• TEKIJÄT • Sisustussuunnittelijat • ITALIA •

Sisustussuunnittelijat Italia

TEKIJÄT – OSA 4:
Teho-Opiston haastattelussa italialaiset sisustussuunnittelijat
URTĖ BERŪKŠTYTĖ & ELISABETTA RIZZATO

“Maailman pitää muuttua” lukee englanniksi erään Lontoolaisen korkeakoulun seinällä. Kaikki muuttuu luonnollisesti koko ajan, mutta toisaalta maailmassa olevia epäkohtia tulee muuttaa. Muutoksen tuulia tuoksutellen kysyimme eurooppalaisilta luovien alojen ammattilaisilta, mitä he tekisivät jäätiköiden hyväksi ja kuinka he olisivat tsempanneet itseään opiskelijoina. Entä mitä he ajattelevat maanantaiaamuisin ja miltä näyttää alan tulevaisuus vuonna 2030.
Kevään aikana Tehon blogissa julkaistaan Tekijät-haastattelujen sarja, jossa eri alojen ammattilaiset vastaavat edellä mainittuihin, samoihin kysymyksiin suoraviivaisesti tai laveammin – jokainen tyylillään. Nyt vuorossa osa 4: italialaiset sisustussuunnittelijatSarja starttasi tanskalaisilla maisema-arkkitehdeilla ja arkkitehdeilla ja jatkoa saatiin norjalaisista arkkitehdeista ja espanjalaisista graafisista suunnittelijoista. Ennen sarjan päättymistä tutustutaan vielä muotoilijoihin Belgiasta ja Hollannista. Osa vastaajista on niittänyt urapolkua kauemmin, osa on tuoreempia tekijöitä. 
Nauttikaa ammattilaisten näkemyseroista ja neuvoista!

Tekijät:
Sisustussuunnittelijat – Italia

 
UB :
URTĖ BERŪKŠTYTĖ
www.pinkodelia.comItalialainen sisustussuunnittelija

  • Sisustussuunnittelija
    + perustaja, Pinkodelia
  • Suunnittelutoimistot Milanossa, Italiassa & Vilnassa, Liettuassa
    3 työntekijää /sisustussuunnittelija, sisustuskonsultti ja rakennuttaja sekä yhteistyötä eri alojen freelancereiden kanssa
  • Projekteina: 
    |
    Sisustussuunnittelukonsultointi: Amazonin logistiikkaosaston työntekijöiden tilat & Kartellin liikkeet sekä Adidas plus Milanon rautatieasema

    | Remontti sisustusuunnittelu- ja toteutus: kahvila-leipomo, kesämökki, loft-asunto ja kylpyhuoneita, mm.
  • Plus: Toimii yksityisessä, Istituto Europeo di Design -suunnitteluinsituutissa luennoitsijana, mm. 


Italialainen sisustussuunnitteluER :
ELISABETTA RIZZATO

Italianbark.com
er-interiordesign.com

  • Arkkitehti, sisustussuunnittelija
    + perustaja, Italian Bark- sisustusblogi
    + perustaja, ER Elisabetta Rizzatto Interior Design
  • Suunnittelutoimisto Milanossa
    3 työntekijää / arkkitehtia / sisustussuunnittelijaa ja nettisivusuunnittelija sekä yhteistyötä eri alojen freelancereiden kanssa
  • Projekteina:
    |
    Sisustussuunnittelukonsultointi: lontoolainen kiinteistövälitysfirma, losangelilainen koti, miamilainen toimistotila ja kahvila Marokossa

    | Remontti sisustusuunnittelu- ja toteutus: kylpyhuone, asuinhuoneisto ja ravintola, mm.
  • Plus: Toimittaa Italian Bark – sisustusblogia, mikä on kasvanut kuudessa vuodessa pienestä henkilökohtainen blogista alati päivittyväksi kansainväliseksi sisustusblogiksi. Italian Bark on nostettu esiin Huffington Postissa (Top Global 25 interior blogs) ja Australian Voguessa (“Top Italian interior Instagram profiles to follow”) sekä voittanut kansainvälisen Amara Interior Blog-palkinnon, mm. 

 
 

HAASTATTELUT

( l ) What do you think on Monday mornings?
Mitä ajattelet maanantaiaamuisin?  

UB :  First thing what I do on Monday morning is thinking about the list of everything I have to do. For me, it is an effective way to be productive, and to be efficient and organized the whole week.
Ensitöikseni maanantaiaamuisin ajattelen listaa kaikesta, mitä minun pitää tehdä. Se on tehokas tapa olla koko viikon tuottelias, tehokas ja organisoitu.

ER :
I am happy because a new working week is starting, and I think about planning all the projects and things for the week. But before starting I have breakfast (and coffee, of course), I go out for a walk, just thinking back about the weekend.
Olen onnellinen, koska uusi työviikko on alkamassa, ja ajattelen, mitä kaikkea suunnitella viikon projektien osalta. Mutta ennenkuin alan syödä aamiaista (ja juoda kahvia, tietenkin), menen ulos kävelylle ja ajattelen mitä kaikkea viikonloppuna tapahtui.
 
( ll ) What music do you listen when you work?
Mitä musiikkia kuuntelet työskennellessäsi?
UB : Everyday it changes according my mood – starting with the pop music, ending with the house style. Music always helps me to increase the focus and evoke the positive feelings, that lead towards a greater productivity.
Se vaihtelee päivittäin mielialan mukaan, alkaen popista, päättyen houseen. Musiikki auttaa aina nostattamaan keskittymiskykyäni ja herättelemään positiivisia tunnetiloja, jotka johtavat parempaan tuotteliaisuuteen.
ER :  I usually listen to an Italian radio for most part of the day, where there is a nice mix of speaking and music. Otherwise I listen to my Spotify playlists, that are a strange mix of indie rock, 80s and 90s, and latino music (yes this sounds weird I know!!). I listen to music all day long, but sometimes I also need to switch off music to focus better (usually this happens, when writing articles).
Kuuntelen normaalisti suurimman osan päivästä italialaista radiota, jossa on hyvä suhde puhetta ja musiikkia. Muuten kuuntelen Spotify musiikkilistoja, jotka ovat outoja sekoituksia indie rockia, 80- ja 90-luvun musiikkia, ja latinoa (joo, kuulostaa oudolta, tiedän!!). Kuuntelen musiikkia aamusta iltaan, mutta joskus joudun laittamaan musiikin pois, jotta voin keskittyä paremmin (yleensä näin tapahtuu, kun kirjoitan artikkeleita).
 
( lll )  How could interior designers save the polar bears and little kids?
Miten sisustussuunnittelijat voisivat pelastaa jääkarhut ja pikkulapset?
UB : Interior designers have a tremendous impact on the sustainability of an environment. They decide, which materials and products will be used inside the spaces, this means that the effect for the surrounding will depend on our habits, consumption and choices we make.
Supporting the companies that are eco-friendly can help to reduce pollution in environment where we live. Also using local materials and products can minimize demand on export with heavy reliance on oil used to ship them.
Sisustussuunnittelijoilla on suurenmoinen vaikutus ympäristömme kestävään kehitykseen. He päättävät mitä materiaaleja ja tuotteita käytetään erilaisissa sisätiloissa. Tämä tarkoittaa sitä, että niiden vaikutus ympäristöön riippuu meidän tavoista, kuluttamisesta ja päätöksistä.
Ympäristöystävällisten yhtiöiden tukeminen ja käyttäminen voi auttaa ympäristömme päästölastin vähentämisessä. Myöskin paikallisten materiaalien ja tuotteiden käyttäminen voi vähentää rahtituonninmäärää, mikä tarkoittaa öljyriippuvuuden vähenemistä.

ER : By doing green choices, by working with brands that have an honest approach towards the environment, by paying attention to the energy-saving solutions (example for lighting).
Tekemällä ekologisia valintoja, työskentelemällä tuotemerkkien kanssa, joilla on rehellinen asenne ympäristökysymyksissä ja huomioimalla suunnittelussa energiaa säästävät ratkaisut, esimerkiksi valaistuksessa.

( lV )  What is the core idea behind your / your team’s design?
Mikä on sinun / teidän tiiminne suunnittelun ydinidea?

UB : First objective is always to reflect the story, culture and context behind. We particularly focus on the importance of communication strategies and take a cross-disciplinary and creative approach to develop immersive environments. We view social media as a tool to reach out to people and leave a good impression.
    Extending the brand into interior commercial space helps the values of the customers connect to the brand and make the experience unique. The space design affects the clients’ emotions and mindset – which, in turn, influences their behavior.
Ensimmäinen tavoite on aina heijastella tarinaa, kulttuuria ja kontekstia toimeksiannon taustalla. Me keskitymme eritoten viestintästrategioiden tärkeyteen ja käytämme poikkitieteellistä ja luovaa lähestymistapa luodaksemme vaikuttavia ympäristöjä. Meidän mielestä sosiaalinen media on työväline, jolla voi tavoittaa ihmisiä ja jättää hyvä vaikutelma.
Tuotemerkin ilmeen huomioiminen koko liikkeen sisutussuunnittelussa helpottaa asiakkaiden arvojen liittämisessä tuotemerkkiin ja tekee asiakaskokemuksesta erityisen. Tilasuunnittelu vaikuttaa suoraan asiakkaan tunteisiin ja tunnetiloihin, jotka taas vaikuttavat asiakkaan käyttäytymiseen.

ER : The core idea is to create beautiful spaces, both real and digital ones. The blog is a big part of the studio work too.
Ydinidea on luoda kauniita tiloja, molempia, sekä oikeita tiloja, että digitaalisia tiloja.  Blogi on myös iso osa studiotyöskentelyäni.
 
Pinkodelia

Pinkodelia:
Torkkupaikka •  Kansainvälinen suunnitelma • Amazon -yhtiölle


( V ) What is the most interesting project you have been part of? Why?
Mikä on mielenkiintoisin projekti, johon olet osallistunut? Miksi?

UB : Office concept for “Amazon”. It was definitely challenging to work with the biggest company in the world and express its values within interior. The objective was not to design a traditional office, but the first working space programmed specially for night-shifters wellness. The space supposed to facilitate a more harmonious environment for collaboration, team shifting, and flexibility, so that the employees could choose an appropriate area to work according to their task at the given moment.
Toimistokonsepti Amazonille. Oli todella haastavaa työskennellä yhden maailman isoimmista yhtiöistä kanssa ja ilmaista yhtiön arvoja sisustuksen välityksellä. Tavoite ei ollut suunnitella perinteistä toimistoa, vaan suunnitella ensimmäinen erityisesti yövuorolaisien hyvinvointia edesauttava työtila. Tilan tuli luoda harmonisempaa ympäristöä yhteistyön, vuorojen vaihdon ja joustavuuden kannalta niin, että työntekijät pystyisivät valitsemaan sopivimman tilan työskentelyyn riippuen heidän työtehtävistään.
ER : It is a project I’m working on in this period and that I will talk about soon!
Se on projekti, mitä työstän paraikaa ja kerron siitä kohta!

( VI )  
What is the basis for a good team spirit?
Mikä on hyvän tiimihengen perusta?

UB : An open-minded attitude and straight communication with the members of the team, that means always taking into consideration the opinions of other. Communication is essential to be able to work together efficiently and make progress on tasks. Also, it is important to have a clear plan and indicated objectives to achieve. Team should focus on outcomes and results, rather than just on the amount of work being done.
Avoin asenne ja selkeä kommunikaatio tiimin jäsenten välillä, mikä tarkoittaa aina kaikkien mielipiteiden huomioimista. Kommunikaatio on olennainen osa tehokasta työskentelyä ja työtehtävissä edistymistä. Myöskin on tärkeää olla olemassa selkeä suunnitelma ja selkeä päämäärä. Tiimin tulisi keskittyä työn hedelmiin ja tuloksiin, työmäärän sijaan.
 
ER : The very first things are honesty and respect. Also, understanding your limits and finding the strengths of your collaborators, in order to complete each other.
Ehdottoman ensimmäiset asiat ovat rehellisyys ja kunnioitus. Myöskin omien rajojen ymmärtäminen ja yhteistyötahojen vahvuuksien löytäminen, jotta voitte täydentää toisianne.

Elisabetta Rizzato

Elisabetta Rizzato:
Ravintola • Perth • Australia


( VII )  
What do you consider could be emphasised more in the education of interior designers?
Mitä voitaisiin painottaa enemmän sisustussuunnittelijoiden koulutuksessa?

UB : Focus not only on the aesthetically attractive result, but the concepts, which raises business, improves brand image and communication. “Design thinking” discipline is a tool to arrive with the successful solution and design strategy for the indicated problems.  
Students should focus not only on designing the functional spaces, aesthetical appeal but also redefining the user experience, the image of brands to create advances in development of business.
Keskityttäisiin, ei vain esteettisesti miellyttävään lopputulokseen, vaan konsepteihin, jotka kehittävät bisnestä, tuotemerkin imagoa ja viestintää. “Design-ajattelu” on työväline ja suunnittelustrategia, millä ratkaistaan onnistuneesti tehtävänannon osoittamat ongelmat.

ER :
The practical sides of our job: that’s to say, making quotes and cost analysis, but also sourcing for materials and solutions in the showrooms. My education for example was really ’academic’, lots about how to present drawings and project at their best, but nothing about how to run a project till its realization.
Työmme käytännön puoli: tarkoittaen, tarjousten tekemisiä ja kustannusanalyysejä, mutta myös materiaalilähteitä ja ratkaisuja näyttelytiloissa. Minun koulutukseni oli esimerkiksi todella akateeminen. Meillä oli paljon opetusta siitä, kuinka esittää piirustukset ja projektit upeasti, mutta ei mitään siitä, kuinka suorittaa projekti alusta loppuun.


( VIII )
What is interior design in the year 2030?
Mitä on sisustussuunnittelu vuonna 2030?

UB : In the near future, first we will live in smart environments – smart homes, smart schools, smart hospitals, that are much more than just the standalone devices. Smart interiors will be built into the very structure of the spaces.
   Second, the spaces which we use will become smaller and smaller. Tiny space is one of the most striking phenomena, that are set to overturn the way we think about interiors.   And third, green interior design will become even more valuable in 2030, that will have the greatest influence on the quality of our life.
Lähitulevaisuudessa, ensiksikin asumme älykkäissä ympäristöissä – älykkäissä kodeissa, älykkäissä koulussa, älykkäissä sairaaloissa, missä on paljon muutakin älykästä kuin vain itsenäisesti toimivat laitteet. Älykkäät sisätilat tullaan rakentamaan tilojen ytimiin.
Toiseksi tilat, mitä käytämme, tulevat olemaan pienempiä ja pienempiä. Pieni tila on yksi silmiinpistävimmistä ilmiöistä, joka on tuleva muuttamaan käsitystämme sisätiloista.
Ja kolmanneksi, ekologinen sisustussuunnittelu tulee olemaan arvokkaampaa vuonna 2030, sillä tulee olemaan suurin vaikutus elämänlaatuumme.


ER :
Probably it will be not just ’interior design’. I think it will be mixed with digital design, with computer technology, probably with science too, because our problems with the environment will become worse in the next years (even, if I hope not) and we will have to find a solution in all the industries. It will be also much easier to show clients how a project is, thanks to the 3D-reality: I’m imagining clients wearing glasses and seeing how their future homes will be!
I hope interior design will become also much affordable and democratic. There are several researches in the design and construction about giving a home to those who can’t afford it, also the growth of low cost brands on this side is good, because it gives all the people the possibility to furnish their homes.
Lastly, there will be for sure also new ways of living for temporary houses, because people will move more often.
Ei varmaankaan ole olemassa vain ‘sisustussuunnittelua’. Ajattelen, että se tulee sekoittumaan digitaalisen suunnittelun, tietotekniikan ja varmaankin tieteen kanssa, sillä ongelmamme ympäristön kanssa pahentuvat tulevina vuosina (vaikken niin toivoisi) ja meidän täytyy löytää ratkaisut niihin jokaisella ammattialalla. Tulee olemaan myös helpompaa esittää suunnitelmat asiakkaalle, siitä kiitos 3D-todellisuudelle: Kuvittelen asiakkaan vr-lasit päässä katsomassa minkälainen hänen kodistaan tulee!
Toivon, että sisustussuunnittelusta tulee paljon edullisempaa ja demokraattisempaa. On paljon tutkimuksia suunnittelun ja rakentamisen aloilla, siitä kuinka tehdään koti sellaisille, joilla ei ole varaa siihen. Myös huokeahintaisten tuotemerkkien kasvu on tästä näkökulmasta ajatellen hyvä, koska se antaa kaikille ihmisille mahdollisuuden sisustaa kotinsa.
Viimeiseksi, tulee varmasti olemaan uusia tapoja asuttaa rakennuksia väliaikaisesti, sillä ihmiset tulevat muuttamaan yhä useammin.

 
( VIIII )  What would you say to yourself in the first study years?
Mitä sanoisit itsellesi ensimmäisinä opiskeluvuosina?

UB : Do not be afraid to do mistakes and stop blaming yourself for not having a perfect work. Everyone’s first draft is not that good, we are not able to produce great work without first making many trials.
Älä pelkää virheitä ja lopeta itsesyytökset, kun työsi ei ole täydellinen. Jokaisen ensimmäinen versio ei ole kovin hyvä. Me emme pysty tuottamaan upeaa työtä ilman useita kokeiluja.

ER :
I would say, enjoy these years, because then you won’t have time for stop and study anymore!
Sanoisin, että nauti näistä vuosista, koska näiden jälkeen sinulla ei ole aikaa enää pysähtyä ja opiskella täyspäiväisesti!
 
//
Noora KassinenNoora Kassinen
Tehon Keski-Euroopan kirjeenvaihtaja ja entinen opettaja,
Tekijät -sarjan tuottaja

+ piirua vaille valmis, Sveitsissä, Lontoossa ja Suomessa arkkitehtuuritoimistoissa, mm. sairaalaprojektien- ja kilpailujen, kaupunkisuunnittelun & lyhytelokuvien parissa sekä arkkitehtuurin laitoksella Lontoossa työskennellyt Aalto yliopiston Wood Programmin läpilinkoutunut, puuarkkitehtuuriin erikoistuva arkkitehti.

 

HALUATKO SISUSTUSSUUNNITTELIJAKSI?

Inspiroiduitko maailmalla uraa luoneiden sisustussuunnittelijoiden kokemuksista? Haluaisitko sinä herättää omat ideasi henkiin ja aloittaa opinnot sisustusarkkitehtuurin alalla?
Sisustussuunnittelua voit opiskella Suomessa yliopistossa sekä Aallossa että Lapissa. Ammattikorkeakoulun puolella muotoilijat voivat suuntautua sisustusarkkitehtuuriin Lahden muotoiluinstituutissa, Metropoliassa ja XAMK:ssa. Tämän kevään ennakkotehtävät ovatkin julkaistu, mutta vielä ehdit hyvin mukaan hakuprosessiin!
Teho-Opiston opettajat ovat analysoineet sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävät, joten lue asiantuntijoiden kommentit Aalto-yliopiston ja Lahden muotoiluinstituutin ennakkotehtävistä ja aloita valmistautuminen kohti sisustusarkkitehdin opintoja.


 

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Ennakkotehtävät 2019 – Aalto-yliopisto

Aalto-yliopisto paaovi

Millaiset ovat Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun alojen ennakkotehtävät? Nyt kaikki tämän kevään ennakot on julkaistu ja opettajamme analysoivat eri alojen tehtävät. Lue asiantuntijoiden kommentit ja aloita valmistautuminen. 
Tänä vuonna Aalto-yliopiston sisustusarkkitehtuurin, visuaalisen viestinnän muotoilun, muotoilun, kuvataidekasvatuksen, arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin ennakkotehtävissä on useita viime vuosilta tyypillisiä tehtäviä, mutta mukaan mahtuu myös piristäviä uutuuksia. Mihin asioihin eri alojen tehtävissä täytyy kiinnittää huomiota, ja mitä mieltä Teho-Opiston pääopettaja Sini Koivisto on tämän kevään ennakoista selviää tästä postauksesta!
Huomaathan, että Aalto-yliopisto vastaanottaa visuaalisen viestinnän muotoilun ja muotoilun ennakkotehtävät ainoastaan sähköisinä palautuksina! Eli työt tulee palauttaa liitteenä sähköisesti Opintopolku.fi-ohjeiden mukaisesti.
Aalto ennakkotehtävät 2019

Sisustusarkkitehtuuri:

Aalto-yliopiston sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävissä on usein toistunut pienoismallin tai kolmiulotteisen esineen mallin rakentaminen. Myös tilan hahmottamista ja ymmärtämistä testataan lähes vuosittain hakijoilta – onhan nämä taidot tuleville sisustusarkkitehdeille todella tärkeitä. Ennakkotehtävien arvosteluperusteissa korostetaan tilan ja ihmisen suhdetta, sommittelutaitoa sekä tunnelman luomista ja mielikuvitusta. Kiinnitä siis huomiota etenkin näiden treenaamiseen!
Valmiiden mallien ja tuotosten valokuvaaminen sekä valokuvan arvioitavaksi lähettäminen on yleistynyt ennakkotehtävien palautuksissa. Hakijalla on siis nykyisin mahdollisuus valita juuri oikea kuvakulma, kokeilla valoja ja varjoja sekä luoda kuva, jossa valmis työ on mahdollisimman edustavan näköinen.
Sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävät julkaistiin 4.3.2019. Tänä vuonna tehtäviä on kolme, kuten aiempinakin vuosina.
Tehtävä 1. TUNTEMATON KALA

Itämeren keskeltä löytyy tuntematon kala – maalaa se.
Toteutustapa: Väreillä maalaten A3‐kokoiselle paperille.
Arviointiperusteet: Ilmaisuvoima, mielikuvitus, värien käyttö

Tehtävä 2. UIMAHYPPYTORNI

Suunnittele noin 5 metriä korkea uimahyppytorni ja rakenna siitä pienoismalli. Tornin korkeus noin 5 metriä.
Toteutustapa: Materiaali ja tekniikka vapaa. Ota rakentamastasi pienoismallista kuva yksiväristä taustaa vasten ja tulosta kuvasi A3-kokoiselle paperille.
Arviointiperusteet: Rakenteen ja materiaalin hallinta, kolmiulotteinen sommittelu, kekseliäisyys

Tehtävä 3. IHMISIÄ VEDENRAJASSA

Piirrä näkymä ihmisistä vedenrajassa.
Toteutustapa: Lyijykynällä mustavalkoisena A3‐kokoiselle paperille.
Arviointiperusteet: Tilan ja ihmisen suhde, persoonallinen ja kuvallinen ilmaisu, tunnelma, sommittelu

Sinin kommentit sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävistä:

  1. Tuntematon kala

Tämä tehtävä on mielikuvituksellinen ja erottuva viime vuosien tehtävistä. Tulkinnalle ja ideoinnille annetaan hyvinkin vapaat kädet. Kannattaa muistaa oma tulkinta ja erottuva idea ja välttää mahdollisesti helppoja ratkaisuja. Sisustusarkkitehtuurin ennakoissa  maalaustehtävissä on esiintynyt Monenlaista abstraktia ja mielikuvituksellista – tänä vuonna ideoidaan uudenlaista eläinlajia, tuntematonta kalaa! Tässä tehtävässä tulee ottaa huomioon myös kiinnostavat uudenlaiset piirteet kalalajilla. Minkätyyppinen olio on kyseessä? Miten kuvata uudenlaiset piirteet? Todella mielenkiintoinen ja luova tehtävä.

  1. Uimahyppytorni

Toisena tehtävänä on lähes joka vuosi toistuva pienoismallin/kolmiulotteisen esineen mallin rakentaminen. Tänä vuonna aiheena on hyvinkin rakenteellinen ja kiinnostava uimahyppytorni. Luovuudelle annetaan tässäkin tehtävässä tilaa, vaikka toisaalta edelytetään myös pientä insinöörimäisyyttä. Kyseessä on kuitenkin liikkuvan rakenteen suunnittelu ja toteutus pienoismallin muodossa. Tehtävä on kiinnostava ja se antaa tilaa luovuudelle sekä rakenteelliselle irrottelulle. Erilaisia näyttäviä tornirakenteita on kehitelty vaikka minkälaisia – tässäkin tehtävässä kannattaa muistaa oman idean ja uudenlaisen rakenteellisen tulkinnan tärkeys helppojen tai valmiiden ratkaisujen sijaan.
Ennakkotehtävissä on viime vuosina alkanut selkeästi yleistyä valmiiden mallien/tuotosten valokuvaaminen ja valokuvan arvioitavaksi lähettäminen. Aikaisemmin jokainen hakija on lähettänyt omia pienoismallejaan ja tuotoksiaan valintaraadille isoissa postipaketeissa, mutta nyt käytännöt alkavat muuttua entistä enemmän tuotoksen valokuvausta suosiviksi. Muutokseen kannattaakin siis suhtautua innostuen; nyt hakijalla on mahdollisuus valita juuri oikea kuvakulma, kokeilla valoja ja varjoja sekä luoda kuva, jossa valmis työ on mahdollisimman edustavan näköinen. Mikä tässä on mielestäni tärkeää on parhaan mahdollisen näkökulman löytäminen valokuvaan. Onneksi valokuvan keinot ovat monet ja tässä jos missä niitä kannattaa käyttää hyväksi ja miettiä tarkkaan. Haaste on heitetty!

  1. Ihmisiä vedenrajassa

Kolmas tehtävä on raikasta vaihtelua totuttuun – siinä kuvataan ihmisjoukkoa maisemassa veden rajassa. Tärkeää tässä tehtävässä on ihmisten suhde tilaan ja maisemaan – ja maisematilan kuvaaminen. Maiseman tarjoamat tehokeinot kannattaa käyttää hyväksi. Tehtävä jättää kivasti tilaa omalle näkemykselle ja tulkinnalle. Tilallisuus ja pinnat, valo ja varjo, ihminen ja ihmisten joukko tilassa, maisemassa. Siinä tämän tehtävän ainekset. Ihana ihmisiä tilassa -tehtävätyypin uudenlainen tulkinta.
Muista huomioida työtä suunnitellessasi arvosteluperusteet: Tilan ja ihmisen suhde, persoonallinen ja kuvallinen ilmaisu, tunnelma ja sommittelu!
HUOM! Sisustusarkkitehtuurin tehtävät on palautettava hakuajan loppuun mennessä viimeistään 3.4.2019 klo 15.00. 
 
Aalto ennakkotehtävät 2019

Visuaalisen viestinnän muotoilu:

Aalto-yliopiston graafisen suunnittelun, eli nykyisen visuaalisen viestinnän muotoilun ennakkotehtävissä on toistunut lähes sama tehtävänanto jo useina vuosina peräkkäin. Tehtävänä on ollut suurempi kokonaisuus, johon on sisällytetty erilaisia teemoja. Sommittelu, taitto, typografia ja infografiikka ovat näytelleet suurta roolia visuaalisen viestinnän ennakkotehtävissä joka vuosi.
Visuaalisessa viestinnässä on tärkeää hahmottaa eri aloja laajasti ja ottaa haltuun monipuolisesti eri teemoja. Ennakkotehtävillä testataankin myös hakijan kykyä kuvata asioita omaperäisesti ja kiinnostavalla tavalla sekä taitoja hahmottaa kokonaisuutta. Tutustu ennakkotehtävien teemoihin laajemmin, jotta pystyt ottamaan sisäistämään ne ja tuomaan tehtäviin omaa näkökulmaa.
Visuaalisen viestinnän ennakkotehtävä julkaistiin 4.3.2019 ja myös tänä vuonna tehtävänä on kokonaisuus – zine.
Tehtävä: Zine

Suunnittele ja toteuta oma kuvallinen zine aiheesta sielu. Zinen teko- ja visualisointitapa ovat vapaat, mutta siinä tulee olla myös itse kirjoittamaasi tekstiä (yhteensä 1000–2500 merkkiä sanavälit mukaan lukien) sekä itse tekemääsi infografiikkaa.
Toteutustapa: Etukansi ja kolme (3) aukeamaa käsittävä kokonaisuus, joka voi olla käsin tai tietokoneella tehty. Jos teet julkaisusi käsin, valokuvaa tai skannaa työsi. Kuvaa kansi ja aukeamat erikseen ja tallenna jpg-muotoon sekä nimeä tiedostot nimillä kansi.jpg, aukeama1.jpg, aukeama2.jpg ja aukeama3.jpg. Voit myös tehdä julkaisun täysin koneella ja tallentaa sen joko jpg tai pdf-tiedostomuotoon kanneksi ja aukeamiksi.
Arviointiperusteet: Sisällölliset ideat, viestivyys, omaperäisyys, kerronnallisuus, visualisointitaidot, sommittelu ja kokonaisuuden hallinta

Sinin kommentit visuaalisen viestinnän muotoilun ennakkotehtävistä:
Visuaalisen viestinnän muotoilun (ent. graafinen suunnittelu) tehtäväkokonaisuus on säilynyt samantyyppisenä jo pidemmän aikaa, tänä vuonna julkaisu on taas nimeltään Zine. Nyt tehtävällä on abstrakti, vahva ja monitulkintainen teema: Sielu. Tärkeää on tietenkin oma näkökulma ja tulkinta aiheesta. On mietittävä oma näkemys/näkökulma, itselle tärkeät sisällöt, kuvasto ja grafiikka teemaan liittyen. Yhtenäinen sommittelu, taitto ja typografia ovat tietysti tässäkin julkaisussa tärkeinä kantavina punaisina lankoina, kuten aina. Eheä graafisesti näyttävä kokonaisuus on hyvin suoritetun tehtävän edellytys.
Kuten aiempina vuosina, myös tänä vuonna julkaisuun sisällytetään infografiikkaa. Monitulkintainen teema erottaa tänä vuonna tehtävän vapaammin tulkittavana kokonaisuutena, graafisen suunnittelun sääntöjen, trendien ja graafisten tyylien säilyttäessä aina tärkeän asemansa osana kokonaisuutta.
HUOM! Visuaalisen viestinnän tehtävät on palautettava viimeistään 3.4.2019 klo 15.00.

Aalto ennakkotehtävät

Muotoilu:

Aalto-yliopiston muotoilun ennakkotehtävissä testataan hakijan ideointikykyä, ongelmanratkaisukykyä, muodontajua ja muotoiluprosessia. Nämähän ovat juuri niitä asioita, joita alalla vaaditaan. Tehtävätyypit ovat vuosien varrella vaihtuneet jonkin verran, mutta mukaan on mahtunut lähes joka vuosi ainakin yksi esineen muotoilu, pop-up kortti- ja veistostehtävä.
Tutustumalla aiempien vuosien ennakkotehtäviin, treenaamalla erilaisia toteutustapoja ja kehittämällä omaa ideointia. Etenkin kokonaissommittelu ja omaperäinen toteutus kannattaa hioa kuntoon omissa ennakkotehtävissä.
Muotoilun ennakkotehtävät julkaistiin 4.3.2019 ja muotoiluun hakeville on tänä vuonna työstettävänään kahden tehtävän verran.
Tehtävä 1. SATU TÄSTÄ AJASTA

Tehtäväohje: Klassiset lasten sadut ovat oman aikakautensa kuvauksia. Tehtävänäsi on päivittää valitsemasi yli 100 vuotta vanha lasten satu ajankohtaiseksi.
Esitä tehtävä kahdessa osassa seuraavasti:

  1. Esittele valitsemasi satu muutamalla virkkeellä. Perustele sen jälkeen lyhyesti, miksi valitsit sadun päivitettäväksi. Kerro lopuksi millaisilla muutoksilla tuot sadun nykypäivään ja miten satu kuvaa tätä päivää. Voit laatia tekstin käsin tai koneella A4-kokoiselle paperille.
  2. Esitä uudistamasi satu visuaalisesti kansikuvan tai yhden kohtauksen avulla. Visualisoinnin tulee mahtua yhdelle A3-kokoiselle paperille tai kartongille. Digitaaliset tekniikat pois lukien tekniikka on vapaa. Voit käyttää esimerkiksi peite- ja vesivärimaalausta, piirustusta, tusseja, liituja sekä kollaasia. Visualisointia ei saa tehdä tietokoneella.

Arviointiperusteet: Tekstin selkeys ja oivaltavuus, visuaalisen ilmaisun rohkeus, värien käyttö ja sommittelu.
Tehtävän palautus: Valokuvaa käsin laatimasi tehtävät kirkkaassa valaistuksessa ja lataa ne JPG-tiedostoina Opintopolkuun. Tietokoneella laadittu teksti ladataan PDF-tiedostona Opintopolkuun. Nimeä tiedostot sukunimesi_teksti.PDF (tai JPG) ja sukunimesi_kuva.JPG.

Tehtävä 2. TEE-SE-ITSE TYÖKALU

Tehtäväohje: Suunnittele ja valmista työkalu, jolla voit muokata kotisi keittiöstä valitsemaasi materiaalia kiinnostavalla ja hyödyllisellä tavalla. Valmista työkalullasi jokin pieni tai yksinkertainen tuote, teos tai esine.
Laadi tehtävä neljässä osassa seuraavasti:

  1. Suunnittele ja valmista työkalu. Työkalun materiaali on vapaa.
  2. Valokuvaa suunnittelemasi työkalu kirkkaassa valaistuksessa siten, että sen mittakaavan ja rakenteen ymmärtää valokuvan perusteella. Valokuvia voi olla 1-3.
  3. Esitä 1-3 valokuvalla, miten työkalua käytetään.
  4. Valokuvaa lopuksi suunnittelemallasi työkalulla valmistamasi tuote, teos tai esine.

Arviointiperusteet: Työkalun kekseliäisyys ja toimivuus, toteutuksen huolellisuus, työkalun ulkonäkö.
Tehtävän palautus: Lataa ottamasi 3-7 valokuvaa Opintopolkuun JPGtiedostoina. Nimeä tiedostot sukunimesi_1.JPG, sukunimesi_2.JPG jne. siten, että kuvat asettuvat tehtävänannon mukaiseen järjestykseen.

Sinin kommentit muotoilun ennakkotehtävistä:
Tehtävä 1.
Muotoilun ensimmäisen tehtävän kahden työn sarja poikkeaa aiempien vuosien tehtävätyypeistä selkeästi. Tehtävän kaksi osaa muodostavat kokonaisuuden, jossa testataan muotoilijankin työssä tärkeitä taitoja: ideointikykyä, ongelmanratkaisukykyä, uudelleenajattelun taitoa ja kekseliäisyyttä. Tehtävä on tällä kertaa kuvitustehtävä, jossa on tarkoitus päivittää yli 100 vuotta vanha vanha satu tähän päivään omaa kekseliäisyyttä käyttäen. Tehtävä käsittelee historiaa verrattuna nykypäivään, useamman kerran toistuneen nykypäivän ja tulevaisuuden vertaamisen sijaan.
Tehtävän ensimmäisessä osassa esitetään valittu satu tiivistäen muutamalla lauseella. Sen jälkeen perustellaan miksi juuri tämä satu on valittu. Lopuksi kerrotaan miten satu päivitetään tähän päivään ja miten se tulee kuvaamaan tätä päivää. Tehtävässä tärkeimmäksi nousee tietenkin sen ideasisältö, eli oikeanlaisen sadun valinta ja kekseliäät muutokset tähän päivään. Minkälainen voikaan olla yli 100 vuotta vanha satu tänään kirjoitettuna? Todella kiinnostava ideointikykyä ja kekseliäisyyttä testaava tehtävä!
Tekstin sisällön eli sadun ja sen muutosten lisäksi tekstin asettelu ja typografia nousevat tässä tehtävässä tärkeiksi. Layout on aina yksi tärkeä osa tällaista tekstisisältöistä tehtävää.
Tehtävän 1. Toisessa osassa pyydetään esittämään vapaalla tekniikalla käsin (ei tietokoneella) toteutettuna kuvitus ensimmäisessä osassa modernisoidusta sadusta. Koska satu tai sen kohtaus esitetään tosiaan vain yhden kuvan avulla, nousevat kuvan sisältö ja sen rakentaminen, sekä kohtauksen tai hetken valinta tehtävää toteuttaessa olennaisen tärkeiksi. Kaikki tärkein sadun tähän päivään päivityksen kannalta olisi oltava mahdollista esittää yhden kuvan avulla. Kiinnostavan haastava kuvitustehtävä!!
Tehtävä 2.
Toisessa tehtävässä on kyseessä usein toistuva esineen muotoilutehtävä, tällä kertaa uuden kehiteltävän työkalun muodossa. Tarkoitus on siis suunnitella työkalu, jolla voi muokata keittiöstä löytyvää materiaalia kiinnostavalla ja hyödyllisellä tavalla. Tehtävänanto johdattelee muotoiluajatteluun keittiöteeman alla. Hauska työvälineen muotoilutehtävä, jonka osana tulee myös valmistaa työkalulla vielä jokin pieni tai yksinkertainen tuote, teos tai esine

  1. Suunnittele ja valmista työkalu. Työkalun materiaali on vapaa.

Tehtävän 2. ensimmäisessä osassa tärkeäksi muodostuu valitun materiaalin kolmiulotteinen käsittelytaito ja materiaalin hallinta. Tietenkin työkalua ideoidessa ja valmistaessa tulee pitää mielessä myös tehtävän viimeinen osuus jossa sillä tulee voida valmistaa tuote, teos tai esine. Työkalulla tulee voida muokata keittiöstä löytyvää materiaalia kiinnostavalla ja hyödyllisellä tavalla – reunaehdot keittiötyökalulle ovat siis selkeät! Myös muokattavan materiaalin valinta vaikuttaa tietenkin tuotteen muotoilun ja suunnittelun moniin mahdollisuuksiin.

  1. Valokuvaa suunnittelemasi työkalu kirkkaassa valaistuksessa siten, että sen mittakaavan ja rakenteen ymmärtää valokuvan perusteella. Valokuvia voi olla 1-3.

Valokuvatessa on mahdollisuus valita juuri oikea kuvakulma, kokeilla valoja ja varjoja sekä luoda kuva, jossa valmis työ on mahdollisimman edustavan näköinen. Mikä tässä on mielestäni tärkeää on parhaan mahdollisen näkökulman löytäminen valokuvaan – ja mittakaavan havainnollistaminen. Onneksi valokuvan keinot ovat monet ja tässä jos missä niitä kannattaa käyttää hyväksi ja miettiä tarkkaan.

  1. Esitä 1-3 valokuvalla, miten työkalua käytetään.

Tämä osuus tehtävästä vaatii sen että työkalulle on oikeasti suunniteltu järkevä käyttötarkoitus. Valokuvassa täytyy näkyä sekä työstäjä että työstettävä materiaali tulkitsisin.

  1. Valokuvaa lopuksi suunnittelemallasi työkalulla valmistamasi tuote, teos tai esine. 

Tässä jälleen kerran tärkeää valittu mahdollisimman hyvä näkökulma ja valokuvauksen mahdollistamat tehokeinot!
HUOM! Muotoilun tehtävät on palautettava viimeistään 3.4.2019 klo 15.00.

Aalto ennakkotehtävät

Kuvataidekasvatus:

Aalto-yliopiston kuvataidekasvatuksen ennakkotehtävien kokonaisuus on viime vuosina ollut samantyyppinen, kolmen tehtävän kokonaisuus – eli triptyykki. Tehtävien aihe on usein ollut kantaaottava ja erilaisia tulkintoja mahdollistava kokonaisuus.
Ennakkotehtävät eivät mittaa ainoastaan kuvataidekasvatukseen hakevan kokelaan teknisiä taitoja piirtäjänä, vaan myös hakijan kuvallista ja käsitteellistä ajattelua. Viime vuosien tehtävissä kuvittaminen ja visualisointi ovat korostuneet, sillä aiheet ovat olleet hyvinkin monitulkintaisia. Tehtävillä halutaan selvittää hakijan ideat, ajatukset ja intohimo kuvataidetta kohtaan sekä kyky kyseenalaistaa ja ottaa kantaa.
Kuvataidekasvatuksen ennakkotehtävät julkaistiin 4.3.2019 ja on tänäkin vuonna tyypillinen kolmen tehtävän kokonaisuus.
Tehtävä: JÄLKI

Jäljen voi esimerkiksi jättää jäljittää peittää löytää tunnistaa kopioida koodata mitata muistaa unohtaa välittää uutisoida feikata … Pohdi jäljen monimerkityksellisyyttä eri näkökulmista. Tarkastele aihetta kolmen työn kautta, jotka muodostavat kokonaisuuden. Anna jokaiselle työlle nimi.
Toteutustapa: Töiden toteutustapa on vapaa.
Noudata seuraavia ohjeita:
Merkitse jokaiseen työhön näkyvästi oma nimesi ja työlle antamasi nimi. Yksittäinen työ ei saa koostua irrallisista osista. Töissä ei saa olla irtoavia osia eikä särkyviä materiaaleja, esimerkiksi lasia. Yksittäisen työn suurin sallittu koko on A3. Töiden tulee mahtua C3 (A3) -kuoreen.
Digitaalisten toteutusten osalta huomioi seuraavat ohjeet:
Digitaaliset toteutukset palautetaan muistitikulla. Tiedostot nimetään hakijan, koulutusohjelman ja työn nimen mukaan (esim. Kuvataidekasvatus_Virtanen_työnnimi). Muistitikkuun on merkittävä selvästi hakijan nimi ja syntymäaika. Hakija on vastuussa tikun pakkaamisesta ja toimittamisesta siten, että se säilyy vahingoittumattomana. Digitaalisen kuvan pidemmän sivun enimmäispituus saa olla 1024 pikseliä. Hyväksyttävät tallennusmuodot ovat JPEG tai PDF. Videon enimmäiskesto on 1 min ja tallennusmuodot ovat MOV, AVI tai MPEG4. Tiedoston enimmäiskoko on 500 Mt. Muistitikulta ajettavan interaktiivisen toteutuksen idean täytyy välittyä yhdessä minuutissa. Toteutusten täytyy olla käyttöjärjestelmäneutraaleja.
Arviointiperusteet: Arvioinnissa kiinnitetään huomiota: – visuaaliseen ja käsitteelliseen ajatteluun – taiteellisten toteutustapojen hallintaan – kolmen työn muodostamaan kokonaisuuteen.

Sinin kommentit kuvataidekasvatuksen ennakkotehtävistä:
Kuvataidekasvatuksen ennakot ovat kuten useana aiempana vuonna, kolmen tehtävän kokonaisuus – triptyykki. Aihe on usein yhteiskunnallinen ja/tai kantaaottava, sekä monenlaista tulkintaa mahdollistava kokonaisuus.
Nyt tehtävänantona on pohtia jälkeä käsitteenä ja sen monimerkityksellisyyttä eri näkökulmista – tehtävänä on kolmen työn sarja aiheesta, joka on laaja ja monitulkintainen ja jättää paljon tilaa omalle ajattelulle. Teknisesti taitava toteutus on aina plussaa ja arvostettavaa, mutta näkisin että pääpaino tässä tulee omalle näkökulmalle ja mielipiteelle, sekä aiheen valinnalle ja sen käsittelylle. Kiinnostava ja omakohtainen, mahdollisesti ajankohtainen ideasisältö ja sen kautta rakennettu oivaltava kokonaisuus kantavat varmasti pitkälle. Kannattaa ehdottomasti miettiä aiheen valintaa, kokonaisuutta osineen ja omaa henkilökohtaista näkökulmaa tarkkaan. Lisäksi töiden nimet kannattaa valita tarkkaan jotta ne täydentävät ja rakentavat mahdollisimman hyvin kokonaisuutta
Kuvataidekasvatuksen ennakkotehtävät ovat usein muista taidealojen tehtävistä hieman eroavia. Niiden tarkoituksena ei ole vain selvittää hakijan teknisiä taitoja piirtäjänä ja kuvallista-, vaan myös käsitteellistä ajattelua. Opiskelemaan halutaan opiskelijoita, joilla on ideoita, ajatuksia ja intohimoa kuvataidetta kohtaan sekä kykyä kyseenalaistaa ja ottaa kantaa. Tämän vuoksi kuvataidekasvatuksen tehtävänannot ovat usein monitulkintaisia.
Kannattaa aina muistaa, että vaikka tehtävänanto saattaa aluksi tuntua hieman etäiseltä, tärkeintä on työn ideasisältö ja että se kyetään kuvittamaan ja visualisoimaan omat ajatukset mahdollisimman hyvin. Koska tulkinnalle on annettu täysi vapaus, luovuutta saa käyttää, mutta haasteeksi saattaa tulla abstraktien asioiden ja ideoiden näkyväksi tuominen. Muista siis pohtia ideoidessasi myös sitä, miten saisit toteutettua työn kaikkein selkeimmin!
HUOM! Kuvataidekasvatuksen tehtävät on palautettava viimeistään 3.4.2019 klo 15.00.
 

Arkkitehtuuri & maisema-arkkitehtuuri:

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin ennakkotehtävät ovat osa Diplomi-Insinööri- ja Arkkitehtikoulutuksen (DIA) yhteisvalintaa. Ennakkotehtävät ovat molemmille linjoille pyrkiville kokelaille samat. Viime vuosina arkkitehtuurin ennakkotehtävissä on yhdistelty muotoilua, mielikuvitusta ja materiaalien käyttöä. Myös massoittelu, mittakaavan ja tilan tajun sekä muotoilu- ja esitystaito ovat nousseet esiin lähes vuosittain, joten etenkin näiden osa-aluiden treenaaminen auttaa menestymään ennakkotehtävissä.
Nykyisin suuri osa tehtävien palautuksista tapahtuu valokuvien muodossa. Tämä lisää valon kuvaamisen taidon merkitystä – niin myös tänä vuonna.
Vuoden 2019 ennakkotehtävät muodostavat kolmen tehtävän sarjan ilmastonmuutoksen ilmalaivasta. Ennakkotehtävien sarja muistuttaa edellisvuosien sarjoja kaikkien kolmen tehtävän toteutustapojen ja tekniikoiden puolesta. Tehon pääopettaja Sini Koivisto tarkasteli tämän vuoden tehtävät ja antoi jokaisesta tehtävästä omat kommenttinsa.
Arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin ennakkotehtävät on palautettava Aalto-yliopiston Hakijapalveluun viimeistään 3.4.2019 klo 15 mennessä.
[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://blog.teho-opisto.fi/arkkitehtuuri-maisema-arkkitehtuuri-ennakkotehtavat-2019/”]ARKKITEHTUURIN- JA MAISEMA-ARKKITEHTUURIN ENNAKKOTEHTÄVÄT & ANALYYSI[/mk_button]
 
 

Aalto Bachelor’s Programme in Design

Aalto Bachelor’s Programme in Design on Aalto-yliopiston ainut englanninkielinen taiteiden kandidaatin ohjelma. Kandidaatin tutkinnon suoritettuaan opiskelija voi syventää opintojaan Aalto-yliopiston taiteen maisterin ohjelmissa. Opinnoissa korostuu muotoilun tärkeys muuttuvassa maailmassa sekä opiskelijan valmiuksien kehittäminen monipuoliseksi taiteiden ammattilaiseksi. Koulutuksen opinto-ohjelma on mahdollista räätälöidä valinnaisten opintojen kautta juuri sinun näköiseksi opintokokonaisuudeksi.
Haku on monivaiheinen, joka pitää sisällään ennakkotehtävät, valintakokeen ja haastattelun.
Lue Teho-Opiston opettajien ajatukset ja kommentit Aalto Bachelor’s Programme in Design ennakkotehtävistä sekä ohjeet ohjelmaan hakemiseen:
[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://blog.teho-opisto.fi/aalto-bachelors-programme-in-design-haku-ja-ennakkotehtavat-2019/”]AALTO BACHELOR’S PROGRAMME IN DESIGN ENNAKKOTEHTÄVÄT JA ANALYYSI[/mk_button]
 
Aalto ennakkotehtävät 2019

VALMISTAUTUMINEN ENNAKKOTEHTÄVIIN

Yllä näet eri koulutusalojen alla aikaisempina vuosina toistuneita tehtävätyyppejä ja vinkkejä niiden harjoitteluun. Ennakkotehtävissä kannattaa nostaa esiin oma mielikuvituksesi, osaamasi tekniikat ja mahdollisimman laajasti myös omat taitosi. Tekijänsä näköiset – jopa yllättävät työt erottuvat massasta. Älä siis tyydy niihin yleisimpiin ja ennalta-arvattavimpiin toteutuksiin. Testaa eri tekniikoita ja toteutuksia, valitse sitten niistä se, joka tuo parhaiten esiin juuri sinun vahvuutesi!
Hakijoilla on velvollisuus suorittaa ennakkotehtävät itsenäisesti ilman ohjausta, mutta me Teho-Opistolla pystymme tarjoamaan vinkkejä sekä monipuolista harjoitusta ennakkotehtävien tekemiseen. Kursseilla opiskelijamme saavat henkilökohtaista opastusta, palautetta ja kannustusta. Opettajiemme ohjauksessa osaamisesi nostetaan esivalintatehtävien vaatimalle tasolle. Niin on käynyt vuosittain lähes kaikille teholaisille. Hyvin valmistautuneet kurssilaiset ovat päässeet heittämällä ennakkotehtävistä piirustuskokeisiin jatkamaan omaa tietään kohti unelmien opiskelupaikkaa.
Jos ennakkotehtävistä suoriutuminen mietityttää tai haluat varmistaa systemaattisen harjoittelun, tutustu Tehon valmennuskursseihin. Ennakkotehtävien kanssa kamppaileville tai niiden suorittamiseen treeniä kaipaaville suosittelemme nimenomaan ennakkotehtäviin keskittyvää Ennakko-kurssiamme.


 

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Aalto Bachelor's Programme in Design haku ja ennakkotehtävät 2019

Aalto Bachelor's Programme in Design

Tiesitkö, että Aalto-yliopisto järjestää myös englanninkielisen muotoilun koulutusohjelman? Aalto Bachelor’s Programme in Design -koulutusohjelmaan haetaan monivaiheisen hakuprosessin kautta, joka alkaa ennakkotehtävillä. Lue, mitä mieltä Teho-Opiston opettajat ovat tämän vuotisista ennakkotehtävistä ja tutustu koulutusohjelmaan tarkemmin. 

Mikä Aalto Bachelor’s Programme in Design?

Aalto Bachelor’s Programme in Design on Aalto-yliopiston ainoa englanninkielinen taiteiden kandidaatin ohjelma. Kandidaatin tutkinnon suoritettuaan opiskelija voi syventää opintojaan Aalto-yliopiston taiteen maisterin ohjelmissa.
Opinnoissa korostuu muotoilun tärkeys muuttuvassa maailmassa sekä opiskelijan valmiuksien kehittäminen monipuoliseksi taiteiden ammattilaiseksi. Kolmen vuoden kandidaatin opintojen aikana opiskelijan taidot ja osaaminen kehittyvät monipuolisten kurssien kautta. Käytännönläheisillä kursseilla käytetään nykyaikaisia työkaluja ja prosesseja sekä opitaan erilaisten materiaalien käsittelyä. Koulutuksen opinto-ohjelma on mahdollista räätälöidä valinnaisten opintojen kautta juuri sinun näköiseksi opintokokonaisuudeksi.
Koska koulutus järjestetään englannin kielellä, hakijoiden tulee osoittaa riittävä englannin kielen taito. Voit todistaa kielitaitosi monella tavalla. Katso, mitkä ovat Aalto-yliopiston hyväksymät kielitodistukset ja tutustu koulutusohjelmaan täältä.

Hakuprosessi

Aalto Bachelor’s Programme in Design -koulutukseen haetaan kevään yhteishaun ensimmäisessä vaiheessa. Haku järjestetään 9.-23.1.2019.
Haku on monivaiheinen, joka pitää sisällään ennakkotehtävät, valintakokeen ja haastattelun.
Ennen varsinaista valintakoetta hakijoiden on siis suoriuduttava ansiokkaasti ennakkotehtävistä. Teho-Opiston opettajat analysoivat tämän vuotiset ennakkotehtävät. Näet ammattilaisten ajatukset ja kommentit tämän osion alta.
Ennakkotehtävistä jatkoon päässeille lähetään valintakoetehtävät. Toisin kuin muissa luovien alojen hauissa, varsinaista valintakoetilaisuutta ei järjestetä. Valintakoetehtävien tekemiseen on varattu alle kaksi viikkoa. Valintakoetehtävien perusteella hakijat kutsutaan viimeiseen hakuosuuteen – haastatteluun. Haastattelussa testataan hakijan motivaatiota, englanninkieltä ja soveltuvuutta alalle.
Huomaathan, että päätös englannin- ja suomenkielisen koulutuksen välillä on tehtävä jo hakuvaiheessa. Aalto-yliopistoon voi hakea vain yhteen taiteen tutkintoon saman kevään yhteishaussa. Vaikka siis englanninkieliseen ja suomenkieliseen tutkintoon haut ovat eri aikaan.
 

Ennakkotehtävät 2019

Aalto Bachelor’s Programme in Design ennakkotehtävät on julkaistu! Löydät ne täältä.
Teho-Opiston perustaja ja pääopettaja Sini Koivisto antaa omat kommenttinsa tämän vuoden tehtäviin.

Assignment 1: My journey thus far

Creatively showcase the main events in your life thus far in the form of a visual journey (timeline). In outlining your journey, we are interested in getting to know your better and what you have done in the past. So please try capture what you have experienced and find important in life as well as what you have achieved educationally, professionally and as part of extracurricular activities.
Your journey should include visuals and text which are integrated into the whole and which are visually interesting and attractive as well as easy to understand and follow. You can visualise your journey either digitally or by hand, including sketches, photographs of objects and so forth. You should supplement your journey with a written statement highlighting your main educational, professional, personal and extracurricular achievements.

Sinin kommentit:
Ekassa tehtävässä esitetään elämäsi tärkeimmät tapahtumat visuaalisen matkan (aikajanan) muodossa. Arvioijat ovat kiinnostuneita tutustumaan paremmin siihen kuka olet ja mitä olet tehnyt aiemmin. Kyseessä on siis eräänlainen oman elämän merkittävien kohtien ja cv:n visualisointi aikajanan muotoon. Kiinnostavaa on nähdä, mitä olet kokenut ja mitä pidät tärkeänä elämässä – ja mitä olet saavuttanut koulutuksen puolesta, ammatillisesti sekä vapaa-ajan tai harrastusten osalta. Visuaalisuus edellä!
Esitys koostuu visuaalisista osista (kuva, luonnos, mallinnus, teos tms.) ja tekstistä. Yhdessä nämä muodostavat kiinnostavan kokonaisuuden. Aikajanan on hyvä olla visuaalisesti mielenkiintoinen ja houkutteleva, mutta myös helposti ymmärrettävä. Voit toteuttaa visuaalisen matkasi joko digitaalisesti tai käsin, se voi sisältää luonnoksia, valokuvia kohteista ja muuta visuaalista materiaalia.
Visualisointi matkastasi täydennetään tekstillä, jossa korostetaan tärkeimpiä saavutuksia aiemmin mainituilla elämän eri osa-alueilla. Kyseessä siis perinteinen visuaalinen timeline kuvaus, jossa tällä kertaa kuvataan oma cv sekä ammatin että henkilökohtaisen elämän puolelta!
Arviointikriteerit: soveltuvuus alalle, kyky esittää ideoita visuaalisessa ja tekstimuodossa, oma kokemus-, soveltuvuus- ja koulutuksellinen tausta.

Assignment 2: Why design and why Aalto University?

Building on what you have shown in your journey, you are asked to write a short statement (max 500 words) in which you describe what you are looking for and hoping to learn in bachelor studies at the School of Arts, Design and Architecture at Aalto University and what you want to do professionally in the future.
Evaluation criteria: vision, motivation for study, ability to communicate in written form, English language proficiency

Sinin kommentit:
Miksi Design ja Aalto-yliopisto?
Perustuen ensimmäisen tehtävän oman elämän kuvaukseen, sinua pyydetään kirjoittamaan lyhyt teksti eli motivaatiokirje (enintään 500 sanaa). Motivaatiokirjeessä kuvataan, mitä toivot ja mitä haluaisit oppia Aallossa sekä mitä haluat tehdä urallasi ja ammatillisesti tulevaisuudessa.
Hyvässä motivaatiokirjeessä tuodaan mahdollisimman monipuolisesti ja laajasti esille omaa motivaatiota, kiinnostusta alaa ja koulutusta kohtaan. Sen tavoitteena on selvittää, kuinka hyvin hakija tuntee hakemaansa alaa, mitata hänen sisäistä motivaatiotaan sekä kykyä kuvitella työskentelevänsä hakemallaan alalla.
Käsittele motivaatiokirjeessä ainakin seuraavia asioita:

  • Kerro itsestäsi lyhyesti.
  • Miksi haluat opiskelemaan muotoilua?
  • Mitä sinä osaat?
  • Kerro aikaisemmasta koulutuksestasi ja työkokemuksesta tai harrastuksen kautta hankitusta osaamisesta lyhyesti.
  • Miksi erityisesti haet Aaltoon?
  • Miksi haluat juuri valitsemaasi koulutukseen?
  • Millainen on tulevaisuuden suunnitelmasi opiskelun jälkeen?

Arviointiperusteet: visio, motivaatio, kommunikointikyky kirjallisesti, englannin kielen taito
 

Assignment 3: Designing for a world in transition

Follow what is happening in the local and global media for a week and summarise the main events and developments in a collage comprising forms, colours, pictures and text. After making the collage, select one event or development that you find particularly important, urgent and/or interesting, and design
something in response to it. While designing something in response to your development of interest, please also document part of your design process in a three-minute video, showcasing your abilities for sketching and/or manipulating some other material when designing.
Your final design may be a in the form of a product, service, communication, intervention or something else as long as it gives a concrete example for how you think design could contribute to, resolve or be included in the chosen development. You can do your collage and final design digitally and/or by hand.
Summarise your design work in three presentation slides including: your collage of media events and development, your selection of a development or event to design for, including a short statement (max 200 words) explaining why you selected that development or event as well as a few sketches showing how you went about in designing your response, and your final design, including a brief description (max 200 words) of how it is intended to respond to your development or event of interest.
Evaluation criteria: ability to contextualise, analyse and critically reflect on current events and developments, ability to communicate ideas creatively, quality of design proposal.

Sinin kommentit:
Kolmannessa tehtävässä tehdään suunnitelma muuttuvalle maailmalle. Kolmen työn sarja poikkeaa muista aiempien vuosien tehtävätyypeistä selkeästi, mutta muistuttaa erittäin paljon Muotoilun viime vuoden ennakoiden ensimmäistä tehtävää. Kolme tehtävän osaa muodostavat kokonaisuuden, jossa testataan nimenomaan muotoilijan työn tärkeimpiä osia: ideointikykyä, ongelmanratkaisukykyä, muodon tajua ja muotoiluprosessia. Uutena mukaan tulee myös palvelumuotoilu, joka on otettu mahdolliseksi tavaksi ratkaista tehtävän ongelma.
Tehtävän ensimmäisessä osassa esitetään viikon ajalta ajankohtaisia ongelmia ja keskustelunaiheita kollaasitekniikalla lehdistä leikkaamalla. Tässä saa käyttää muotoja, värejä, kuvia ja tekstiä. Kollaasitekniikka, oman tekstin asettelu ja typografia – sekä tietenkin sisältö – nousevat tässä tehtävässä merkittäviksi. Kokonaissommitelma eli layout on hyvin tärkeä osa tätä tehtävää.
Tehtävän toisessa osassa esitetään itse kommentoimalla, miksi juuri tämä ongelma on valittu ja miksi se on mielestäsi merkittävä. Toisessa osassa pyydetään esittämään jokaisen muotoilijan ja suunnittelijan työn olennaisin ja tärkein osa, eli suunnitteluprosessi luonnosten ja selostuksen (200 sanaa) avulla. Prosessi tai osa sitä tulee esittää myös kolmen minuutin videon muodossa.
Prosessi kuvaa muodon tai idean syntyä ja valikoitumista vaiheittain. Tämä on kiinnostavaa ja olennaista, sillä tehtävä kertoo mitä kaikkea tekijä on ajatellut ja millaisten vaiheiden kautta hän on päätynyt lopullisiin ratkaisuihin. Prosessi on hyvä esittää itselle ominaisella tekniikalla. Tehtävässä hyväksytään sekä käsin että koneella toteutettavat tekniikat. Usein sanotaan että luomisen prosessi on kaikkein tärkein osa tehtävää, sillä se kertoo paljon tekijästä muotoilijana, ideoijana ja sisällöntuottajana. Tämän kolmen minuutin videopätkän tarkoitus on havainnollistaa juuri tätä tärkeää prosessia sinun kohdallasi. Lisäksi 2. Tehtävässä palautetaan luonnokset ja niiden selostus (max 200 sanaa).
Kolmas osuus tässä tehtävässä on perinteinen muotoilutuotteen suunnitelma ja esittely visuaalisesti ja max 200 sanan selostuksella. Tässä on tarkoitus kuvata tuote, palvelu, osallistuva suunnitelma tai viestintä mahdollisimman selkeästi ja havainnollisesti tarpeellisista suunnista/tarpeellisilla tavoilla niin, että katsojalle muodostuu siitä selkeä kokonaiskuva. Tärkeää on, että annetaan konkreettinen esimerkki siitä, miten sinun mielestäsi suunnittelu voi olla mukana valitun ongelman ratkaisemisessa tai siihen liittyvässä positiivisessa kehityksessä.
Tässä tehtävässä on hyvä olla perillä havainnollisista tuotteen esittämistavoista ja -kulmista sekä muotoilijan luonnostelu- ja esitystyyleistä. Joko käsin esimerkiksi muotoilijoille tyypillisin tussitekniikoin tai koneen valinnaisilla ohjelmilla toteutettuna.
Jos valintana ongelman ratkaisemiseksi on palvelu, on mietittävä mitä kaikkea esitykseen tarvitaan, jotta katsojalle selkenee kokonaiskuva ongelman ratkaisusta. Jos taas ratkaisu on esine, se on havainnollistettava tarpeellisista kulmista ja tarpeellisin selitetekstein varustettuna, jotta saadaan luotua selkeä kokonaiskäsitys.
Arviointikriteerit: kyky konseptoida, analysoida ja analysoida kriittisesti ajankohtaisia tapahtumia ja kehitystä, kyky kommunikoida ideoita visuaalisesti ja luovasti, suunnitteluehdotuksen laatu

Aalto Bachelor’s Programme in Design –
hakukevään 2019 tärkeimmät päivämäärät!

  • 19.12.2018           Ennakkotehtävät julkaistaan
  • 9.1.2019               Kevään yhteishaun ensimmäinen hakuaika
    – 23.1.2019
  • 30.1.2019             Viimeinen ennakkotehtävien palautuspäivä
  • 13.3.2019             Tieto ennakkotehtävistä jatkoon pääsystä
  • 13.3.2019             Valintakoetehtävät lähetetään
  • 26.3.2019             Valintakoetehtävät palautettava viimeistään
  • 26.3.2019             Kielitestitulokset toimitettava viimeistään
  • 18.4.2019             Haastattelukutsut lähetetään hakijoille viimeistään
  • 24.-29.4.2019      Haastattelut
  • 24.5.2019             Valinnan tulokset julkaistaan

 


 

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Muotoiluun sisään pelkällä pääsykokeella

Sakari Miettinen

Millaiset ovat Aallon muotoilun pääsykokeet, ja millaisilla tehtävillä sinne on päästiin sisään ensimmäisellä yrityksellä – vieläpä pelkillä koepisteillä? Sakari Miettinen kertoo, millainen oli kolmen päivän pääsykoerutistus ja mitä se piti sisällään. Näemme myös Sakarin pääsykoetyöt, jotka mahdollistivat pitkään halutun opiskelupaikan.
Itseään tekeväksi ihmiseksi tituleeraava Sakari Miettinen pääsi ensimmäisellä yrityksellään sisään Aallon muotoiluun. Sakari on elänyt arkkitehti-isän kautta kodissa, jossa on läsnä suunnittelijan arvot. Tältä pohjalta hän osasi harkita myös omaa tulevaisuuttaan suunnittelun parissa ja päätti suuntautua muotoilun alalle.

Kun mietin opiskeluja ja kerroin suunnitelmista hakeutua muotoilun alalle, sain isältä pelokkaan katseen. ”Sakari, sun täytyy piirtää enemmän”.

En ollut ennen Teho-Opiston kurssia tarttunut kynään ainakaan pariin vuoteen.  Oli siis oikeasti aloitettava treenaaminen kohti pääsykokeita. Valitsin Teho-Opiston Midi-kurssin, mutta vieläkin laajemman hyödyn olisin saanut koko vuoden kestävältä Maxi-kurssilta, jossa tehtävien tekemiseen olisi tullut vieläkin parempi rutiini ja olisin saanut pidemmän ja laajemman valmennuksen kohti pääsykokeita. Parasta oli saada konkreettisia tehtävänantoja ja ulkopuolelta motivoiva tyyppi valmentamaan ja tsemppaamaan.

Olen aina tykännyt piirtää, mutta tärkeämpää on ollut saada oma kädenjälki näkyviin. Oma ilmaisun tarve on aina ollut vahva ja musta tuntuu, että silloin kun saan tehdä itse ja tiedän, että on joku projekti käynnissä olen parhaimmillani. Oli kyse sitten maustehylly- tai bändiprojektista, nautin kun saan nähdä oman työni jäljen.
Opiskeluilta odotan itsenäistymisen lisäksi sitä, että pääsen omaan intohimooni kiinni. Ei tarvitse valita enää niistä jutuista mitä koulussa tarjotaan, vaan ihan oikeasti pääsen tekemään ja opiskelemaan sitä mitä haluan ja mikä kiinnostaa. Joudun odottamaan opintojen aloitusta kuitenkin vielä ensi syksyyn, sillä tämä vuosi menee armeijan harmaissa.
 

Pääsykokeet

Koetilanne tuntui siinä mielessä erikoiselta, että en ollut koskaan ollut vastaavanlaisessa tilanteessa. Kun ei tiennyt mitä odottaa, oli aika helppo keskittyä. Olin päättänyt keskittyä yhteen tehtävään kerrallaan ja ladata siihen kaikki panokset. Pääsykoepäivät ja tulevat tehtävät kuitenkin jännittivät jatkuvasti takaraivossa ja kolmen päivän rutistuksen jälkeen olin kyllä tosi väsynyt. Ne päivät olivat täynnä stressiä ja painetta. Sen huomasi kuitenkin oikeastaan vasta jälkeenpäin, eikä pääsykokeissa edes huomannut uupumusta, kun oli niin motivoitunut ja adrenaliinit korkealla.
”Pääsin sisään siis pelkällä pääsykokeella ja sain kokonaisarvosanaksi 5! Kaikki tehtävät ei mielestäni menneet ihan putkeen, mutta kuten ennen pääsykoettakin meille kerrottiin, ei haittaa vaikka kaikissa tehtävissä ei onnistu, silti on hyvät mahdollisuudet päästä sisään. Ja näin kävi myös mulle!
Seuraavaksi vähän enemmän näistä itse töistä.

Tehtävä  1

HAVAINNOI JA TULKITSE (4 pistettä)
Mä käytin aika paljon aikaa itse tehtävän suunnitteluun. Kävin ulkonakin pyörimässä ja kävelin kampuksen ympäri hakemassa inspiraatiota. Tehtävänä oli löytää esimerkki vuorovaikutteisesta kohtaamisesta ihmisen ja jonkin tilan välillä. Valitsin lopulta tavallisen käytävän, en mitään sen erikoisempaa. Kirjoitin muistiinpanoja ylös ja hyödynsin niitä tehtävän tekemisessä.
Olin itsekin pääsykoetilanteessa ja pystyin samaistumaan kaikkiin paikallaolijoihin. Pohdin käytävää, jonka varrella seisoi kokelaita käytävän molemmin puolin, ikään kuin toisiaan vastaan asettuneina. Käänsin työssäni ajatuksen toisin päin – siten että kaikki kokelaat olivat yhdessä pääsykoetilannetta vastaan, ei suinkaan toisiaan vastaan. Ja minä osa sitä joukkoa.
Olin itse pääsykoetilanteessa ja pystyin samaistumaan kaikkiin paikallaolijoihin. Pohdin käytävää, jossa pääsykoekokelaat ovat vastakkain toisiaan vasten. Käänsin työssäni ajatuksen toisin päin – siten että kaikki kokelaat olivat yhdessä pääsykoetilannetta vastaan, ei suinkaan toisiaan vastaan. Ja minä osa sitä joukkoa.
Sakari MiettinenSakari Miettinen
 

Tehtävä 2.

KOLMIULOITTEINEN AJATTELU (3 pistettä)

Teholla käytiin valmennuskurssin aikana läpi erilaisia rakenteita ja niiden kestävyyksiä. Muistin luennoilta, että putki on kestävä rakenne ja ajattelin, että siitä tulee kestävä silta.
Luin ohjeet tarkasti ja tajusin pohjapiirrokset, vaikka en ollut vastaavia aiemmin tehnyt. Katsoin että monet ymmärsivät nämä väärin ja olin vähällä itsekin lähteä väärille raiteille. Kun sain kappaleet valmiiksi, liimasin yhteen kolmiulotteiset muodot ja rakensin paloja kannattelevat pilarit Aika meinasi loppua kesken, eikä työstä tullut ihan niin särmä kuin olisin toivonut. Sain työni kasaan, mutta en ole varma oliko se enää pystyssä kun luokan ovi sulkeutui takanani.

Sakari Miettinen

Tehtävä 3.

KOKOELMA-AJATTELU (3 pistettä)
Saimme samaan aikaan kokoelma-ajattelu- ja maalausväline-tehtävät. Tein virheen, kun katsoin molemmat tehtävät yhtä aikaa. Ajatus levesi sinne ja tänne. Toinen päivä oli tästä syystä itselleni stressaavin, koska vaistomaisesti ideoin molempia, vaikka yritin keskittyä tekemään vain yhtä kerrallaan. Tästä tuloksena kolmannessa tehtävässä loppui aika liimatessa, piirtäessä ja värittäessä.
Tehtävän teemaa eli  nuoruutta monet lähtivät varmasti miettimään siltä kannalta, että miltä tuntuu olla nuori. Itse lähdin ideoinnissa liikkeelle vastakkainasettelusta; mitä on olla vanha, kun on ollut joskus nuori. Toin tämän kaipuun ajatuksen esille tehtävän ensimmäisen osan kollaasissa.
Sakari Manninen
Tehtävän toinen osa: tuoteperheen maalaus
Pohdin sitä, miten isoisä ja lapsi voisivat nauttia samasta ruuasta yhdessä. Halusin työni tuoteperheestä minimalistisen, jonka kaikissa jäsenissä säilyy sama muotokieli. Muistan, että Teholla oli ollut vähän samanlainen tehtävä jossain vaiheessa vuotta ja olin onnekseni päässyt jo kertaalleen työstämään vastaavanlaista ajatusta. En lähtenyt tekemään jokaista tuotetta erikseen, vaan tein samoja tuotteita eri koossa: pieniä ja suuria lusikoita sekä pieniä ja suuria haarukoita.
Kotona äitini huomautti, että muotorikkaista astioista saavat paremmin kiinni niin vauvat kuin huonokätiset vanhuksetkin. En ollut itse edes ajatellut asiaa kokeen aikana.

Oli huomattava etu, että oli tehnyt samanlaisen tehtävän jo Teho-Opiston kurssilla!

Sakari Manninen
 

Tehtävä 4.

MAALAUSVÄLINE (3 pistettä)
Aluksi mietin tekeväni eräänlaisen paperisen panhuilun, jonka jokaisesta putkesta  voisi tiputella maalia paperille sormenpäällä aiheutetun paineen avulla. Kun työnsin neliönmuotoista paperinpalaa yhtä putkea vasten, muodosti paperi lähes täydellisen propellin, joka muutti työni suunnan. Päätinkin tehdä nelisakaraisen paperisen tuulimylly-siveltimen.

Kysyin lupaa lähteä luokan ulkopuolelle maalaamaan, sillä tiesin aiheuttavani sotkua enkä halunnut muiden kokeilaiden vaatteiden likaantuvan. Sain luvan roiskia menemään yliopiston käytävällä, kunhan siivoaisin sotkuni jälkeenpäin. Lopulta meni noin 20 minuuttia siivotetta roiskeita Aalto-yliopiston lattioista. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin! Aallon lattia tuli siistiksi ja maalausväline todettiin onnistuneeksi, vaikka yksi sakara alkoikin pahasti repsottamaan ennen palauttamista. Kuivunut maali kuitenkin piti sakaran paikallaan.
Sakari Manninen

 

Tehtävä 5

RYHMÄTEHTÄVÄ (5 pistettä)
Ryhmätehtävä meni oikeastaan tosi hyvin! Tiedostin etukäteen, että olen usein ryhmässä paljon äänessä, joten yritin tietoisesti välttää sitä. Oikeastaanhan kyseessä ei ole ryhmätehtävä vaan yksilötehtävä, jossa testataan jokaisen kykyä toimia ryhmässä.
Tehtävänä oli suunnitella Aalto-yliopistolle excursio kestävästä kehityksestä. Sain aloitettua keskustelun huomiolla siitä, että kestävä kehitys ei ole ainoastaan kierrättämistä myös esimerkiksi myös kulttuurien säästämistä. Mielestäni pystyin tuomaan mielenkiintoisen näkökulman keskusteluun.
Seuraavaksi mietimme käytännöstä käsin, paikkoja missä oppilaat voisivat vierailla. Joku sanoi kaatopaikka, ehdotin että miksi ei sen lisäksi myös vaikka kierrätyskeskus. Sain tuotua hyviä ideoita pöytään ja kehittämään niitä pidemmälle kunnellessani myös muiden ajatuksia. Onnekseni sain myös avoimen ja idearikkaan ryhmän, jonka jäsenenä oli helppo toimia.
 

Tehtävä 6

KNOK KNOK (2 pistettä)
Ajatukseni oli tehdä aika veistoksellisen kolkutin. Pyrin tekemään erilaisen idean kuin muilla, luomalla itse kolkuttimen telineeksi veistoksellisesti s-kirjaimen muotoon taivutetun levyn. Huomasin, että muiden työt näyttivät kuitenkin aika samalta. Aikaa ei kuitenkaan ollut enää paljon, joten päätin pitäytyä ideassani. Kolkuttimeni olisi voinut olla monimuotoisempi ja skarpimpi, mutta jotain siinä on täytynyt onnistuakin, kun sain kuitenkin kaksi pistettä.
Sakari Manninen

Tehtävä 7.

PITKÄLLE (2 pistettä)
Viimeisessä tehtävässä täytyi rakentaa kestävä ja kekseliäs auto, joka laskettelisi mahdollisimman pitkälle yliopiston käytävää yliopiston käytävälle pystytettyä ramppia pitkin. Päätin rakentaa kevyen ja virtaviivaisen kuoren, johon saisin kiinnitettyä pyörät alle. Menopeli ei oikein ottanut tuulta alleen, joten jouduin muuttamaan suunnitelmaa. Luotin siihen, että työni huomattaisiin, koska se olisi erilainen kuin muiden: jännitin kaksi päälleliimattua paperia narujen avulla kaareksi. Naruihin sitten liitin renkaat akseleineen. Yritin näin tehdä simppelin ja nätin auton, vaikka se ei pitkälle menisikään.
Sakari Manninen
Työn edetessä tuli ideoita aina vain lisää, joilla ratkoin eteen tulleita ongelmia auton rakenteeseen liittyen. Mulla oli Ikea-kassillinen tavaraa ja olin pakannut mukaani viinipullon korkin sekä suola-astian korkkikannen. Kiinnitin korkilla renkaat ja sain menopelin renkaat pysymään paikallaan.
Isältä tuli kotona vieläkin pidemmälle viety idea, että olisin voinut käyttää tussien kuoria/putkia ikään kuin akselien sisään. Siinä tuli vähän fiilis, että olisi voinut kehittää työtä vieläkin paremmaksi. Mutta toisaalta tilanne on niin stressaava ja aina jälkeenpäin voi alkaa jossittelemaan moniakin asioita entistäkin paremmiksi. Tällä kertaa tehtävä riitti kuitenkin sellaisenaan.
 
HAASTATTELU
Tärkeänä pidän kotoa saamaani tukea, joka mahdollisti omien ajatuksien jäsentelemisen ennen itse pääsykoetta. Sain myös vinkin olla haastattelussa täysin oma itseni. Tärkeää haastattelussa on tuoda esille millainen sinä olet ja miksi haluat tänne. Tulin haastatteluun kädet savessa ja maalitahroissa ja yritin luoda mukavan kuvan itsestäni. En tiedä kuinka paljon tässä piti oikeasti tehdä, mutta tuntui että meni oikein kivasti. Kun oli saanut mietittyä jo etukäteen miksi haluaa alalle oli helppo tuoda tärkeimmät pointit esille itse tilanteessa.
 
Onnittelut Sakarille opiskelupaikasta ja tsemppiä armeijan harmaisiin ennen opintojen aloitusta. Lue myös sisäänpäässeen Inkan kokemukset muotoilun pääsykokeista.
Sekä Inkalle että Sakarille kolmen päivän pääsykoerutistus ja sitä edeltävä puolen vuoden Midi-kurssi toivat arvoisensa palkinnon – paikan Aallon muotoilussa. Valmennuskurssilla he kävivät läpi pääsykoetyyppisiä tehtäviä ja saivat rutiinin treenaamiseen, he hioivat tekniikat kuntoon ja suoriutuivat erilaisista tehtävistä pääsykokeissa. Ammattilaisten valmennuksessa saat kattavan valmennuksen ja annetun palautteen kautta kehityt jatkuvasti.
Lue blogiteksti kursseistamme ja vertaa mikä kurssi sinulle sopii parhaiten.


 

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Kuka olen?

KUKA OLEN?

Moikka!

Olen Pinja, 21-vuotias arkkitehdin ammatista haaveileva nuori nainen. Olen asunut lähes koko elämäni Oulussa, mutta nyt on muutosten tuulten aika. Muutan helsinkiin opiskelemaan rakennusarkkitehtuuria Metropolia ammattikorkeakouluun, mutta koska olen sinnikäs kuin sintti, päätin hakea myös yliopiston puolelle ensi keväänä. Haluan arkkitehdiksi ja sen teekkarilakin päähäni, no excuses.

Olen haaveillut arkkitehdin ammatista aina, niin nuoresta saakka kun vain voin muistaa. Olen päässyt pienestä pitäen mukaan rakennustyömaille, ja ehkä juuri sieltä jlähteekin intohimo arkkitehtuuria kohtaan.  Olen myös erittäin kiitollinen, että olen saanut matkustella erilaisissa kohteissa elämäni aikana ja maailmalla nähty arkkitehtuuri on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen.

Blogissani tulen keskittymään siihen, millaisia ovat rakennusarkkitehtuurin opinnot, minkälainen valmennuskurssi Teho-opisto on, yleisiin sekä hyviin että huonoihin fiiliksiin, stressiin, aikatauluttamiseen, asioiden priorisointiin ja yleisiin taide- ja ehkä jopa motivaatio vinkkeihinkin. Kirjoitan myös toista blogia ja teen Youtube -videoita somenimen @pinjafin kautta, joten jos juttuni kiinnostavat, löytyy toisista kanavistani enemmän tarinaa omasta elämästäni.

Toivon, että mahdollisimman moni jaksaa seurata mun juttuja täällä blogissani, postauksia tipahtelee vähintään viikottain ja seuraamalla Teho-opistoa Instagramissa pysyy kärryillä uusista postauksista 😉 Jos teillä on jotain kysyttävää niin älkää epäröikö laittaa viestiä aivan missä tahansa kanavassa, lupaan vastata teille kaikille ♥ Ihanaa elokuun loppua ja toivottavasti tavataan Teholla mahdollisimman monen kanssa!

Pettynyt mutta onnellinen

13.8.2019
|
pinjafin
|
,
Pettynyt mutta onnellinen Hei! Tovi on vierähtänyt edellisestä postauksesta, nyt tulosten julkistamisesta alkaa olla jo sen verran aikaa että pahimmat järkytykset on selätetty.  Ei siis auennut koulupaikkaa vielä tänäkään vuonna, suuresta harjoittelusta ja panostamisesta huolimatta. Nyt
Lue lisää

KEHITTYMISEN POLKU

27.5.2019
|
pinjafin
|
,
Kehittymisen polku Kehittyminen on vaikeaa huomata itse ja juuri näin allekirjoittaneelle on käynyt omalla kohdalla. Viimeksi kerroin, kuinka nykyään tekemäni työt olisi todennäköisesti sellaisia, joita olisin vuosi sitten katsonut ylöspäin ihailevasti ja pohtinut, että miten
Lue lisää

Pääsykoesimulaatiot

21.5.2019
|
pinjafin
|
,
Pääsykoesimulaatiot Kuten viime postauksessa kerroin, Teho-Opiston Maxikurssi alkaa olla taputeltu. Toissa viikon torstaina koittikin kevään ensimmäinen simulaatio ja vaikka tehtäviä on tullut tehtyä jo niin kauan, jännitin simulaatioita aika yllättävänkin paljon. En ole yleensä kova
Lue lisää

Aikataulu ennen pääsykokeita

9.5.2019
|
pinjafin
|
,
Aikataulu ennen pääsykokeita Huh hei, ihanaa toukokuuta! Kevät on mennyt aivan mieletöntä vauhtia ja nyt opinnot on paketissa tältä vuodelta. Ensimmäinen vuosi rakennusarkkitehtuurin opiskelua on siis takana ja nyt on aika keskittyä pääsykokeisiin. Vajaan parin
Lue lisää

2 x Helsinkivinkki

26.4.2019
|
pinjafin
|
,
2 x Helsinkivinkki Somessa varmaan useimmille on tullutkin jo vastaan kaksi Helsingin keskustassa meneillään olevaa taidenäyttelyä. Mielestäni on hienoa, että näyttelyt kiinnostavat todella laajasti eri ikäisiä vierailijoita ja museoista on tulossa ehkä pikkuhiljaa jopa trendi.
Lue lisää

Ennakkotehtäväni

19.4.2019
|
pinjafin
|
,
ENNAKKOTEHTÄVÄNI Tiistaina oli jännä päivä, kevään isoin kouluprojekti eli kesämökki oli palautettu ja aamulla sähköpostiin kilahti tieto mahdollisesta ennakkotehtävistä jatkoon pääsemisestä. Kevät on ollut rankka ja sisältänyt ihan mielettömästi tekemistä, mutta onneksi nyt on aikaa
Lue lisää
« Edellinen1234Seuraava »

Näillä töillä sisään Aallon muotoiluun

Inka Mattila aalto muotoilu

Inka Mattila haki Aallon muotoiluun toista kertaa. Viime vuoden jälkeen hän pohti omaa sisäistä motivaatiotaan. Lopputuloksena hän sai varmuuden siitä siitä, että oma ala oli löytynyt. Nyt Inka esittelee meille pääsykoetyöt, joilla unelmien opiskelupaikka napattiin.
”Heti pääsykokeiden alussa tultiin ilmoittamaan, että tänä vuonna pääsykokeet järjestetään vähän eri tavalla. Pääsykokeet oli muutettu kolmipäiväisiksi aiemman neljän päivän sijaan.
Pääsykokeissa mulla oli kokoajan voitokas fiilis ja tunne siitä, että olen todellakin hakemassa oikealle alalle. Tehtävät tuntuivat kaikki tosi kivoilta! Myös tehtävissä käytetyt välineet ja materiaalit olivat minulle tuttuja, joten paniikkia ei syntynyt missään vaiheessa”, Inka muistelee tämän kevään pääsykoepäiviä.
Millaisia tehtävät sitten oikein olivat Aallon muotoilun pääsykokeissa? Alla kaikki pääsykoetehtävät sekä Inkan kommentit ja kuvat sisäänpääsyyn johtaneista töistään.

TEHTÄVÄ 1.   4 pistettä

HAVAINNOI JA TULKITSE
Valitse Otaniemen kampukselta mielestäsi mielenkiintoinen esimerkki vuorovaikutuksesta. Tee vuorovaikutteisesta kohtaamisesta muistiinpano ja tulkitse siitä omalla paikallasi teos.
Arviontiperusteet: Vuorovaikutuksen tulkinta ja tulkinnan ilmaisu
Aalto muotoilu pääsykokeet 2018 tehtävä 1
Kyseessä oli aika perinteinen tehtävä. Piti lähteä liikkeelle, luonnostella ja tulla takaisin omalle paikalle tekemään tehtävä loppuun. Tässä kohtaa erotti ensimmäisen kerran hakijat, joilla oli havaittavissa hämmennystä siitä, että oikeasti lähdettiin pois omalta paikalta.
Tein viime vuonna saman tyyppisessä tehtävässä virheen ja valitsin liian ison kohteen. Huomasin silloin  monen muunkin valinneen samaisen kohteen, mikä vaikeutti erottautumista. Tänä vuonna lähdin kulkemaan ympäriinsä ja mietin, mitä voisin tehdä toisin kun viime vuonna. Valitsin rajatumman kohteen – minut avaamassa Aallon ovea. Halusin kuvaan punatiilistä rakennusta ja Alvar Aallon suunnittelemat kahvat. Mielestäni hieno kontrasti kovan ja pehmeän sekä perinteisen ja nykyajan välillä.
Tehon kurssilta muistan opettajien kritiikeistä sen, että ihminen on hyvä sijoittaa kuvaan. Ei kuitenkaan koskaan vain seisomaan tyhjänpanttina. Päätinkin tuoda tehtävään oman käteni, jolloin siinä olisi mukana toimintaa ja vuorovaikutusta. Ottamalla kuvan konkreettisesta tilanteesta sain hyvän muistijäljen mukaani myös toteutuspaikalle. Tehtävän tekemisessä tuli vähän fiilis, että aika ei riitä. Onneksi Teholla oli painatettu, että kiireettä täytyy vain pelkistää ja abstrahoida.
Onnistuin mielestäni ihan kivasti ensimmäisessä tehtävässä. Se, että sain kertoa työstäni ja avata ideaani myös sanallisesti vaikutti varmasti positiivisesti. Jäi hyvä fiilis!
 

TEHTÄVÄ 2.    2 pistettä

KOLMIULOTTEINEN AJATTELU
Rakenna kolmesta kappaleesta koostuva silta. Sillan tulee ylittää vähintään 40cm pituinen matka.
Arviointiperusteet: Tilallinen hahmotuskyky, tarkkuus, luova ongelmanratkaisu
Aalto muotoilu pääsykokeet 2018 tehtävä 2
Tehtävänä oli siis suunnitella kolmen kappaleen sarja, joista rakentaa silta. Meille annettiin rakennettavaksi tehtävänannossa määritelty kappale, jonka lisäksi täytyi suunnitella ja rakentaa kaksi muuta kappaletta. Kappaleiden valmistamisessa sai käyttää liimaa.
Minulla ei ollut hankaluuksia hahmottaa kappaletta, mutta vaikeuksia tuotti se, miten se toimisi ja miten sitä lähtisi työstämään. Itseäni hämäsi hieman annettu suhde kahden suhde yhteen, joten tein tehtävät tuplakoossa. Tämä saattoi olla miinus tässä tehtävässä.
Lopputuloksesta tuli mielestäni hieman tylsä.
Osalle hakijoista tehtävän suorittamiseen annettiin hieman lisäjännitystä. Puoli tuntia tehtävän aloittamisen jälkeen tuli ilmoitus, että kuumaliiman käyttö kielletty. Ellei mukana ollut kuin kuumaliima, valvojilta tuli ohjeistus hakea läheisestä kaupasta muuta liimaa. Itseeni tämä ei onneksi vaikuttanut, koska olin varautunut monenlaisilla liimoilla. Pääsykokeiden tarvikelistaa ei oltu tarkkaan määritelty eikä rajattu, joten jokainen oli tehnyt hankinnat oman harkinnan mukaan. Mutta nähtävästi pääsykokeissa kaikkeen täytyy varautua!
 

TEHTÄVÄ 3.    5 pistettä

KOKOELMA-AJATTELU
Tehtävänäsi on ideoida ja luonnostella 20 tuotteen kokoelma tai tuoteperhe. Kokoelman teema on nuoruus.
Arviointiperusteet: Teeman ja tuoteideoiden yhteensopivuus. Ideointikyky. Ideoiden monipuolisuus. Värien käyttö.

Ensimmäiset ajatukset, kun luin tehtävän:

  • 20 tuotetta on tosi paljon!
  • Aihe tosi abstrakti: nuoruus.
  • Mitä kaikkia tuotteita nuoret käyttävät? Aurinkolasit, kännykänkuori, sandaalit, nappikuulokkeet…
  • Mutta miten näistä löytää 20 tuotteen kokoelman?

Sitten laajensi ajattelua sisustukseen. Nuoria kiinnostaa sisustaminen ja tuoteperhettä voisi lähteä rakentamaan sisustusjulisteista. Vesivärimaalaus on mulla vahvin osa-alue ja ajattelin, että sitä voisi hyödyntää erilaisten taidejulisteiden suunnittelussa. Maalasin kaksi A3 julistetta, joista leikkasin julisteet. Viimeistelin julisteet vielä hopealla ja mustalla tussilla.
Tehtävään kuului myös inspiraatiokollaasin kokoaminen. Keräsin annetuista lehdistä juttuja, jotka miellyttivät omaa silmää (olenhan itsekin kohderyhmää). Värimaailmasta tuli harmaansininen, keltaisilla yksityiskohdilla. Näin sain teksteistä julisteisiin mukaan myös typografiaa. Julisteista tuli samantyylisiä yhtenäisen värimaailman myötä, mutta yksilöinä erilaisia. Lopuksi mietin, miten saisin mukaan myös hieman high-techia. Keksin, että julisteet muuttuisivat tunnelman ja puheen vaikutuksesta. Esimerkiksi painostavassa tunnelmassa ne muuttuisivat tummanpunaisiksi ja kuullessaan ilouutisen liikkuisivat ja tanssisivat mukana. Julisteet olisi mahdollista asettaa myös staattiseen tilaan.
Tässä tehtävässä onnistuin mielestäni erityisen hyvin. Sain vietyä ideaa pidemmälle ja hyödynnettyä Teholla aiemmin ideoimaani harjoitustehtävää. Palkinnoksi sainkin täydet 5 pistettä.
 

TEHTÄVÄ 4.    3 pistettä

MAALAUSVÄLINE
Suunnittele ja toteuta uudenlainen maalausväline, jolla maalaat kolmen värin kuvan.
Arviointiperusteet: Maalausvälineen kekseliäisyys, kuvallinen ilmaisu, sommittelu, värien käyttö.
Aalto muotoilu pääsykokeet 2018 tehtävä4 maalausvälineAalto muotoilu pääsykoe 2018 tehtävä 4 maalaus
Tämä oli erikoinen ja hauska tehtävä. Olin innoissani, että pääsen maalaamaan. Olin tehnyt vähän tämän tyyppisen harjoitustehtävän aiemminkin, joten ajatuksia toteutuksesta syntyi heti.
Meille annettiin noin metrin mittainen jäätelötikkua muistuttava puutikku, kumilenkkejä ja kolme A4:sta. Pätkin tikun ja tein ristin, jossa oli ikään kuin neljä maalauspäätä. Tehtävien 3 ja 4 suorittamiseen annettiin yhteensä 9 tuntia aikaa, ja koska kolmostehtävään meni vähän enemmän aikaa, tämän tehtävän maalaukset jäivät vähän tiukille. Sain kuitenkin kolmosen, joka oli ihan ok ja riitti tällä kertaa.
 

TEHTÄVÄ 5.   3 pistettä

RYHMÄTEHTÄVÄ
Ryhmätehtävässä meidän jaettiin noin 4 hengen ryhmiin. Ryhmätehtävällä mitattiin ryhmädynamiikkaa, sillä muotoilussa toimitaan usein muiden ihmisten kanssa ja ryhmässä työskentely on välttämätöntä.
Tehtävässä meillä oli 8 minuuttia aikaa suunnitella luokkaretkisarja ja esitellä se 2 minuutissa. Tehtävässä ei sinällään ollut rajoitteita, eikä edes budjettia. Ideoimme koululaisille retket kaatopaikalle, kierrätyskeskukseen ja Venäjälle, tavoitteena lisätä ympäristötietoutta ja laajentaa kuvaa kierrätyksestä. Otin ryhmätehtävän esittelyssä roolin ja kerroin mitä saatiin aikaan ja mitkä jutut jäivät vielä auki. Ideointia tyhjänpäälle olisi voinut viedä mielestäni pidemmällekin. Tämä olisi mielestäni voinut mennä paljon paremminkin.
 

TEHTÄVÄ 6.    3 pistettä

KNOK KNOK
Suunnittele ja toteuta Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Väre-rakennukseen dekaanin (”rehtorin”) huoneen oveen luonnollisen kokoinen ovikolkutin.
Arviointiperusteet: Materiaalin käsittely, muodon taju, yhteys käyttökontekstiin.
Aalto muotoilu pääsykokeet 2018 tehtävä 6
Päätin heti, etten missään nimessä tee mitään perinteistä kolkutinta. Suunnittelin uuteen rakennukseen tyylimaailmallisesti sopivan aaltoilevan, S-kirjaimen muotoisen kolkuttimen. Savesta tehdyillä palleroilla rakensin muodon ja pujotin sisään rautalangan. Muotokielisesti siitä tuli mielestäni tosi kiva ja toimiva, mutta pisteet jäivät kuitenkin vain kolmoseen.
 

TEHTÄVÄ 7.    2 pistettä

PITKÄLLE
Suunnittele ja rakenna laite, joka liikkuu itsenäisesti valvojien pöydän luona olevaa kaltevaa tasoa alaspäin mahdollisimman pitkän matkan.
Arviointiperusteet: Kekseliäisyys, suorituskyky, rakenteen kestävyys
Aalto muotoilu pääsykokeet 2018 tehtävä 7
Meille annettiin 4 muovista kertakäyttömukia, 4 kumilenkkiä, pätkä rautalankaa ja pätkä narua.
Kiinnitin kaksi mukia pohjista kiinni. Ne vierivät ihan hyvin, mutta tarvitsivat lisää painoa. Mietin, miten saisin laitteen painavammaksi ja keksin hakea ulkoa kiviä. Koska liikkumista ei oltu rajoitettu, lähdin ulos ja palatessa piilottelin kiviä muilta hakijoilta. En halunnut muiden näkevän omaa ideaani. Koska aikaa tehtävän suorittamiseen oli aika paljon, huomasin myös monien muiden keksineen samaisen idean myöhemmin. Muutin lopuksi kivet aiemmassa tehtävässä hyödynnettyyn saveen, jonka koin vieläkin paremmaksi vaihtoehdoksi.
Laite liukui tosi pitkälle ja ajattelin, että arviointiperusteet täyttyivät hyvin. Pisteitä sain kuitenkin vain kaksi, joten ajattelisin kekseliäisyyden olleen vähän heikkoa. Kun näin muiden töitä, he olivat rakentaneet myös mm. autonnäköisiä. Yksinkertaisuus ei tällä kertaa tainnut toimia.
 

HAASTATTELU

Haastattelu oli mulle kaikista mieluisin tehtävä. Olen luonteeltani suunnitelmallinen ja haluan tietää kaiken etukäteen. Mun kavereita on ollut aiemmin samaisissa pääsykokeissa ja utelin heiltä niistä etukäteen. Olin varma, että haastattelu tulee myös tänä vuonna ja Tehollakin oltiin käyty läpi mitä haastatteluissa on aiempina vuosina kysytty.
Olin listannut kysymyksiä valmiiksi ja heti haastatteluihin astuessa kerroin, että ”kaivankin tässä heti lunttilapun valmiiksi.” Haastattelu kääntyi yllättäen toisinpäin, kun he sanoivat: ”no hei, katsotaan mitä kysymyksiä sulla siellä on”.

Sain kysyä itse itseltäni kysymyksiä ja valita niistä just ne, mitkä halusin.

Haastattelijat olivat iloisia, että olin jo etukäteen miettinyt ja pohtinut vähän syvemmin näitä juttuja. Olen hakenut jo aiemmin muotoilijaksi ja ekan hakukerran jälkeen jouduin oikeasti pohtimaan ja kyseenalaistamaan motivaatiotani.
Kun lähdin haastattelusta, toinen haastattelija sanoi, että ”sulla on hyvä meininki!” Kokeesta ja etenkin haastattelusta jäi tosi hyvä fiilis. Mietin, et ”Jess! Kyl nää hyvin meni. Kyl mä tänä vuonna pääsen sinne kouluun.”
 

TULOKSET PÄÄSYKOKEISTA

Kun vihdoin – kahden viikon neuroottisen odottelun jälkeen sain tulokset, olin aamulla kotona ja just heränneenä avasin puhelimen. Näin, että opintopaikka vastaanotettavissa. Tuuletin. Mun kissa säikähti tuuletusta ja tippui peppu edellä maahan ja sen jalka jäi jumiin. Se katsoi mua ja selvästi kyseenalaisti mun riehumista heti aamutuimaan.

Mulla tuli fiilis, haluan makustella tätä yksin enkä kertoa heti kenellekään.

Musta on tärkeää pitää eka tietoa itellään, käsitellä sitä hetki ja kertoo vasta sitten muille. Kun on ensin yksikseen sen asian kanssa ja oikeesti muistaa, että tekee sen itseensä varten. Ei vain siksi, että äiti voi kertoa että on ylpeä.
No en mä kovin kauaa malttanut sitä siinä jäänyt makustelemaan. Kävelin kilometrin päähän vanhempieni luo ja otin mukaani edellisenä päivänä leipomani kakun. Iskä huusi ja tuuletti kuin Suomen maailmanmestaruutta juhlien. Äitikin alkoi tuulettamaan ja itkemään. Siinä sit yhdessä muutama kyynel vieräytettiinkin.
Vanhemmat ja mun mies ovat kaikki eläneet täysillä mukana ja antaneet tukea kokoajan. Olen tosi kiitollisessa asemassa, kun he huolehtivat kaikesta kuskaamisesta koko pääsykokeiden ajan. Pääsin vaivattomasti ilman julkisilla matkustamisen stressiä paikalle kaikkien tarvikkeideni kanssa. Jokaisen menestyjän takana on tiimi! Kiitos teille!
Lopulliset pisteet sisäänpääsyyn olivat siis yhteensä 27/40 pistettä pääsykokeista, ylioppilastodistuksesta 3/5 pistettä ja yhteispisteillä 30/45 pääsin sisään! Oli hienoa huomata, että mukaan mahtui muutama kakkonen ja silti oli mahdollisuus päästä sisään. Aivan kuten pääsykokeita ennen sanottiin. Nyt täytyy vain malttaa odottaa muutama kuukausi opiskeluja, joihin lähden motivoituneena ja  innosta puhkuen!”

 

Tehon valmennus

Inka kävi ennen pääsykokeita Teho-Opiston Maxi-kurssin. Siellä hän sanoo oppineensa etenkin ajankäyttöä, sillä oli tehnyt kurssin ajan kaikki tehtävät kolmen tunnin sisällä. Ellei saanut tehtävää valmiiksi aikarajan sisällä, hän palautti tehtävän silti ja kehitti opettajien kritiikin pohjalta omaa työskentelyään.

Kurssin ansiosta sain paljon varmuutta omaan tekemiseeni ja pystyin todella nauttimaan tekemisestä pääsykokeissa. Sain kurssilla paljon kehittävää palautetta. Parasta kurssissa onkin, että siellä käydään perusteellisesti harjoitustyöt läpi. Pääsee näkemään, millaisia juttuja muut on tehnyt ja näkee mikä niissä on ollut hyvää ja mitä voisi vielä kehittää. Kurssi on kaikin puolin erinomainen. Opettajat ovat päteviä, mukavia ja selkeästi haluavat opettaa parhaansa mukaan. Lisäksi Teholla on yleisesti tosi kannustava ilmapiiri ja sinne oli aina kiva tulla. Homma toimii kaikin puolin hyvin. Iso suositus sinulle, joka olet hakemassa arkkitehtuurin tai taiteiden aloille korkeakouluun! Kuulostaa varmaan liian hyvä ollakseen totta, mutta totta sen on 😀 #moneywellspent

 

Meistä tuli arkkitehtejä

Arkkitehti

Teho-Opisto on vuosien ajan valmentanut arkkitehtuurin pääsykokeisiin. Niin hyvältä kun pääsykokeissa onnistuminen ja koulupaikan saanti tuntuukin, varsinainen työ alkaa vasta niiden jälkeen. Myös tänä keväänä monet entiset Teho-Opiston kurssilaiset ovat saaneet vuosien uurastuksen päätökseen ja arkkitehdin paperit käsiinsä.
Yksi heistä on Miro Saloranta. Hänen 7 vuoden opinnot ovat nyt pulkassa ja arkkitehdin paperit valmiit Tampereen Teknillisestä yliopistosta. Tuore arkkitehti on yksi tuhansista Teho-Opiston valmennuskursseilta opintoihin vauhtia hakenut.
Miro Saloranta

”Mä hain arkkitehtuuriin sen takia, että halusin ammatin, jossa voin tehdä ja luoda. En koskaan piirtänyt mitään. Teho-Opistolle menin oppimaan nimenomaan piirtämistä.
Pääsykokeissa pitää osata tuoda esiin jotain luovaa omilla piirustuksilla. Täytyy tehdä jotain millä räväyttää. Tehon opettajat osasivat antaa hyvää osviittaa siitä, mitä pääsykokeissa todella vaaditaan.”

Kun Miro lähti hakemaan arkkitehtuuriin, hänellä ei omien sanojensa mukaan ollut mitään taitoa käyttää värejä. Lyijykynä oli ainut piirtämisessä käytetty väline. Vasta Teholla hän oppi piirtämään ja ymmärtämään värien käyttöä. Hän muistelee Tehon kurssia lämmöllä ja kurssilta saatuja kavereita näkee opintojen edetessä, sillä suurin osa teholaisista pääsee sisään johonkin arkkitehtuurin laitokselle.
[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://blog.teho-opisto.fi/kurssit/”]TUTUSTU ARKKITEHTUURIN VALMENNUSKURSSEIHIN[/mk_button]
 

”Ensimmäisellä hakukerralla hain Aaltoon – en päässyt sisään. Toisella kerralla laitoin hakupaperit Tampereelle, koska rajat oli hieman alhaisemmat ja sisäänpääsy todennäköisempää. Saaduilla pääsykoepisteillä olisin päässyt sisään myös Aaltoon heittämällä. (Itse asiassa Miro pääsi sisään parhailla piirustuskoepisteillä.) Mutta Tampere oli oikea valinta. Maisemanvaihdos, uusi paikkakunta ja yksinasuminen houkutteli. Viihdyin todella hyvin ja sain tosi paljon uusia frendejä.”

Seitsemän vuoden opintorupeama meni nopeasti. Arkkitehtuurin opinnoissa realismia pyritään iskemään heti, kun pääsee opiskelemaan. Arkkitehtuurissa pääsee harvoin tekemään uskomattomia juttuja, mutta Miro kannustaa pitämään luovuutta yllä. ”Pienen kivan voi aina tuoda jotenkin läpi. Se vaatii ehkä enemmän duunia, kun haluaa antaa tilaajalle tai rakennuttajalle vähän enemmän kun pyydetään. Tämä työ vaatii välillä yllättävänkin paljon tunteja, mutta kun nauttii siitä mitä tekee, on valmis uhraamaan myös aikaa sen eteen.”
Miro on työskennellyt arkkitehtitoimistoissa opintojensa ohella toisen lukuvuoden päättymisen jälkeen. Hän sanoo oppineensa töissä vähintään yhtä paljon kuin koulunpenkillä, ja kehottaa hakemaan työkokemusta jo varhaisessa vaiheessa. Tällä hetkellä hän työskentelee 17 hengen arkkitehtitoimisto Hannu Jaakkolassa, jossa on viihtynyt jo useamman vuoden ajan. (Itse asiassa myös Tehon pääopettaja Sini on aikoinaan työskennellyt samaisessa toimistossa.) Miro on suuntautunut asuntorakentamisen puolelle ja on päässyt työskentelemään luonnos- ja toteutussuunnittelun puolella monenlaisissa eri projekteissa.

”Tulevaisuudessa haaveeni on laittaa oma toimisto pystyyn. Ei välttämättä yksin vaan näiden hyvin tyyppien kanssa, joiden kanssa olen jo tehnyt myös kouluprojekteja. Meillä on 5 hengen porukka, jossa kaikki on lahjakkaita tyyppejä. Tunnetaan hyvin toisemme ja kaikkien vahvuudet. Tällä porukalla olisi ihanteellista tehdä ihan mitä vaan.”

Sini Koivisto
Toinen Teholta tuttu tuore arkkitehti on Sini Koskinen. Hän on ollut Teholainen pöydän molemmilla puolilla. Hän kävi Tehon Maxi-kurssin kahteen kertaan ja toimi myöhemmin myös opettajana. Nyt hän juhlii valmistumista Aalto-yliopiston arkkitehtuurin osastolta.
Ennen Teho-Opistoa Sini haki arkkitehtuuriin opintoihin kaksi kertaa. Molemmilla kerroilla hän pääsi ennakkotehtävistä ja matematiikan kokeesta läpi. Matka tyssäsi kuitenkin kummallakin kerralla piirustuskokeeseen.

”Jo ensimmäisellä Tehon luennolla ymmärsin, että olin tehnyt kaiken ihan väärin. Ilman Teho-Opistoa en olisi ikinä päässyt sisään”, Sini muistelee.

Ensimmäisen Maxi-kurssin jälkeen Sini jäi harmillisesti vain 0,1 pistettä sisäänpääsyrajasta. Hän ei kuitenkaan siitä lannistunut, vaan oli asennoitunut mahdolliseen hylkyyn etukäteen. Hän oli laittanut työhakemuksen Arkkitehtitoimisto Designspaceen jo ennen tulosten saapumista. Työpaikka varmistui ja seuraavan vuoden suunnitelmat olivat selvillä – Tehon Maxi-kurssi ja työt arkkitehtitoimistossa. Sini onkin siinä mielessä erityinen arkkitehti, että hän on ollut töissä arkkitehtitoimistossa jo ennen opintojen aloittamista. Työkokemuksen ansiosta hänellä muodostui selvä kuva siitä, mitä arkkitehdin opinnot pitäisivät sisällään. Kun opintopaikka aukesi, Sini pääsi sisään parhaiden joukossa piirustuskiintiössä.
Eilen nelikymppisiä juhlistanut seitsemän henkisen lapsiperheen äiti on omien sanojensa mukaan jälkiherännäinen arkkitehtiopiskelija. Hän kuitenkin epäilee, että tuskin olisi saanut opinnoista samalla tavalla irti 18-vuotiaana kuin nyt sai. Perheen pyörittäminen ja elämän tuoma kokemus toivat varmasti paljon lisää omiin opintoihin. Opintopisteet kerääntyivätkin kokoon viidessä vuodessa, eikä työskentely opintojen ja diplomityön ohella hidastanut hänen tahtiaan.
Sini on erikoistunut puurakentamiseen ja se tulee olemaan näillä näkymin myös hänen tulevaisuuden suuntauksensa. Hän on ollut kahden vuoden ajan arkkitehtiliitossa Helsingin ja Uudenmaanosaston jäsenenä sekä yhden vuoden ajan puheenjohtajana. Tällä hetkellä työskentely painottuu siis yleisesti enemmän arkkitehtuurin ja ammatin kehittämiseen kuin itse arkkitehtuuriin. Tämän lisäksi hän työskentelee myös täysipäiväisesti arkkitehtitoimistossa. Vasta valmistuneella on siis tälläkin hetkellä monta lankaa käsissä ja tulevaisuus näyttää mihin tämä tehopakkaus voimavaransa suuntaa!
Isot onnittelut kaikille valmistuneille ja tsemppiä jatkoon! On ollut ilo olla teidän mukana aloittamassa opintojen polkua Teho-Opistolla. 
Kaipaatko sinä apua värien käyttöön? Piirtämiseen? Tai muuten valmennusta pääsykokeisiin?Ilmoittautuminen syksyn ja ensi kevään kursseille on nyt auki! Varmista paikkasi valmennuskurssilla ammattitaitoisten opettajiemme ohjauksessa.


 

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



WRÄPWRÄPWRÄP – Fafa's ravintolakonseptikilpailun voittoon

Lotta Pakarinen, Anniina Kortemaa

Fafa’s pikaruokaketjun suunnittelukilpailun voitti Tehon alumni Lotta Pakarinen yhdessä työparinsa Anniina Kortemaan kanssa. Voittajat kertovat, miten WRÄPWRÄPWRÄP kilpailutyö suunniteltiin, ja mitä tekijöitä tuomaristo arvosti heidän kilpailutyössään.
Viidennen vuoden arkkitehtuurin opiskelijat ja kämppikset Tehon alumni Lotta Pakarinen ja Anniina Kortemaa ovat voittaneen Fafa’s pikaruokaketjun järjestämän suunnittelukilpailun. He ylsivät voittoon työllään nimeltä WRÄPWRÄPWRÄP. Kilpailun tehtävänä oli suunnitella uusi modulaarinen kestävän kehityksen mukainen ravintolakonsepti Fafa’s pikaruokaketjulle. Yrityksen suunnitelmissa siintää laajentaminen nykyisistä kivijalkamyymälöistä ja arkkitehtuurin opiskelijat haastettiin mukaan tulevaisuuden moduulaarisen ravintolakonseptin suunnitteluun.

”Pongattiin kilpailu ja innostuttiin heti hauskasta tehtävästä. Meillä oli käynnissä koulu ja työt, mutta ei voitu jättää osallistumatta näin kivan kuuloiseen kilpailuun.”

”Kiinnostavan tehtävästä teki mielestämme se, että suunniteltava rakennus oli sopivan kokoinen. Sellainen, jota pystyisi suunnittelemaan riittävän pitkälle. Meidän suunnitelmamme kilpailutyöstä lähti liikkeelle yhdessä ideoimalla. Valittiin muutama idea, joista sitten loppujen lopuksi vietiin pidemmälle kaksi ehdotusta. Työskenneltiin ja ideoitiin välillä yhdessä ja välillä yksin. Saatiin molempien parhaat ideat esiin”, voittajat summaavat. Loppu onkin historiaa!
WRÄPWRÄPWRÄP
”Halusimme suunnitella jotain muuta kuin laatikoita, ja keksimme idean kuorirakenteesta. Ajatuksenamme oli, että moduuli muodostettaisiin kahdesta erillisestä osasta: ulkokuoresta ja sisätiloista, jotka pystyisi sijoittamaan sisälle omina moduuleinaan. Ikään kuin kaksi päällekkäistä systeemiä. Ulkokuoren suunnittelulla haettiin jotain, millä konsepti olisi kiinnostavan näköinen – loisi mielenkiintoa. Rakenteellisuus oli keskeinen osa meidän ideaa ja halusimme sen näkyvän selkeästi työmme arkkitehtonisessa ilmeessä. Sisätilojen erillisillä moduuleilla taas pystyttäisiin luomaan liikkumavaraa. Ajatuksenamme oli, että meidän luomamme moduuli mahdollistaisi erilaisten ravintolakonspetien luomisen ja tarvittaessa myös niiden muokkaamisen.”
”Suunnittelussa meillä oli ainakin tosi hauskaa! Se näkyy varmaan esityksestäkin. Yhdessä asuessa työtä oli helppo ideoida, mutta lopulta työn suunnittelu tehtiin tehokkaasti. Käytettiin siihen periaatteessa yksi viikko – oikeastaan viikonloppu.”

”Hauskaa oli vaan olla himassa ja fiilistellä. Suunniteltiin työ tosi rennolla otteella. Ei mietitty liikaa mistä muut tykkäisi, vaan tehtiin jotain mistä me tykätään.”

”Meillä oli tunnistettava idea. Haluttiin luoda Fafa’sille brändiä arkkitehtuurin kautta. Tuomariston mielestä  voittajan valintaan vaikutti työn erityinen ja uniikki ulkomuoto, tekninen toteutus sekä onnistunut modulaarisuus ja rakennuksen skaalautuvuus. Pitkälle viety rakenteellinen idea keräsi myös kiitosta. He arvostivat ideaa, mutta näkivät, että se on täysin toteutettavissa. Kehuja keräsi myös rohkea esityksemme, jossa idea tuotiin esiin hauskalla ja erilaisella tavalla. Esityksen graafisuus, värit ja visuaalisuus herättivät tuomariston kiinnostuksen.”
WRÄPWRÄPWRÄP

”Haluttais viedä tätä eteenpäin”

Lotta ja Anniina pokkasivat palkinnoksi huiman potin.Voittajat olisivat halukkaita viemään tätä työtä eteenpäin. Jää siis nähtäväksi, millaiseksi yhteistyö Fafa’s-ketjun ja tulevien arkkitehtien välillä muodostuu. Pääsemmekö tulevaisuudessa nauttimaan falafeleja WRÄPWRÄPWRÄP-moduulissa? Toivottavasti!

Myös muita Teholaisia palkintosijoilla.

Menestystä Fafa’sin järjestämässä kilpailussa niitti myös alumnimme Matti Wäre yhdessä Matias Kotilaisen kanssa. Heidän työnsä Mosaic ansioitui kilpailussa ja suunnittelijat nappasivat palkinnoksi lunastuksen. Tuomaristo arvosti työn klassisen modernia otetta, pohjaratkaisun symmetrisyyttä sekä rakennuksen asettumista ympäristöön ja tontille. Ehdottomina vahvuuksina olivat työn tyylikäs sommitelma sekä erittäin onnistunut modulaarisuus.
Kaksikko Wäre & Kotilainen on menestynyt myös muissa arkkitehtuurikilpailussa. He ylsivät yhdessä työryhmänsä kanssa vuosi sitten Suomenlinnan täydennysrakennuskisasta sijalle 2 ja pari viikkoa sitten Hakaniemenrannan ideakilpailusta hieman isommalla porukalla hopealle. Lisäksi he toimivat mukana työryhmässä, joka pokkasi kaikki mitalisijat Myllykosken kirkon laajennus-kilpailussa. Upeita saavutuksia nuorilta lupauksilta!
Näet kaikki kilpailuun osallistuneet työt Fafa’s facebook-sivulta.
Saamme varmasti nähdä näiltä kaksikoilta upeita töitä tulevaisuudessakin, joten pistäkää nimet muistiin!

Onnittelut vielä kaikille menestyneille!

Näillä arkkitehtuurin ennakkotehtävillä jatkoon

askel ennakkotehtävät

Tulokset arkkitehtuurin ennakkotehtävistä 2018 julkaistu – Aleksi esittelee miten läpipääsyn tuonut Valmariyhdyskunta syntyi. Seuraavaan askeleeseen eli itse pääsykokeisiin Aleksi panostaa täydet laskemalla matematiikkaa ja tekemällä kaksi harjoitustyötä viikossa.
Arkkitehtuurin ennakkotehtävissä oli esittelyssä uusi laji – valmari. Kyseisellä nilviäislajilla on kerrottu olevan sekä valaiden että kamarien ominaisuuksia. Valmarit ovat kuulemma hyvin sosiaalisia ja seurustelevat hyräilemällä, hohtaen samalla valoa. Mielenkiintoinen tehtävänanto, joka antoi mahdollisuuden eläytymiseen ja tarinallisuuden rakentamiseen. Tehtävillä mitattiin massoittelun ja valon käytön taitoa, mittakaavan ja perspektiivin tajua sekä kokonaisuuden hallintaa ja muotoilukykyä.
Tehon kursseilla on tänäkin vuonna hionut taitojaan ja tekniikoitaan suuri joukko tulevia arkkitehtejä ja maisema-arkkitehtejä. Suuri osa heistä jatkaa matkaansa kohti pääsykokeita. Yksi heistä on arkkitehdiksi hakeva Aleksi. Saamme vihdoin tulosten julkistuksen jälkeen nähdä hänen ennakkotehtävänsä. Ei voi muuta kuin ihailla millaisen valmariyhdyskunnan hän on luonut!
Aleksi ennakkotehtävät arkkitehtuuri
Aleksin Valmariyhdyskunta Arkkitehtihaun ennakkotehtävissä 2018

Aleksin mietteitä ennakkotehtävistä

”Ennakkotehtävät oli tänä vuonna niin perus arkkariennakkot – vähän tollainen outo tehtävä, josta ei saanut aluksi oikein kiinni. Materiaali oli aika vaikee ja haastava, liukas muovi kun on niin hankala liimailtava. En alkanut suunnittelemaan työtä etukäteen, vaan lähdin työskentelemään heti materiaalin kanssa. Koitin muutamaa erilaista muotokieltä ja löysin vahvan muotin, jota lähin sit rakentamaan. Työ syntyi oikeastaan siinä tekiessä. Uskon, et parhaat työt syntyykin kun keksii selvän, simppelin mut kiinnostavan muotokielen, jota voi lähteä massoittelemaan.
Aiempina vuosina olen tehnyt ennakoita vikaan yöhön asti ja palauttanut ne nipin napin ennen palautusajan päättymistä. Tällä kerralla palautin työt jo hyvissä ajoin. Koko ennakkotehtäväprosessi sujui ongelmitta. Mulla oli hyvä flow tehtävien tekemisessä, koska oon tehnyt varmaan yli 40 työtä tämän lukuvuoden aikana. Toki prosessin edetessä työ näyttää välillä kauhealta, mut sit kun alkaa vaan leikkimään tehtävän kanssa – uskaltaa tehdä ja toteuttaa, niin lopputuloksesta tulee hyvä. Suunnittelu ja näpertely ei toimi mulla, vaan täytyy keskittyy suurempaan kuvaan. Se on oikeastaan mielialasta kiinni, miten hyvä työstä tulee. Kun on hyvä fiilis ja flow, niin ainakin mulla syntyy aina parhaat työt.
Tällä hetkellä mulla on täydet panokset kiinni sisäänpääsyssä. Pääsykokeisiin valmistaudun laskemalla matematiikkaa ja tekemällä kaksi kertaa viikossa Tehon harjotustehtäviä, joista saan aina arvostelun. Lisäksi haen jatkuvasti inspiraatiota ja tutkin erilaisia tyylejä tehdä kuvia. Oon hakenut inspistä jopa leffoista – keräilly ideoita töihin, ja siihen miten luoda omaa tyyliä. Ilman inspiraatiota töitä tulee geneerisiä, sellaisia mitä muutkin tekee. Pääsykokeissa täytyy erottua massasta!”

Arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin pääsykokeet

Teho-Opiston tiimi onnittelee Aleksia ja kaikkia jatkoonpäässeitä sekä toivottaa tsemppiä pääsykokeisiin.
Seuraava askel teillä on siis pääsykokeet! Ensimmäiseksi testataan hakijoiden matemaattisia taitoja arkkitehtimatematiikan kokeessa maantaina 21.5.2018 klo 13-16. Matematiikan kokeessa ansiokkaasti menestyneet jatkavat nelipäiväisiin piirustus- ja suunnittelukokeisiin 4.-7.6.2018 Maisema-arkkitehdeillä on edessään vielä kolmaskin vaihe – luonnontieteellinen koe 7.6.2018. Muistattehan kaikki ilmoittautua valintakokeisiin! Jokainen hakija ilmoittautuu siihen yliopistoon, jonka on hakulomakkeeseensa merkinnyt. Tiedot ilmoittautumisesta päivittyvät Dia.fi-sivustolle toukokuun aikana.
Pääsykokeisiin voi, ja kannattaa valmistautua. Hyvää treeniä on tehdä vanhoja pääsykokeita ja laskea arkkitehtimatematiikan tehtäviä. Pääsykoearkistosta löydät paljon viime vuosien tehtäviä. Mikäli kaipaat buustia pääsykokeita varten, Teho-Opisto järjestää arkkitehdiksi pyrkiville eri mittaisia kursseja, joihin voit varata paikkasi. Kaikilla kursseilla on mahdollisuus myös etäopiskeluun.
Haluatko tietää millainen tilanne pääsykoe on? Simulaatio-kurssillamme pääset sen testaamaan. Simulaatio on kenraaliharjoitus pääsykoetta varten, jossa pääset osallistumaan neljän päivän pääsykoetta vastaaviin tehtäviin ja harjoittelemaan paineen alla toimimista.


 

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Kitspiraatio – Ennakkotehtäväni

Ennakkotehtävät, ensimmäinen askel pääsykokeisiin

Viimeinen kuukausi on ollut tosi kiireinen! Ennakkotehtävät julkaistiin jo viikko ennen yhteishaun alkua. Olen ennakkotehtävien lisäksi tehnyt töitä, hakenut töitä, kirjoittanut Kitspiraatiota ja tehnyt muita asioita. Olen ollut todella tiukalla aikataululla liikenteessä, ja olen erittäin huojentunut siitä, että tässä kuussa minulla ei ole yhtä paljon tärkeitä asoita meneillään.
Tunnilla Teholaiset odottivat jännityksellä ennakkotehtävien julkaisemista. Heti kun tehtävät julkaistiin, kaikki kaivoivat puhelimet esiin ja lukivat ääneen oman hakukohteensa tehtävänannot. Pikatehtävän aikana lähestulkoon kaikki olivat lähteneet kotiin, mutta jäin itse tekemään pikatehtävää ja nauttimaan hiljaisesta maalaushetkestä pitkän päivän jälkeen.
Ennakkotehtävät ovat ensimmäinen askel pääsykokeisiin. Hakiessani viimevuonna graafiseen suunnitteluun, en päässyt ennakkotehtävieni perusteella kokeeseen. Se tuli isona yllätyksenä, koska olin laskenut sen varaan että vaikken pääsisi sisälle, osallistuisin pääsykokeisiin. Kun katson uudestaan viimevuoden tehtäviäni, ymmärrän miksi en päässyt kokeisiin. Tänä vuonna olen kuitenkin luottavaisin mielin tehnyt ennakkotehtäväni. Niiden työstäminen antaa minulle harjoitusta pääsykokeisiin. Jos en tällä kertaa pääse pääsykokeisiin, ensi kerralla osaan enemmän ja mahdollisuuteni kasvavat.

Kuvataidekasvatuksen ennakkotehtävät

Kuvataidekasvatuksen ennakkotehtävissä piti tehdä kolmiosainen kuvasarja aiheesta rajat. Tehtävänannossa oli kuvattuna ”Rajat voi esimerkiksi asettaa, rikkoa, kuvitella, kohdata, ylittää … ”
Aloitin tehtävien työstämisen kirjoittamalla ylös asioita, jotka sopivat tehtävänantoon. Mietin erilaisia poliittisia rajoja esim. maanrajoja, uskontoja ja kosketuksen rajoja. Nämä ideat eivät toimineet, ne olivat liian rajattuja ja jotenkin vanhanaikaisia. Jatkoin pohdintaa ja mietin aihetta henkilökohtaisemman näkökulman kautta esim. pelkotiloista ja uskaltamisen rajoista. Mietin myös mielikuvitusystäviä, lentämistä ja erilaisia satu maailmoja.
Olin ideoinut kolme eri kuvasarjaa ja tehnyt kuusi eri teosta. Yhdessä kuvasarjassa oli aiheina pelkotilat; korkeat paikat, putoaminen veteen ja pienet kuutiot. Toisessa kuvasarjassa mielikuvituksen rajat; mielikuvitusystävä, satumaailma ja katsastus pään sisäiseen toimintaan. Kolmannen sarjan ja lopullisen ennakontehtäväni olivat teoksia aiheesta toden ja epätoden raja. Kolmas kuvasarja käsitteli aihetta nukahtamisen ja unen kautta. Kuvasarja toimi kokonaisuutena, muut kuvat eivät muodostaneet kuvasarjaa joten ne eivät ihan vastanneet tehtävänantoa .

Kun nyt katson töitä niin huomaan, että paperi kupruilee ja värit eivät tule oikeuksiinsa. Kävin ostamassa uutta paperia, maskinestettä ja kaksi uutta pensseliä. Huomasin että omista pensseleistäni oli tullut hapsottavia. Ostin ne monta vuotta sitten askartelukaupasta, mutta ne eivät ole yhtä hyvänlaatuiset kuin taidetarvikeliikkeistä ostetut pensselit.

Maskineste muodostaa kalvon työn päälle ja pitää pinnat valkoisina.

Toden ja epätoden raja

Olin tehnyt tehtäväni hyvissä ajoin, mutta niiden viimeistely ja uusiksi tekeminen meni kyllä tiukalle aikataulun kanssa. En ollut tyytyväinen kuvien kompositioon ja paperin kupruiluun joten oli hyvä idea tehdä ne uudestaan.  Minulle oli myös tullut flunssa, joten tehtävien työstäminen tuntui ajoittain hyvin tuskalliselta, kun olisin vain halunnut maata sängyssä. On hämmästyttävää, miten paljon hienommaksi työni tuli kun tein sen uudestaan.  En ole aikaisemmin tehnyt kurssitöistäni ihan uusia versioita, mutta kun tein ennakkotehtävistäni uudet versiot ensimmäiset tuntuivat oikein luonnosmaisilta.

Vasemmalla ensimmäinen työ, oikealla valmistusvaiheissa oleva uudelleen työstetty työ. Ero on näiden kuvien välillä on suuri! Ensimmäinen kuva on todella sarjakuvamainen ja sen sommitelmassa on turhia elementtejä (esim. laiva kuvan alareunassa). Uusi kuva on todentuntuisempi ja maalit ovat erinäköiset uudella paperilla.
Kuvasarjan ensimmäinen kuva esittää nukahtamista. Usein ihmiset sanovat että nukahtaessaan he tuntevat putoamisen tunteen. Olin tehnyt tämän ensimmäinen kuvan eri kuvasarjaan, mutta lopulta se toimikin erinomaisesti tässä kokonaisuudessa.

1. Epätoden ja toden raja, nukahtaminen
Kuvasarjan toinen kuva esittää unta. Kuvassa on todentuntuisia elementtejä yhdistettynä surrealistiseen kuva-aiheeseen, missä merestä muodostuu sadetta kukille. Kuvassa on värikontrasti vaalean ja tumman ylä- ja alaosan kanssa.

2. Epätoden ja toden raja, todentuntuinen uni
Kuvasarjan viimeinen kuva esittää heräämisen hetkeä, kun kaikki tuntuu utuiselta eikä ihminen erota toden ja epätoden rajaa. Tämä kuva oli vähiten suosikki sarjasta, koska kasvojen tekeminen on minusta erittäin vaikeaa ja en ole täysin tyytyväinen lopputulokseen. Kuva oli myös viimeinen kuvasarjasta työstämäni kuva, joten sitä tehdessä minulla oli suurimmat ponnistukset meneillään.

3. Epätoden ja toden raja, oliko kaikki vaan unta?. En ole tyytyväinen tähän kuvaan, koska kasvot eivät onnistuneet niin hyvin kun olisin toivonut. Olisin myös lisännyt enemmän kukkia kuvaan, jotta niistä olisi muodostunut runsas kolmiuloitteinen kimppu. Aikani loppui kesken, tein parhaani sillä ajalla mitä minulla oli käytössä!
Ennakkotehtävien perusteella valitaan osallistujat pääsykokeisiin. Pääsykokeet järjestetään toukokuun lopussa, jonka jälkeen on jännittävä odotus valintakoetuloksiin. Yritän olla jännittämättä etukäteen pääsykokeita, ettei jännitykseni kasvaisi liian suureksi. Mutta, ajatukseni harhailee ajoittain murehtimaan pääsykoemenestystä. Miten pärjään, mitä jos en pärjää, miten jaksan, saanko unta illalla, onko minulla mukana tarvittavat välineet? Uskon, että monella muulla hakijalla on samanlaiset ajatukset kuin minulla. On tärkeää, huomata nämä ajatukset jotta niitä voisi edes vähän rajoittaa.
Kitty