Pääsykokeissa menestymiseen ei ole oikotietä, ainoa resepti on pitkäjänteisyys. Siksi onkin tärkeätä, että tehokas valmistautuminen lähtee käyntiin jo hyvissä ajoin. Arkkitehtuurin ja taidealojen valmennuskursseja tarjoavan Teho-Opiston pääopettaja Sini Koivisto kokosi sinulle viisi vinkkiä kuinka aloittaa pääsykokeisiin valmistautumisprosessi tehokkaasti jo ensiaskelista lähtien.
Sini Koivisto
Teho-Opiston perustaja Sini Koivisto on koulutukseltaan arkkitehti SAFA ja taiteen maisteri (taidekasvatus). Laadukas arkkitehtuuri- ja taidevalmennus on Sinille sydämen asia. Sini toimii arkkitehtinä oman yrityksensä kautta ja omaa pitkän historian opettajana valmennuskursseilla, arkkitehtuurikouluissa ja yliopistossa.
TUTUSTU PÄÄSYKOKEISSA VAADITTAVIIN TEKNIIKOIHIN
Aloita tutustumalla tekniikoihin ja siihen mitä kaikkea pääsykokeissa sinun odotetaan osaavan. Tutustu ja harjoittele monipuolisesti eri piirustus-, maalaus- ja pienoismallitekniikoita. Vaadittavia pienoismallitekniikoita ovat esimerkiksi puutikut, paperitekniikat, rautalanka sekä savi. Tutustumalla aikaisempien vuosien pääsykokeisiin saat vihiä siitä, millaisia asioita sinun odotetaan osaavan mitä todennäköisemmin myös omassa pääsykokeessasi. Kuvia aikaisempien vuosien läpi menneistä ennakkotehtävistä ja pääsykoetöistä arviontiperusteineen löydät Tehon blogista!
VOITA ALOITTAMISEN KANKEUS LUONNOSTELEMALLA
Alkuun pääseminen voi olla joskus haastavaa ja tyhjä paperi tuntua pelottavalta. Hyväksi todettu lääke tähän on luonnoskirjan kuljettaminen mukanaan kaikkialle. Luonnoskirjaan voi esimerkiksi luonnostella ratikassa istuessaan. Arkinen luonnostelu kehittää pään ja käden yhteyttä. Erilaiset hahmotelmat voivat auttaa löytämään uusia muotoja.
PYYDÄ PALAUTETTA
Omien töiden näyttäminen muille ja subjektiivisen arvioinnin saaminen on ensisijaisen tärkeää kehittymisen kannalta. Töitään kannattaa näyttää rohkeasti muille alalla työskenteleville tai alasta kiinnostuneille ja pyytää rakentavaa palautetta. Teho-Opiston kursseilla keskeisintä onkin, että opiskelijat saavat tukea ja palautetta alansa usean vuoden kokemuksen omaavilta ammattilaisilta. Teho-Opistolla opiskelijat pääsevät näyttämään ja keskustelemaan töistään aina vähintään kahden opettajan kanssa.
OTA AJANKÄYTTÖ HALTUUSI
Pääsykoetehtäviin on varattu keskimäärin kolme tuntia aikaa. Tehtäviä kannattaakin opetella jo heti alusta lähtien tekemään annetuissa aikarajoissa, jotta ajankäytöstä muodostuu rutiini. Töiden kellottaminen auttaa sinua myös hahmottamaan, kuinka kauan kukin työvaihe sinulta yleensä vie.
RUOKI IDEA-KIRJASTOASI
Parhaat pisteet pääsykokeissa yleensä saavat työt, joissa osoitetaan hakijan kykyä katsoa tulevaisuuteen sekä kekseliäisyyttä, omaperäisyyttä että visionäärisyyttä. Jokaisen työn ”sydän” on sen idea-sisältö. Ideointi ja sen harjoittelu onkin kaikkein olennaisinta. Harjoittele ideointia tutustumalla oman alasi tämänhetkisiin trendeihin. Idea-kirjastoasi pääset täydentämään lukemalla alasi blogeja ja seuraamalla ajankohtaisia kilpailuvoittajia. Joukosta erottuvien ja uudenlaisten töiden luomista voi edistää leikittelemällä ja revittelemällä ideoilla jo pääsykokeisiin valmistautumisen aikana.
70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan
Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?
Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!
Luovilla taide- ja suunnittelualoilla aloituspaikkoja suhteessa hakijoihin on vähän ja kilpailu on kovaa.Hakuprosessi on usein monivaiheinen, ja esimerkiksi ennakkotehtävillä karistaan koulutusohjelmasta riippuen yli puolet, jopa yli 80% hakijoista.Tehtävät ovat laajoja ja vaativia, mutta ne myös antavat hakijalle tilaisuuden ilmaista luovuuttaan, osoittaa motivaatiotaanja näyttää osaamistaan. Tartu siis tilaisuuteen ja suhtaudu ennakkotehtäviin mahdollisuutena panostaa unelmiisi! Jatka lukemista ja ota selvää, mitä tarvitset ennakkotehtävissä onnistumiseen!
Mitä tarvitset ennakkotehtävissä onnistumiseen?
Ennakkotehtävät ovat myös korkeakoulun kannalta olennaisen tärkeä osa pääsykoeprosessia, sillä niiden perusteella valitaan sopivat hakijakandidaatit seuraaviin vaiheisiin. Onnistuaksesi ennakkotehtävissä onkin tärkeä ymmärtää, mitä niiden avulla pyritään hakijasta selvittämään. Tehtävänannot vaihtelevat toki aloittain ja kouluittain, mutta perusajatus kaikissa luovien alojen ennakkotehtävissä on sama. Niillä pyritään mittaamaan esimerkiksi:
Motivaatiota
Ennakkotehtävät ovat ennen kaikkea motivaatiotesti. Laajojen tehtävien avulla pyritään kartoittamaan, kuinka paljon hakija on valmis panostamaan tehtäviin ja samalla ymmärtämään hakijan arvostusta ja omistautuneisuutta tehtävänantoa ja koko hakualaa kohtaan. Tehtävänantoihin kannattaakin tutustua huolellisesti ja noudattaa tarkasti annettuja ohjeita. Myös viimeistelyyn kannattaa panostaa – hyvin viimeistelty työ on vaikuttava ja kaunis, ja kertoo myös panostuksestasi tehtävään.
Luovuutta
Luovuus on melko laaja käsite, mutta luovien alojen näkökulmasta sitä voidaan ajatella esimerkiksi hakijan ideointikykynä, mielikuvituksena ja tarinankerronan taitona. Kaikki nämä ominaisuudet tekevät töistä sisällöltään mielenkiintoisia ja auttavata hakijaa erottumaan massasta luovien alojen ennakkotehtävissä. Lue lisää hyvän työn tunnusmerkeistä!
Teknistä osaamista
Mielenekiinotoisen sisällön lisäksi ennakkotehtävissä arvioidaan myös työn teknistä toteutusta. Ennakkotehtäviin harjoitellessa onkin hyvä treenata myös tärkeimpiä perustekniikoita. Alasta riippumatta ennakkotehtävissä kysytään usein laajalti sekä piirustus- ja maalaustaitoja, mutta myös paperin, puutikkujen kuin savenkin työstöä. Myös kaksiulotteisiksi miellettyjen alojen, kuten visuaalisen viestinnän, pääsykokeissa pääsee usein rakentelemaan. Lue myös tarkkaan mitä välineitä ja materiaaleja tehtävässä saa käyttää. Turhien riskien otto on syytä jättää pois, sillä esimerkiksi väärän materiaalin käyttö voi olla hylkäysperuste. Lue lisää vinkkejä ennakkotehtävien tekoprosesiin!
Katse kohti ennakkotehtäviä – harjoittele valmennuskurssin avulla
Ennakkotehtävät julkaistaan tuttuun tapaan tammi-helmi kuun vaihteessa. On tärkeää, että aloitat tehtävien työstämisen pian ennakoiden julkaisun jälkeen, mutta harjoitteleminen on hyvä aloittaa jo ennen tehtävien julkaisua. Tapoja harjoitella on monia ja yksi niistä on valmennuskurssi. Me Teho-Opistolla olemmekin kehittäneet uudistuneen ENNAKKO-kurssin, jonka myötä ymmärrät paremmin, mitä ennakkotehtävissä ja pääsykokeissa vaaditaan. Kurssi alkaa jo ennen ennakkotehtävien ilmestymistä opetusjaksolla, missä pääset harjoittelemaan opettajan ohjauksessa vanhoja oman alasi ennakkotehtäviä. Eri koulujen ennakkotehtävissä testataan vuodesta toiseen hyvin saman kaltaisia taitoja, joten harjoittelemalla niitä jo etukäteen, varmistat onnistumisesi varsinaisissa ennakkotehtävissä!
Varmista onnistumisesi ennakkotehtävissä
Uudistuneella Ennakko-kurssilla valmistaudut luovien alojen ennakkotehtäviin hyvissä ajoin, jolloin ehdit sisäistää ennakkotehtävissä vaadittavat taidot. Opit edellisten vuosien tehtävistä harjoittelemalla ja hiot osaamisesi huippuunsa!
Kurssi sopii hyvin myös esimerkiksi Tehon pitkien kurssien, Kuten Midi+Tekiinkka-, Midi- ja Tekniikka-kurssien yhteyteen. Tekniikka-kurssi täydentää pitkillä kurssilla oppimiasi taitoja ja antaa puitteet soveltaa niitä ennkotehtäviin harjoitellessa.
Kuten muutkin Teho-Opiston kurssit, myös Ennakko-kurssi noudattaa korkeakoulujen antamia ohjeistuksia. Kurssin jälkeen jokainen opiskelija ideoi ja toteuttaa omat ennakkotehtävänsä itsenäisesti.
Teho-Opiston kursseilla tehdään viikottain luovien alojen pääsykoetyyppisiä tehtäviä, jotka keskittyvät useisiin eri tekniikoihin ja aloihin.Ammattitaitoiset opettajat arvioivat jokaisen tehtävänsamoin perustein, kuin ne pääsykokeissa arvioitaisiin. Tämä antaa opiskelijalle käsityksen siitä, miten kyseisellä työllä olisi mahdollisesti menestynyt vaativissa luovien alojen pääsykokeissa tai ennakkotehtävissä. Tähän blogipostaukseen on kerätty perusteluineen niitä töitä, jotka saivat Tehon raadilta täydet 5/5 pistettä!
Täyden pisteen töitä
Alle on koottu kuvia Tehon opiskelijoiden viikkotehtävistä ja kotitehtävistä, jotka saivat Teho-Opiston opettajilta täydet 5 pistettä. Jokaisen työn yhteydestä löytyy myös opettajien perusteet huippupisteille!
Viikkotehtävä: Toimiva ihminen
Tehtävässä pyydettiin kuvaamaan toimivaa ihmistä
Perustelut
Kuvassa esitetään poikkeuksellinen ja erottuva tilanne. Yleensä pääsykokeissa se ensimmäisenä mieleen tuleva idea tulee myös muiden mieleen – kannattaa siis brainstormata erikoisempia ideoita!
Hahmojen esittäminen tilassa on monipuolista: mittakaavat vaihtelevat ja hahmot rajautuvat osin ulos kuvasta
Kuvassa on voimakas tilan tuntu. Vertikaalilinjat ja voimakas rajaaminen tehostaa liikkeen ja kiireen tuntua.
Kotitehtävä: Visuaalinen viestintä
Perustelut
Hahmo on erittäin persoonallinen ja sen hiuksia on fiksusti käytetty brändin kuviointina. Hahmo onkin todella monikäyttöinen vaihtoehto graafisessa ilmeessä: sillä sitä voi käyttää mihin vain some-animaatioista vaikkapa seinälle maalaamiseen.
Logo on sopivan pelkistetty ja kontrastiltaan vahva – se toimii mainiosti myös pienessä koossa.
Ilme on sommiteltu paperille selkeästi ja myös tyhjää tilaa on jätetty riittävästi.
Kurssitehtävä: Sisutusarkkitehtuuri & Muotoilu
Tehtävänä oli piirtää ja maalata tilanne kylpyhuoneessa, jossa on samaan aikaan yksi aikuinen, kiukkuinen teini ja kissa.
Perustelut
Työssä on vahva tilallisuus. Jotain on sijoiteltu eteen, keskelle ja taakse, tämä vahvistaa illuusiota tilasta.
Valon suunta on harkittu ja luo tunnelmaa työhön.
Tarina käy tehokkaasti ilmi ja mistä näkökulmasta sitä kerrotaan.
Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?
Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.
Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!
Teho-Opiston suosittu luovien alojen ennakkotehtäviin keskittyvä Ennakko-kurssi uudistuu keväällä 2024! Koska ennakkotehtävien merkitys luovien alojen opiskelijavalinnassa on noussut, myös me haluamme kehittää kurssejammeentistä Tehokkaammiksija opiskelijoillemme hyödyllisemmiksi. Jatka lukemista ja ota selvää, sopisiko uudistunut Ennakko-kurssi juuri sinun tarpeisiisi!
Ennakko-kurssi ennen
Tehon Ennakko-kurssi on aiempina vuosina startannut sen jälkeen, kun korkeakoulut ovat julkaisseet omat ennakkotehtävänsä luoville aloille. Kurssilla opiskelijat ovat saaneet opettajilta yleisiä vinkkejä mm. ennakkotehtävien tekoprosessiin, ajankäyttöön ja stressin lievittämiseen. Kurssilla on myös harjoiteltu ennakkotehtävissä yleisesti vaadittuja tietoja ja taitoja sekä opittu erottumaan massasta oman persoonallisen tyylin avulla.
Pääsykoeuudistuksen myötä ennakkotehtävien merkitys luovien alojen opiskelijavalinnassa on kuitenkin noussut ja ennakkotehtävillä karsitaan nykyään koulutusohjelmasta riippuen yli puolet, jopa yli 80% hakijoista. Tehtävät ovat laajoja ja rima on korkeammalla, joten tarvittavien taitojen harjoitteleminen ja kehittyminen vaatii entistä enemmän aikaa. Siksi päätimme uudistaa Ennakko-kurssin ja aloittaa sen keväällä 2024 entistä aiemmin!
Uusi Ennakko-kurssi nyt
Uudistuneella Ennakko-kurssilla valmistaudut luovien alojen ennakkotehtäviin hyvissä ajoin, jolloin ehdit kehittää taitosi ennakkotehtävissä vaaditulle tasolle. Kurssi alkaa edellisistä vuosista poiketen jo ennen ennakkotehtävien ilmestymistä, heti Tammikuun alussa. Ennakko-kurssin opetusjaksolla tehdään opettajan ohjauksessa vanhoja oman alasi ennakkotehtäviä. Pääset siis konkreettisesti kokeilemaan ennakkotehtävän tekemistä opettajan ohjauksessa jo ennen varsinaista ennakkotehtävien julkaisua. Eri koulujen ennakkotehtävissä testataan vuodesta toiseen hyvin saman kaltaisia taitoja ja jopa tehtävät ovat olleet samoja, joten edellisen vuoden ennakkotehtävän tekeminen opettajan kanssa hyvissä ajoin antaa sinulle erinomaiset edellytykset onnistua ja saada kutsu ennakkotehtävävaiheesta pääsykokeisiin!
Uusien ennakkotehtävien ilmestyttyä opettajamme tekevät niistä myös analyysit ja kertovat, mihin asioihin missäkin tehtävässä kannattaa keskittyä. Näet myös, millaisilla tehtävillä omalla alallasi on päästy ennakoista aiempina vuosina läpi, jolloin ymmärrät odotustason ja voimme yhdessä kehittää taitojasi sitä kohden ja yli. Kurssin opetus käsittelee muun muassa ideointia ja oman tyylin löytämistä, hyvän ennakkotehtävän tunnusmerkistöä, mallien kuvaamista sekä kuvien viimeistelyä kuvankäsittelyllä.
Ennakko-kurssilla ei siis ohjata uusia tehtäviä vaan niiden tekemisessä tarvittavat taidot opetellaan jo ennen tulevien ennakkotehtävien julkaisemista. Varsinaiset Ennakkotehtävät tehdään itsenäisesti, ilman ulkopuolista apua. Haluammekin painottaa, että myös nykyiselle Ennakko-kurssille osallistuminen on edelleen täysin turvallista ja korkeakoulujen sääntöjen mukaista. Uskommekin, että kun aikaa harjoitteluun on enemmän, uudistunut Ennakko-kurssi tarjoaa opiskelijoillemme mahdollisuuden sisäistää yhä vaativimmissa ennakkotehtävissä tarvittavat taidot paremmin, jolloin itse ennakkotehtäviä tehdessä voi keskittyä vain olennaiseen, eli tekemiseen!
Valitse sinulle sopivin kurssimuoto
Uudistuneella Ennakko-kurssilla voit valita kolmesta eri kurssimuodosta sinulle sopivimman!
Omatoimikurssi
Omatoimikurssilla opiskelet omaan tahtiin paikasta riippumatta. Kurssi sisältää kolme videoluentoa ja teoriapakettia, jotka keskittyvät ennakkotehtäviin
Etäkurssi
Etäkurssila opiskelet omaan tahtiin etänä. Kurssi sisältää 8 videoluentoa ja teoriapakettia, jotka keskittyvät ennakkotehtäviin. Lisäksi saat neljä tehtäväpalautetta vanhoista ennakkotehtävistä.
Lähikurssi
Lähikurssilla opiskelet vertaisryhmässä kurssitiloissamme Helsingissä, huippuopettajien kanssa! Kurssi sisältää 8 luentoa ja teoriapakettia, jotka keskittyvät ennakkotehtäviin sekä 3 opetuskertaa, missä työstät vanhoja ennakkotehtäviä opettajan ohjauksessa.
Keväällä Aalto-yliopisto ilmoitti taidealojen ennakkotehtävien julkaisun yhteydessä seuraavasti: ”Avun saaminen tehtäviin kolmannelta taholta, esim. valmennuskurssilta, voi johtaa tehtävien hylkäämiseen”. Tämä lauseke herätti paljon kysymyksiäja keskustelua myös Teho-Opiston opiskelijoiden keskuudessa, joten pyysimme Aalto-yliopistolta tarkennusta lausekkeeseen. Aalto-yliopiston Varadekaani Rasmus Vuoren vastaukset avasivat Aallon kantaa selkeämmin.
Aalto-Yliopiston vastaus – Valmennuskurssille saa osallistua
Valmennuskurssille osallistuminen ei ole hylkäysperuste. Jos on tapauskohtaisesti erityistä syytä epäillä, että [ennakko]työ ei ole hakijan itsenäisesti tekemä, yliopisto selvittää asiaa hallintolain mukaisesti, kuten kuulemalla hakijaa
Rasmus Vuori, Varadekaani
Aalto-yliopisto sallii valmennuskurssille osallistumisen ja haluaa uudella lausekkeellaan korostaa, että ennakkotehtävät tulee tehdä itsenäisesti. Tämä vaatimus on ollut voimassa jo kauan. Teho-Opiston valmennuskursseilla ennakkotehtäviä ei tehdä yhdessä eikä toisten puolesta. Kurssilla saadaan palautetta esimerkiksi edellisten vuosien ennakkotehtävistä ja pääsykoetöistä. Kysyimme myös ennakkotehtävien näyttämisestä kolmannelle osapuolelle:
Ennakkotyön näyttämiselle ei ole estettä. Kolmansien osapuolten palautteena antaman ohjeen hyödyntäminen ennakkotehtävien lopullisessa muotoilussa saattaisi yksittäisessä poikkeuksellisessa tapauksessa muodostaa syyn selvittää asiaa tarkemmin (esim. kuinka yksityiskohtaisesti hakijaa on ohjeistettu ja kuinka tarkkaan hakija toiminut sen mukaisesti).
Rasmus Vuori, Varadekaani
Tehtäviä saa Aallon tarkennuksen mukaan näyttää toisille ja niistä saa yleisesti keskustella. Koska muotoiluprosessi on jo luonteeltaan keskusteleva ja iteroiva, palautteen kuuleminen ja siihen itsenäisesti reagoiminen tai reagoimatta jättäminen on sallittua. Joka tapauksessa varsinainen valintakoe paljastaisi, että hakijan taidot eivät vastaa ennakkotehtävien tasoa. Lauseke kuulostaakin vain ukaasilta, joka pelottelee hakijoita valmennuskursseille osallistumisesta tai omien taitojen kehittämisestä. Sillä halutaan kuitenkin korostaa sitä, että ennakkotehtävät tulee tehdä itsenäisesti. Näin ollen Valmennuskurssille osallistuminen on edelleen täysin turvallista.
Treenaamaan yhdessä?
Pääsykokeisiin valmistautuminen on raskas prosessi ja välillä voi tuntua, ettei itse tiedä mitä töissään voisi enää parantaa. Töitään kannattaakin rohkeasti näyttää muille, sillä subjektiivisen arvioinnin saaminen on ensisijaisen tärkeää kehittymisen kannalla. Teho-Opiston valmennuskursseilla saat jatkuvasti ammattilaisten palautetta töistäsi, jonka avulla kehityt harppauksin. Aloita matkasi kohti unelmien opiskelupaikkaa Teho-Opiston tukemana!
Pitkä odotus viimein palkittiin! Nimittäin Aallon ennakkotehtävien tulokset tulivat viime keskiviikkona. Ja kuten otsikosta varmaan arvaattekin, niin sain kutsun Aaltoon sisustusarkkitehtuurin pääsykokeisiin. Odotus oli rrrraastavan pitkä. Siis huh hei. Loppu puolella tuli tarkistettua aika monta kertaa sähköpostia ja muutaman kerran tuli käytyä omassa opintopolussakin. Mutta, eniten varmaan kiinnostaa minkälaisilla töillä pääsin ennakkotehtävistä läpi?
TEHTÄVÄ 1: LEIJUTIN
Suunnittele ja piirrä leijutin.
Toteutustapa:
Piirrä lyijykynällä A3-kokoiselle paperille.
Arvosteluperusteet:
Idea
Sommittelu
Tilan ja liikkeen taju
Havainnollisuus
Valo ja varjo
Leijuttimessa idea tuli melko nopeasti ja mielikuva siitä, miten aloitan rakentamaan kuvaa oli jokseenkin selvä. Tiesin, että haluan kuvakulman olevan alhaalta ylös sekä halusin mukaan diakonaalia tuomaan lisää liikkeen tuntua. Melko nopeasti tiesin myös, että haluan piirtää rakennukset paperilel ”vinoon”. Vaikka ajatus toteutuksesta pulpahti mieleen melko selkeästi ja vaivattomasti, oli toteuttaminen alkuun haastavaa. Yritin piipertää pieniä mallikuvia eri vaihtoehdoista paperille ja turhaannuin täysin. Yritin myös hahmotella 2h ja HB kynillä haaleammin ja se nosti ärsytystasoa nollasta sataan. Lopulta annoin periksi omille haluilleni ja kaivoin esiin ison paperin ja 8B-kynän. Nopsaa hahmottelin mitä haluan tehdä ja käytin tuherrusta referenssinä uudelle paperille piirtäessäni. Sitten oli jo paljon helpompaa hahmotella haaleasti ja kevyesti. Ihan hyvä lopullisesta työstä kai sitten tuli. Tai ainakin työstä tuli oman näköinen ja tarpeeksi hyvä, että pääsin pääsykokeisiin.
TEHTÄVÄ 2: UNI
Maalaa päiväuni ja painajainen.
Toteutustapa:
Piirrä ja/tai maalaa kaksi värillistä kuvaa yhdelle A3-kokoiselle paperille.
Arvosteluperusteet:
Idea
Sommittelu
Eläytymiskyky
Maalauksellisuus
Tunnelma
Tila, valo ja väri
Uni tehtävän tein itseasiassa ensimmäisenä. Heti tuli monta ideaa mieleen; lapsen rauhaisat leikit vs. sisarus vaanimassa ”pahantahtoisesti takana”, vanhemman turva ja läheisyys vs hyväksikäyttö sekä vankila vs vapaus. Vankila ideaa pyörittelin pidempään mielessäni, mutta en löytänyt itselleni mieluista kuvakulmaa, joten päädyin lopulta loputtomiin kotitöihin ja valvomiseen vs. nukkumiseen. Aiheeseen saattoi hieman vaikuttaa myös se, että lapset sairastelivat, kotona oli kaaos enkä oikeastikaan ollut saanut nukkua moneen yöhön. Unelmani sillä hetkellä oli päästä nukkumaan. Tähän työhön olin tyytyväinen. Vesivärit eivät ole vahvuuteni, joten siihen nähden olin iloinen miten työ onnistui. Pääsykokeissa tosin on turha lähteä kokeilemaan vesiväreillä, sillä olen niiden kanssa vielä melko tumpelo.
TEHTÄVÄ 3: KELLUTIN
Suunnittele ja rakenna kellutin.
Toteutustapa:
Rakenna grillitikuista ja paperista suunnittelemasi kellutin.
Valokuvaa se vedessä kellumassa.
Arvosteluperusteet:
Idea
Kelluvuus
Muoto ja rakenne
Materiaalin käyttö
Kolmiulotteisuus
Viimeisenä vielä rakentelutehtävä, kellutin. Tämän kanssa painin todella pitkään. Tein monen monta erilaista prototyyppiä, mutta mikään ei miellyttänyt, ei tippaakaan. Missään ei ollut kaipaamani pirskahtelevaa iloa ja lempeyttä. Lopulta lähdin rakentamaan kellutinta käyttäen inspiraationa poijua. Halusin, että kelluttimessa on myös vedenalainen osa, sillä niin monessa kelluvassa kappaleessa aina on. Kun sain lopulta ”poiju”- idean, niin tekeminen oli todella helppoa. Ehkä vaihtaisin paperin paksumpaan ja hioisin vielä mittasuhteita, mutta siinä kohtaa ei aika enää riittänyt. Mietin myös, että veden alla olevaan osaankin voisi laittaa vielä yhden osan, jossa voisi olla ihmisiä. En kuitenkaan halunnut riskeerata, että kellutin miellettäisiin sukelluttimeksi. Alla muuten pari kuvaa kelluttimen eri räkämalleista jotka eivät kelvanneet.
Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen töihin. En olisi pystynyt parempaan. Hyvä siis, että tämän tasoisilla töillä pääsi pääsykokeisiin. Nyt ollaankin pupu pöksyssä, kun odotellaan tulevia pääsykokeita. Pääsykoetta edeltävistä fiiliksistä kerron seuraavalla kerralla.
Ollaan luovia!
Rakkaudella,
Ruut
Haaveiletko sinäkin sisustusarkkitehdin urasta?
Tule treenaamaan pääsykokeisiin meidän kanssa! Yksilöllisessä valmennuksessamme kehität oman persoonallisen tyylisi ja nostat taitosi pääsykokeissa vaaditulle tasolle yhdessä ammattitaitoisten ja kannustavien opettajiemme kanssa. Kursseilla valmistautuminen on tavoitteellista, mutta hauskaa ja opettajiemme innostus tarttuvaa! Liity mukaan treenaamaan Tehon huippuporukkaan!
Linnea Luikku on ollut ahkera kuvataiteiden harrastelija suurinpiirtein siitä asti, kun kynä on pysynyt kädessä. Nyt hän haaveilee ”unelmaduunin” saavuttamisesta luovilla aloilla, suuntana ensisijaisesti arkkitehtuuri. Suunta on selvästi oikea, sillä Linnea läpäisi arkkitehtuurin ennakkotehtävät ensiyrittämällä! Katso kuvat upeista töistä ja lue Linnean ajatuksia ennakkotehtävien tekemisestä!
Linnea Luikku
Alunperin minusta piti tulla lääkäri, sillä siihen sopivat lapsuuden kiinnostuksen kohteet ja halusin ehdottomasti tehdä merkityksellistä työtä. Pari vuotta sitten suunta kuitenkin muuttui, kun tajusin roikkuvani samassa uratoiveessa, vaikka se ei oikein enää innostanut. Täytyi alkaa pohtimaan uutta suuntaa, sillä lukion loppu häämötti.
Kuvataideharrastuksen pohjalta oli selvää, että suuntana olisi jokin luova ala. Lopulliseen päätökseen herätti kuitenkin vasta läheisen ihmisen kommentti, kun istuin välitunnilla tylsän oppitunnin jälkeen enkä meinannut millään malttaa lopettaa tunnilla aloittamani pohjapiirroksen piirtelyä. Se kommentti oli: ”sustahan pitäisi tulla arkkitehti”. Tärkein merkki siitä että oli löytänyt itselle oikean suunnan oli uudelleen löytynyt innostus, jonka lähipiirinikin huomasi. Lopullisen päätöksen tein, kun opo-tunneilla pohdittiin uravalintaa ja arkkitehtuurin kohdalla kaikki vain loksahteli paikoilleen.
Arkkitehtuurin ennakkotehtävät
Arkkitehtuurin ennakkotehtävissä oli tänä vuonna aiheena liitomajavanpesä. Pesä piti suunnitella itse ja siitä piti tuottaa viisi erilaista kuvaa. Yksi kuva otettiin tarvikkeista, toinen puolivalmiista pesästä ja kolmas valmiista pienoismallista. Kaksi viimeistä kuvaa otettiin maalatuista tai piirretyistä liitomajavan pesän sisä- ja ulkopuolista ympäristöineen.
Tehtävien tekeminen oli pitkä ja monivaiheinen prosessi. Ensimmäisenä kuitenkin lähdin luonnostelemaan ja mielessä pyörittelemään kaikenlaisia ideoita. Aluksi vain kirjasin kaiken mahdollisen ylös. Sitten rupesin miettimään materiaalien erilaisia mahdollisia käyttötapoja sekä omaa muotokieltä, sillä olen tykästynyt erityisesti orgaanisiin muotoihin ja halusin kontrastikkaan yhdistelmän. Sitten karsin ideoista pois epäkäytännölliset, liian vaikeat ja tehtävänannon kanssa ristiriidassa olevat ideat. Siltikin lopullisen päätöksen tekeminen oli vaikeaa, sillä tehtävänannon monimutkaisuus vaati huomioimaan monia asioita samanaikaisesti ja lisäksi halusin massasta erottuvan, mutta omalta tuntuvan työn.
Kuva pesän rakennustarvikkeista
Lopulta oli kuitenkin vain tartuttava parhaalta vaikuttavaan ideaan ja alettava tehdä, sillä tiesin että suunnitelman toteuttamiseen ja itselle vieraiden asioiden testailuun oli jätettävä aikaa. Minulla ei nimittäin ollut vielä aloittaessa paljonkaan kokemusta tämäntyyppisten pienoismallien rakentelusta, vaikka kaikenlaisia askarteluja olenkin aina tehnyt.Siksi varsinainen rakentelu lähti liikkeelle erilaisten oksien keräämisellä ja niiden mahdollisuuksien tutkimisella. Lisäksi testailin erilaisia mahdollisia tapoja kiinnittää oksia pallon muotoiseksi osaksi. Tähän kuluikin yllättävän kauan aikaa. Samoin kuin pahvin palasten mittailuun ja leikkaamiseen. Aikaa kului myös yllättävään sairasteluun, joten aikataulua piti suunniteltuun nähden kiristää loppupäässä.
Puolivalmis pienoismalliValmis pienoismalli
Loppujen lopuksi valvoin viimeisen vuorokauden ja viimeistelin työt niin hyvin kuin vain ikinä ehdin. Loppumetreillä ongelmia oli myös tiedostomuotojen kanssa, mutta lopulta sain työt palautettua neljä tuntia ennen viimeistä palautusaikaa. Tätä ehdottomasti EN suosittele kenellekään, mutta loppuun asti selvittiin siskon kokoaman soittolistan ja vanhempien työpisteelle kiikuttaman teen ja pullan voimin. Heille äärettömän iso kiitos tuesta!
Pesä sisäpuoleltaPesä ulkopuolelta
Tehtävien palautuksen jälkeen olin väsynyt, mutta tyytyväinen omaan työhöni. Veden heijastusten esitystä olisin halunnut vielä jälkikäteen parannella, mutta muutoin en olisi juurikaan muutoksia töihin tehnyt. Jännitys iski vasta aivan viime metreillä, kun kävin viimeisinä päivinä katselemassa muiden töitä ja vastauksen saaminen lähestyi. Loppujen lopuksi ennakkotehtävistä jäi voitonriemuinen fiilis ja niiden läpäisy antoi paljon lisäintoa pääsykoeharjoitteluun.
Treenaamaan yhdessä?
Pääsykokeisiin valmistautuminen on raskas prosessi ja välillä voi tuntua, ettei itse tiedä mitä töissään voisi enää parantaa. Töitään kannattaakin rohkeasti näyttää muille, sillä subjektiivisen arvioinnin saaminen on ensisijaisen tärkeää kehittymisen kannalla. Teho-Opiston valmennuskursseilla saat jatkuvasti ammattilaisten palautetta töistäsi, jonka avulla kehityt harppauksin. Aloita matkasi kohti unelmien opiskelupaikkaa Teho-Opiston tukemana!
Linnea päätyi opiskelemaan Teho-Opiston Teho-kurssille perinteisen piirustuskilpailun kautta, josta hän voitti erityismainninnan upealla työllään. Tehtävänantona oli tehdä kolmen kuvan sarjakuva, jossa kuvataan muutosta valossa ja varjossa. Lisää kuvia kilpailutöistä voit katsella täältä!
Teho-opiston piirustuskilpailuun osallistuminen ja siinä menestyminen antoi paljon itseluottamusta myös varsinaiseen hakuprosessiin, sillä sain paljon positiivista palautetta kilpailutyöstä. Myös itselleni oli tärkeää nähdä miten hyvin taitoni taipuivat poikkeuksellisen idean toteutukseen ja uusiin teknisiin oivalluksiin.
– Linnea Luikku
Linnean kilpailutyö
Teho-Opisto järjestää piirustuskilpailun joka vuosi, ja sen on tarkoitus rohkaista luovista aloista kiinnostuneita nuoria ottamaan askeleen lähemmäksi kohti unelmiensa opiskelupaikkaa. Menestyksekkään kilpailutyönsä ansiosta Linnea opiskelee nyt Teho-kurssilla, joka keskittyy valmentamaan opiskelijoita luovien alojen pääsykokeita varten. Itse kokeita hän odottaa luottavaisin fiiliksin!
Pääsykokeisiin lähden melko luottavaisin fiiliksin ja uusien tekniikoiden ja ideoiden inspiroimana. Erityisen innostavaa on löytää uusia näkökulmia omaan tekemiseen. Tosin ainakin vielä tiedostan myös vahvasti omat heikot kohtani ja haen niihin lisävarmuutta kohdennetusta harjoittelusta, sekä Teho-Opiston valmennuskurssilta saaduista palautteista.
– Linnea Luikku
Linnean vinkit ennakkotehtävien tekoon
Läpäistyään ennakkotehtävät, Linnea on jälleen askeleen lähempänä kohti arkkitehtuurin opiskelupaikkaa sekä ”unelmaduunejaan”. Jos kutsua ennakkotehtäviin ei tänä vuonna tullut tai aiot hakea luoville aloille vasta seuraavalla hakukerralla, nappaa tästä Linnean vinkit ennakkotehtävissä menestymiseen!
Varaa tehtävien tekemiseen runsaasti aikaa ja aloitta heti tehtävien julkaisun jälkeen. Se oli minunkin pelastukseni, sillä matkalleni sattui kaiken näköisiä hidastuksia. Tärkeimpinä sairastelu, ideoinnin vaikeudet ja ylioptimistinen suhtautuminen omaan työskentelytahtiin. Huomioikaa nämä niin teillä menee aikataulullisesti jo tosi hyvin!
Toinen tärkeä asia on ehdottomasti se, että tehkää rohkeasti oman näköisiä töitä, sillä ne erottuvat edukseen. Itselleen mieluisan työn tekemiseen on myös helpompaa löytää motivaatiota sittenkin kun tuntuu, että työ junnaa paikoillaan.
Ja vielä viimeinen ja kaikkein tärkein, älkää luovuttako kesken kaiken. Itsekin olisin moneen kertaan halunnut vain lopettaa työn tekemisen, mutta sitten en olisi nyt innoissani odottamassa pääsykokeisiin pääsyä, takataskussa mahdollisuus toteuttaa mun unelma. Joten ihan hurjan paljon tsemppiä ja onnea kaikille muillekin unelmien tavoittelijoille. Muistakaa, että tavoitteeseen löytyy aina jokin reitti, vaikka sillä saattaakin olla töyssyjä. Olette jo puolimatkassa, kun tiedätte mitä haluatte! <3
Haaveiletko sinäkin sisustusarkkitehdin urasta?
Tule treenaamaan pääsykokeisiin meidän kanssa! Yksilöllisessä valmennuksessamme kehität oman persoonallisen tyylisi ja nostat taitosi pääsykokeissa vaaditulle tasolle yhdessä ammattitaitoisten ja kannustavien opettajiemme kanssa. Kursseilla valmistautuminen on tavoitteellista, mutta hauskaa ja opettajiemme innostus tarttuvaa! Liity mukaan treenaamaan Tehon huippuporukkaan!
Keväällä 2023 juna suuntasi Lahteen kohti pääsykokeita. Päivä oli pitkä ja jännitys suuri, mutta siitä selvittiin. Tässä postauksessa en kuitenkaan meinannut kertoa jännittävästä päivästäni Lahdessa, vaan niistä töistä joilla sain kutsun pääsykokeisiin! Jatka lukemistaota selvää, millaisilla töillä pääsykoekutsu kilahti!
Graafisen suunnittelun ennakkotehtävät
Pidin ennakkotehtävistä todella paljon ja niitä oli kiva tehdä. Graafisen suuunnittelijan koulutukseen oli kolme tehtävää ja vaikka hyvin itsekriittinen olenkin, olen silti ihan ylpeä töistäni.
Tehtävä 1.
Ensimäinen tehtävä oli tehdä kolmen kuvan kuvasarja aiheesta pelko. Kuvasarja tehtävät ovat yleisiä alalla ja itse kyllä ihan pidän niistä. Kolme kuvaa on suppea määrä ruutuja kertomaan tarinaa. Siksi ajattelin, että turvallisinta oisi mennä simppelillä aiheella. Ideoita palloteltuani en muista mistä idea loppujen lopuksi tuli, mutta ajattelin sen mahtuvan hyvin kolmeen kuvaan. Toteutstapana oli mustavalkoinen haluamallasi tekniikalla.
Tehtävä 2.
Toisena tehtävänä oli tehdä juliste jostain faktatiedosta (esim. kettu on kaikkiruokainen). Juliste tehtävät ovat omia suosikkejani, vaikkakin tähän tehtävään en niinkään ollut tyytyväinen. Faktan valittuani halusin siihen jotain ns ”toiminnallista”. Jotain sellaista joka saisi katsojan jäämään kuvan pariin hieman pidemmäksi aikaa. Toteutustapa oli jälleen vapaa, mutta kuvan piti olla värillinen ja kuvakoko oli ilmoitettu tehtävänannossa.
Tehtävä 3.
Kolmantena tehtävänä oli luoda konseptikuva hahmosta kuvitteeliseen animaatioelokuvaversioon H.C. Andersenin sadusta Lumikuningatar. Pidän itse suuresti hahmosuunnittelusta ja tulevaisuudessa olisikin hienoa jos jollain tavalla se kuuluisi omaan työkuvaan. Ajattelin tehdä viimeisen kuvan digitaalisena versiona koska sitä on helpompi muokata. Luonnostelin hahmon ensin käsin ja siirsin sen piirto-ohjelmaan. Toteutustapa oli jälleen vapaa, kuvan piti vain olla värillinen.
Pääsykokeet
Oma pääsykoepäiväni Lahdessa oli pitkä ja henkisesti tietysti uuvuttava, sillä olen kova jännittäjä ja stressaaja. Päivästä kuitenkin selvittiin kuin selvittiinkin ja aloitin kesäni nollaamalla ajatukset täysin kaikesta siitä jännityksestä ja keskittymällä ihan muihin juttuihin. Lähdin ystävieni kanssa kesäkuussa Varsovaan reissuun ja viimeisenä päivänä monet tutut Suomesta päivittelivät saaneensa päätöksiä opiskelupaikoistaan. Noh päätin siinä sitten itsekkin asian jo hieman unohtaneena vilkaista, josko omassa Opintopolussani olisi uutta tietoa. Ja hyvä, että katsoinkin, sillä koulupaikkahan sieltä napsahti!
70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan
Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?
Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!
Nyt on vihdoinkin aika paljastaa luvan kanssa millaisilla ennakkotehtävillä pääsin pääsykokeisiin! Kuten edellisissä postauksissa olen kertonut pääsykokeisiin pääsy ei ollut läpi huuto juttu, vaan se oli tuskan ja hien takana. En ollut täysin tyytyväinen lopputulokseen aikataulu syistä. Lisäksi taso on todella kova. Kaikki on niin hyviä piirtämään sekä maalaamaan, että miten minä kaiken hässäkän keskellä onnistuin?
Tehtävä A
Ensimmäisessä tehtävässä piti rakentaa liitomajavan pesä. Halusin siinä olevan luonnon pyöreitä ja kaarevia muotoja, mutta miten sellaisia tehdään neliskanttisesta pahvista ja risuista? Tehtävissä ei kielletty käyttämästä liimaa tai taivuttamasta materiaaleja. Kunhan käytti kerroslaminoituja aaltopahvin palasia ja oksia yhdistettynä omavalintaisiin ”kantoihin”. Itse käytin wc-paperirullia ja kolot peitin pahvilla. Pesän rungon tein aaltopahvista hunajakenno rakennetta hyödyntäen. Sitten punoin vedessä liotetuista koivunoksista mini koreja, jotka asetin rungon koloihin. Lopuksi kieritin pahvia ympyränmuotoon, joista muodostin katon korien päälle. Itse eläimenä tykkäisin nukkua pienen korin pohjalla ja lopputuloksesta tuli sellainen kuin visioin.
1.2.3.
Tehtävä B
B ja C tehtävien tekoon minulla jäi lopulta 3 päivää aikaa. Toki olin suunnitellut tarkkaan mitä teen, mutta lopputulos voisi olla siistimpi. Tehtävä B oli tehtävistä vaikein, koska siinä piti olla paljon määrättyjä asioita, kuten alaviisto perspektiivi, metsäinen miljöö, vesielementti ja kerrostalo taustalla. Väri paletiksi valitsin syksyn sävyt, koska ne sopivat hyvin yhteen ruskean kanssa. Työ on tehty pääosin vesivärillä, mutta luonnostelin ja hiukan rajailin lyijykynällä. Toisaalta vesivärillä ei saa niin tarkkaa jälkeä, kuin esimerkiksi akryylimaalilla, joten se ei välltämättä haittaa, että työ on hiukan sotkuinen. Sekin on oma tyyli. Tärkeintä on, että työssä on vaaditut elementit ja, että suunnitelma näkyy.
Tehtävä C
C tehtävässä piti kuvata pesä sisältä puoliksi veden alla. Aluksi mietin sen kuvaamisen olevan hankalaa, mutta lopulta sain veden heijastuksilla ja lehdillä luotua illuusion pesästä veden alla. Mielestäni työstä tuli simppeli. Siinä näkyy pesän rakenne, mutta ei tausta luontoa juurikaan. Olisin varmaan sitä tehnyt, jos minulla olisi ollut enemmän aikaa, mutta korvasin sen kuvaamalla auringon säkeet, joiden läpi ei näy mitään.
Haaveiletko sinäkin sisustusarkkitehdin urasta?
Tule treenaamaan pääsykokeisiin meidän kanssa! Yksilöllisessä valmennuksessamme kehität oman persoonallisen tyylisi ja nostat taitosi pääsykokeissa vaaditulle tasolle yhdessä ammattitaitoisten ja kannustavien opettajiemme kanssa. Kursseilla valmistautuminen on tavoitteellista, mutta hauskaa ja opettajiemme innostus tarttuvaa! Liity mukaan treenaamaan Tehon huippuporukkaan!
Tiistaina toinen päivä toukokuuta heräsin seitsemältä aamulla hyvin jännittyneenä. Osittain myös siksi, että auto parkkipaikalla alkoi hälyttämään ja kukaan ei tullut puoleen tuntiin sitä sammuttamaan. Ajattelin ettei mua jännitä paljoa, koska edellisenä keväänä pääsin myös pääsykokeisiin, joten miksen pääsisi nyt. Olin todella väärässä. Olin nukkunut koko viikon huonosti ja kaverini kysyi jännittääkö minua jokin esimerkiksi ennakkotehtävien tulokset, jonka takia en nukkuisi hyvin. Ajattelin ettei se siitä johdu, mutta tuloksien julkaisu aamuna tajusin, että siitähän se johtuu. Olin todella hermostunut, että mitä jos en pääsekkään.
Ennakko tehtävien luonnos
Tulokset
Lopulta tulos tuli vähän ennen yhdeksää: ”Olet päässyt jatkoon. Onnea!” Pelko vaihtui onneksi. Laitoin heti viestiä kaikille, että jes pääsin! Nyt odottelen innolla kesäkuuta, mutta samaan aikaan jännitys on palannut. Mitä jos pääsykokeet eivät mene hyvin? Toisaalta olen käynyt jo kerran pääsykokeissa. Mulla on kokemusta miten niihin ei kannata valmistautua. Lisäksi valmennuskurssista saan ekstra tukea kokeisiin.
Odotukset
Olen aloittanut kokeisiin valmistautumisen inspiraation keräämisellä. Haluan oman tyylini erottuvan muista, joten lähden siitä liikenteeseen, että estetiikkani olisi yhtetäinen. Taide tarvikkeita kokeisiin minulla on jo runsaasti, koska olen hankkinut niitä pitkin kurssia ja viime keväänä. Ajattelin kuitenkin ostaa akvarellipuukynät, koska niistä olisi ollut hyötyä viime pääsykokeissa. Toki kokeet ovat aina erilaiset ja viimekin kerralla kaikkia tarvikkeita ei tarvinnutkaan ollenkaan, kuten mustia papereita. Kaikkea mahdollista on hyvä olla varmuuden vuoksi mukana. Muuten aion piirtää ja maalata runsaasti, koska tekeminen on paras tapa oppia. Odotan näyttäväni parhaat taitoni.
70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan
Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?
Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!