni 5x ennen Aallon pääsykokeita. Kaikista tehtävistä sain palautetta ja näin myös muiden kurssilaisten töitä ja heidän ideoitaan. Vaikka opiskelin Teholla etänä ( työajat eivät antaneet ,ahdollisuutta käydä lähikurssia) pääsin silti opiskelemaan unelma-alaani! Teholla on hyvä se, että siellä on niin paljon ihania, motivoituneita ja samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä, joiden kanssa oli kiva tutustua ja viettää iltoja Teho-Opiston bileissä!
Iso kiitos Tehon opettajille! Olen kehittynyt tämän vuoden aikana tosi paljon teidän avulla. Syksyllä aloitan opinnot Aalto Yliopistossa.Odotan ilolla ja innolla koulun alkua!
– Anneli Trifonova
Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!
Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.
Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!
Teho-Opiston kurssilla opiskellut Viivi Moilanen läpäisi LAB Ammattikorkeakoulun pääsykokeet ja aloittaa syksyllä opinnot Sisustusarkkiotehtuurin ja kalustemuotoilun linjalla!Katso kuvat Viivin menestyksekkäsitä pääsykoetöistä ja lue hänen rehelliset ajatuksensa tehtävien tekemisestä!
Viivi Moilanen
30-vuotias Viivi haki ensimmäisen kerran LAB Ammattikorkeakoulun Sisustusarkkitehtuurin linjalle vuonna 2013. Tuolloin hän pääsi kuin pääsikin pääsykoevaiheeseen, mutta opiskelupaikka jäi vielä uupumaan. Tämän jälkeen Viivi päätyi opiskelemaan muuta ja onkin nyt työskennellyt joitakin vuosia sote-alalla. Jano luoville aloille ei kuitenkaan sammunut ja Viivi päätti jälleen panostaa opiskelupaikan saantiin kunnolla!
Keväällä 2022 keksin viikkoa ennen yhteishaun päättymistä, että pitäisikö hakea uudelleen LABiin. Tein ennakkotehtävät tosi hätäisesti, joten ei ihme, ettei silloin pääsykoekutsua tullut. Tämän kevään yhteishakuun panostin enemmän ja siksi myös ilmoittauduin Tehon kursseille. En hakenut muualle kuin LABiin, koska sinne halusin eniten!
Tehon Kurssilta sani uusia ajattelutapoja ja vinkkejä, mihin asioihin töissä kannattaa panostaa. Oli myös hyvä kun näki muiden kurssilaisten ennakkotehtäviä tai kurssitöitä. Paljon sai myös irti, kun kurssitöitä arvioitiin ja analysoitiin ryhmän kuullen opettajien toimesta!
Viivi Moilanen
LAB Sisustusarkkitehtuuri pääsykokeet
LAB:in Sisustusarkkitehtuurin ja Kalustetemuotoilunt pääsykoetehtävät koostuivat kahdesta pienoismallitehtävästä ja kahdesta piirustustehtävästä.Jännitin kokeita paljon, sillä halusin niin paljon onnistua. Oli kiva kun siellä oli muutamia tuttuja, keitä olin tavannut Tehon kautta. Kokeiden jälkeen oli vain helpottunut olo!
Tehtävä 1.
Ensimmäisen päivän tehtävässä piti tehdä vaatesäilytin/naulakko annetuista materiaaleista (puutikut/rimat, rautalanka) ja kankaalla esittää vaatetta ripustettuna kalusteeseen.
Suunnitelmani muuttui muutamaan kertaan tekovaiheessa. Aluksi luonnostelin hyvin monta erilaista versiota paperille ja yritin valita niistä parhaimman. Halusin tehdä kalusteen, joka on käytännöllinen ja samalla kiinnostava & hyvännäköinen muotoilultaan.Yhtenä arviointikriteerinä oli siisteys ja tämän kanssa tuskailin hieman, sillä puutikut olivat tikkuisia ja välineinä sai olla sakset ja mattoveitsi/katkoteräveitsi. Niillä yritin silotella puutikkujen pintaa, ehkä turhaa työtä ehkä ei. Lopputulokseen olen ihan tyytyväinen, vaikka parempaankin olisi pystynyt.
Viivi Moilanen
Tehtävä 2.
Tokana päivänä molempien tehtävien osalta tuntui, että aika loppuu kesken. Piirustustehtäväni jäi pahasti kesken ja viimeiset minuutit käytin pikaisesti vain siihen, että lisäsin varjoja ja jotain väriä kuvaan. Toinen tehtävä oli pienoismallitehtävä, jossa piti esittää aulatilaa. Toisena pääsykoepävänä oli myös opettajien haastattelu, jota jännitin aivan liikaa. Yritin asennoitua niin, että mennään vaan juttelemaan rennosti. En kyllä ollut kovin rentona, koska mietin vain kuinka nyt pitää onnistua kaikessa tai muuten työt kutsuu syksyllä. Onneksi jännitykseni ei sitten loppujen lopuksi haitannut liikaa kun opiskelupaikan kuitenkin sain!
Viivi Moilanen
Tehtävä 3.
Viimeisen päivän tehtävänä oli suunnitella kesäkahvila kampuksen sisäpihalle. Siitä piti esittää perspektiivipiirustus, pohjapiirustus ja sijainti pihalla.
Viimeisenä päivänä oli mielestäni kivoin tehtävä! Tämän työn tekovaiheessa pystyin rentoutumaan enemmän, kun tehtävää sai mennä tekemään pois luokkatilasta. Kannoin kamani ja menin johonkin hiljaiselle käytävälle tekemään työtä. Kuuntelin lempimusiikkiani samalla. Haasteena tässäkin meinasi olla, että jumitun ”haaveilemaan” ja välillä piti katsoa kelloa ja yrittää jotenkin aikatauluttaa tekemistä. Lopussa piti vähän sutaista nopeasti, mutta olen melko tyytyväinen tekeleeseeni. Sen palautuksen jälkeen oli hyvä ja helpottunut fiilis lähteä kolme päivää kestäneistä pääsykokeista.
Viivi Moilanen
Kohti sisustusarkkitehtuurin opintoja
Viivi on hyvä esimerkki siitä, että omalle unelmiensa alalle ei välttämättä päädy suoraan lukiosta tai ammattikoulusta. Ensimmäisestä hakukerrasta Sisustusarkkitehtuurin opintoihin vierähti 10 vuotta, jonka aikana Viivi ehti opiskella itselleen ammatin ja tehdä toisen alan töitä. Intohimo, sinnikkyys ja kova työ kuitenkin palkittiin ja syksyllä odottavatkin opinnot LAB Ammattikorkeakoulussa!
Fiilikset ovat erittäin odottavat! Tätä olen pitkään halunnut ja nyt vihdoin toive opiskelupaikasta toteutui! Kiva päästä myös tutustumaan uusiin ihmisiin koulun kautta. Iso muutos kyllä vaihtaa työelämästä kokopäiväiseksi opiskelijaksi, mutta odotan sitä innolla.
Viivi Moilanen
LAB Kampus, Lahti
Viivin Vinkit luoville aloille hakeville
Pääsykokeisiin valmistautuminen on pitkä ja raskas prosessi, joka vaatii aikaa ja harjoittelua.Jos olet ensi vuonna hakemassa luovien alojen opintoihin ensimmäisen kerran tai uudestaan, nappaa tästä Viivin viisi vinkkiä pääsykokeissa menestymiseen!
1. Älä jännitä ihan niin paljon kuin minä!
2. Ole haastattelussa oma itsesi.
3. Harjoittele ajankäyttöä tehtäviä tehdessä. Pääsykokeissa aika on rajallinen ja välillä se tuntui menevän liian nopeasti!
4.Luonnostele ja suunnittele hyvin, mutta jätä riittävästi aikaa myös toteutukseen.
5. Piirrä paljon ja treenaa pienoismallien rakentelua etukäteen!
Treenaamaan yhdessä?
Pääsykokeisiin valmistautuminen on raskas prosessi ja välillä voi tuntua, ettei itse tiedä mitä töissään voisi enää parantaa. Töitään kannattaakin rohkeasti näyttää muille, sillä subjektiivisen arvioinnin saaminen on ensisijaisen tärkeää kehittymisen kannalla. Teho-Opiston valmennuskursseilla saat jatkuvasti ammattilaisten palautetta töistäsi, jonka avulla kehityt harppauksin. Aloita matkasi kohti unelmien opiskelupaikkaa Teho-Opiston tukemana!
Aalto yliopiston tulokset näkyivät opintopolussa tiistaina. Miten kävi ja mitkä fiilikset nyt on, selviää vain lukemalla eteenpäin.
Kyllä vai Ei?
Tiistaina ne tulivat, nimittäin tulokset Aalto Yliopistosta. En ollut vahdannut opintopolkua pääsykokeiden jälkeen ollenkaan ja ajattelin täysin, että tulokset tulevat aikaisintaan 6.7, joten tiistai-päivä oli normaali kesälomapäivä lasten kanssa. Annoin kuopukselle vauhtia keinussa, kun sain viestin toiselta teholaiselta. ”Tulokset tuli”. Voi apua! Pikku tärinä päällä kirjauduin opintopolkuun ja tihrustin minkälaiset tulokset omalla kohdallani luki. ”Sinulle tarjotaan opiskelupaikkaa”. Oi luoja, mikä fiilis. Vierähti ihan muutama kyynelkin poskelle. Ihan uskomatonta, että odotus on nyt päättynyt.
Miikka on ollut tämän viikon poissa, joten meillä on ollut kotona kunnon sirkus päällä. Vieläkään en ole täysin sisäistänyt, että pääsin sisään Aalton. Se tuntuu edelleen epätodelliselta ja ehkä ymmärrän asian täysin vasta elokuun lopussa orientaatioviikolla. Yleensä minulla on niin paljon asiaa. Yhdestä kirjoituksesta kehkeytyy vähintään kolme blogitekstiä, mutta täytyy sanoa, että nyt olen sanaton. Sanat eivät riitä kuvaamaan tätä hetkeä.
Seuraava askel on aloittaa ensi syksyä varten järjestelyt. Muun muassa sellainen läppäri pitäisi hommata (tai oikeastaan voittaa arvonnassa), joka ei jää surraamaan paikalleen kun avaa pelkän kirjoitusohjelman (sellainen on nyt käytössä) 😀 Minulla ei olisi ollut mitään mahdollisuutta päästä sisään ilman Teho-opiston Maxi-kurssia (ja bloggaajaksi pääsemistä). Joten suurkiitos kuuluu Teho-Opiston laadukkaalle sisällölle ja opettajille.
Ollaan luovia!
Rakkaudella,
Ruut
Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?
Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.
Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!